Takaisin
=> Lähetys

Abrahamin siunaus maailman kansoille

Kirjoitus Israelin Ystävien lehteen
30.9.2002


Raamatun äärellä kohtaamme usein "Abra(ha)min siunauksen". Se nousee eteemme erityisen selvänä kolmessa tärkeässä kohdassa, 1 Mooseksen kirjan luvuissa 12 ja 15, Roomalaiskirjeen luvussa 4 ja Galatalaiskirjeen luvussa 3.

1 Moos 12:1-3 kuuluu näin: "Herra sanoi Abramille: 'Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.' Niin Abram lähti Herran käskyn mukaan, ja Loot lähti hänen kanssaan. Harranista lähtiessään Abram oli seitsemänkymmenenviiden vuoden ikäinen."

Abrahamin saamasta siunauksesta nousee esiin ainakin neljä keskeistä näköalaa. Otamme ne esiin siinä järjestyksessä kuin ne mainitaan suomalaisessa tekstissä. Ensinnäkin hänestä polveutuu suuri kansa. Toiseksi jokin häneen liittyvä asia oli sellainen, että sen myötä hänen nimensä oli oleva suuri. Kolmanneksi tämä suuruus merkitse sitä, että Abrahamia siunaavat saivat siunauksen, häntä kiroavat kirouksen. Neljänneksi Abrahamin siunaus tulee kaikille kansoille siunaukseksi.

Katsomme kutakin näistä neljästä erikseen. Ensin on lupaus suuresta kansasta. Abrahamille ja Saaralle oli ensin täysin mahdotonta uskoa omien jälkeläisten syntymiseen. Ikää heillä oli lähes sata vuotta. Luonnolliset biologiset valmiudet saada lapsia olivat jo aikaa sitten loppuneet. Tästä huolimatta "Abraham toivoi, vaikkei toivoa ollut" (Room. 4:18). Abraham piti varmana Jumalan lupauksen. Hän uskoi sekä Jumalaan eli piti tätä luotettavana ja näin hän uskoi saamansa lupauksen. Tätä uskoa Raamattu vertaa uskoon, jonka mukaan Jumala "tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan" (Room. 4:17).

Lupaus suuresta kansasta sisälsi luonnollisesti lupauksen asuinpaikasta eli maasta. Suuri jälkeläisten joukko ja lupaus omasta maasta yhdistyvät yhdeksi lupaukseksi 1 Moos. 17:6-8. Ensin mainitaan suuri kansa, sitten liitto Jumalan ja Abrahamin jälkeläisten välillä ja lopuksi lupaus Kanaaninmaasta. Luvussa 15 tämä yhteys on myös selvästi näkyvissä (esim. jakeet 7 ja 18). Lupaus omasta maasta on näin jo viides kohta Abrahamin siunauksessa.

Toiseksi otamme esiin "Abrahamin nimen suuruuden" (1 Moos. 12:2).
Tämän Paavali selvittää Roomalaiskirjeen luvussa 4. Abraham oli itsessään jumalaton ja lakia täyttämätön, mutta silti hänet luettiin vanhurskaaksi (Room. 4:1-5) lei Jumalalle kelpaavaksi. Abraham on pelastavan uskon esikuva, "uskon isä". Hänen vanhurskaaksi julistamisensa tapahtui yksin uskosta, ilman tekoja. Juuri tällaisella uskolla pelastuu kristitty uskoessaan Jeesukseen.

Mutta eihän Abrahamin saamassa lupauksessa puhuttu mitään Kristuksesta? Ei, siltä todella näyttää. Tiedämme kuitenkin, että lupauksen antoi kolmiyhteinen Jumala, Jahve, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Roomalaiskirjeessä ja Galatalaiskirjeestä saamme lukea asiasta tarkemmin. Room. 4:ssä Paavali asettaa Abrahamin uskon nimenomaan kristityn ihmisen uskon esikuvaksi. Kristityn usko kohdistuu aina Jeesukseen synnin sovittajana ja Vapahtajana. Kristillisen pelastuksen yksi oleellinen näköala on, että ihminen vanhurskautetaan, katsotaan Jumalalle kelpaavaksi, vaikkei hän itsessään sitä olekaan. Abraham uskoi siihen samaan Jumalaan, joka myöhemmin lähetti Jeesuksen maailman Vapahtajaksi. Gal. 3:ssa Paavali asettaa uskonvanhurskauden ja lainvanhurskauden vastakkain. Ainoa, joka vapauttaa meidät ihmiset lain kirouksesta on Kristus (Gal. 3:13). Näin Abrahamin usko tulee selvästi ja ehdottomasti sidotuksi yksin Kristus-uskoon.

Sama asia näkyy yhtä selvästi jakeessa 3:14, joka kuuluu näin: "Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen." Abrahamin siunaus toteutuu iankaikkisuuden näkökulmasta katsottuna uskon kautta Kristukseen Jeesukseen. Asia on vaikeaa sanoa selvemmin kuin lainatussa jakeessa. Näemme tässä sen, mikä oli suurta Abrahamin nimessä. Oleellista on, ettei Abraham itse ollut siunauksen lähde. Tämä lähde oli joku toinen, kolmiyhteinen Jumala. Tämä Jumala antaa iankaikkisen siunauksensa niille, jotka uskovat Jumalan lupauksen pelastuksesta ja Pelastajasta, Jeesuksesta. Abraham oli uskovan malli, esikuva, evankeliumin vastaanottaja.

Kolmanneksi mainittiin Abrahamiin kohdistuvan siunaamisen ja kiroamisen vaikutukset. Abrahamia ei saa kirota, koska Abraham on saanut oikean uskon elävään, kolmiyhteiseen Jumalaan.

Neljänneksi on vielä maailmanlaaja näköala Abrahamin siunauksesta: hänen saamansa siunaus tulee siunaukseksi maailman kansoille (1 Moos. 12:3). Tästä saamme lukea lisää Gal. 3:ssa, jossa Paavali selittää 1 Moos. 12:n lupauksia. Jae 3:8 kuuluu näin: "Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen." Lukijalle voi tulla ongelmaksi se, ettei Paavali tässä mainitse uskon kohteena Kristusta. Mistä uskosta Paavali kuitenkaan puhuisi kuin nimenomaan uskosta Jeesukseen! Ihmisen tulee pelastuakeen uskoa Jeesukseen "pelkällä uskolla" kuten Abrahamin usko osoittaa.

Ne ihmiset, joilla on usko Kristukseen, saavat Abrahamin iankaikkisen siunauksen (3:9). Lain tekoihin ei voi eikä saa turvautua (jae 10), sellainen tuo ihmisen osaksi kirouksen eli jättää hänen Jumalan vihan alle (Joh. 3:36; Ef. 2:3). Maailmanlähetys on tässä saanut sisältönsä ja päämääränsä: kaikille kansoille, Israel mukaan luettuna, tulee julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja pelastuksesta hänessä aivan kuten Jumalan iankaikkinen maailmansuunnitelma edellyttää (Ef. 3:8-9).

Ihminen saa huutaa avukseen Herraa, Vapahtajaansa. Hän ei kuitenkaan voi uskoa sellaiseen, jota hän ei tunne, eikä hän voi tuntea ainoaa elävää Jumalaa ja hänen Poikaansa Jeesusta, ellei hän kuule hyvää sanomaa eli evankeliumia. Näin Paavali sanoo lähetyksestä ja julistamisesta: "Onhan kirjoitettu: `Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.' Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?" (Room. 10:13-14).

Takaisin
=> Lähetys