Takaisin
=> Lähetys

Alkutaival kotimaassa

Kirjoitus Lähetysyhdistys Kylväjän 30-vuotisjuhlajulkaisuun,
2.12.2003

Alkutaival kotimaassa - aika sitä ennen

Kylväjä ei suinkaan syntynyt sinä päivänä, jolloin se perustettiin (1.3.1974). Näin totesi yksimielisesti työryhmä, jonka lähetysjohtaja Pekka Mäkipää oli asettanut tämän luvun toimittamista varten. Alusta alkaen Kylväjässä mukana olleille oli asiasta omakohtainen kokemus: hengellisesti ja lähetyksellisesti Kylväjä sai alkunsa jo niinä vuosina, jolloin oltiin perustamassa Ylioppiläslähetystä eli nykyistä OPKOa (Opiskelija- ja koululaislähetys, tässä kirjoituksessa jäljempänä OPKO) 1960-luvun alkuvuosina.

Vuosina 1959-1964 opiskelijoiden keskuudessa Helsingissä syntyneelle herätykselle muotoutui alusta alkaen yhteyksiä Suomen Raamattuopistoon sekä pohjoismaissa vaikuttaviin luterilaisiin herätyskristillisiin opiskelijaliikkeisiin. Nämä yhteydet jatkuivat ja syvenivät kun Ylioppilaslähetys virallisesti perustettiin 7.1.1964.

Evankeliumi ja lähetys olivat sitä kasvumaata, josta opiskelijaherätys noina vuosina versoi ja joihin se kiinnittyi.. Norjalaiset, kuten myös ruotsalaiset ja tanskalaiset, julistivat kokemuksemme mukaan Kristus- ja evankeliumikeskeisempää sanomaa kuin mihin monet olivat täällä tottuneet, ja näin avautui kosketuspinta mm. Carl-Olof Roseniuksen sata vuotta aikaisemmin esillä pitämään evankeliumin tulkintaan. Omien herätysliikkeittemme helmien lisäksi tuli norjalainen Carl Fr. Wislöff merkittäväksi julistajaksi sekä vierailujensa että kirjojensa välityksellä. Alusta alkaen oli selvää, ainoa elämän lähde oli Kristus-keskeinen evankeliumi, jonka julistamisessa laki ja evankeliumi erotettiin oikein Kun sitten Ylioppilaslähetyksen joukko alkoi saada lisää kosketuksia maailmanlaajaan opiskelijatyöhön ja ns. evankelikaaliseen evankelioimis- ja lähetysliikkeeseen Skandinavian ulkopuolella, voitiin nämä vaikutteet ottaa vastaan niin, etteivät ne vieraannuttaneet opiskelijoita omasta tutusta perinnöstä.

Jo 1960-luvun alkupuolella haaveiltiin omasta uudesta lähetysjärjestöstä ja sitä jopa suunniteltiin aina sääntöjä myöten; ne kuitenkin jäivät tuolloin vielä "pöytälaatikkoon". "Minulle Kylväjä täyttää paperilla 30 vuotta, mutta itse asiassa on vanhempi" kirjoittaa Liisa Kingma toisaalla tässä kirjassa. Kylväjän ensimmäinen lähettien lähettäminen tapahtui oikeastaan silloin, kun Ylioppilaslähetys (nykyinen Opiskelija- ja Koululaislähetys, OPKO) lähetti kolme jäsentään Liisa Jakkulan (Kingma), Kimmo Juutilaisen, Ritva Olkkolan (Olkkola-Pääkkönen), sittemmin kaikki Kylväjän lähettejä, Englantiin vuoden lähetyskoulutukseen syksyllä 1966.

Paineet ja odotukset Kansanlähetyksen perustamiseen 1967 olivat suuret. Paljon hyvää saatiinkin aikaan, mutta hiljalleen OPKO:sta ja Suomen Raamattuopistolta tulleet vastuunkantajat alkoivat kokea tilanteen niin vaikeana, että käytännön jaksaminen ja periaatteellinen joustaminen olivat tulleet eräällä tavalla tiensä päähän. Roomalaiskirjeen 7 luvun tulkinnasta ja jumalattoman vanhurskauttamisesta (Room. 4) syntyi eräiden johtohenkilöiden kesken vakaviksi luonnehdittavia opillisia jännitteitä, jotka kuluttivat voimia ja sitoivat energiaa. Ryttylässä armo- ja pyhityskeskeinen näkemys joutuivat vastakkain. Suurinta julkisuutta saivat tri Uuras Saarnivaaran voimakkaan kriittiset kannanotot SRO:n ja Opkon taustalla tulleiden uskonkäsityksiä vastaan. Jännitykset vaikuttivat myös henkilövalintoihin. Kansanlähetyksen voimakas näky kotimaan evankelioimisesta muodostui hyvästä tarkoituksesta huolimatta lähetyspanostuksen vakavaksi kilpailijaksi. Tähän päivään tultaessa monet seikat ovat suuresti muuttuneet, eikä 1960- ja 1970-lukujen taitteen tilanteesta voida tehdä suoria johtopäätöksiä nykyhetkeen eivätkä opilliset ja muut erot alussakaan koskeneet kaikkia asianosaisia.

Kylväjän väelle - jos kohta muillekin - aika ennen virallista perustamista (1.3.1974) ja alkuvuodet sen jälkeen sisälsivät monia raskaita kokemuksia. Kriisit ja repeämät eivät ole kenellekään helppoja. Kylväjän ensimmäinen ja sittemmin monivuotinen puheenjohtaja, teol. tri. Per Wallendorff ei halunnut Kylväjän vastaavan mihinkään sitä kohtaan eri tahoilta esitettyihin syytöksiin. Tänäkin päivänä on joillakuilla mielessä kysymys, olisiko sittenkin pitänyt reilusti vastata ja kertoa asioista tarkemmin. Mene ja tiedä. Kylväjän profiili oli joka tapauksessa omaehtoisesti hyvin matala.

Myös pankkitilin saldo oli pitkän aikaa matala. Omaisuutta ei ollut, ja omien lähetysrenkaiden muodostaminen vei aikansa. Inhimillisesti oltiin täysin tyhjän päällä. Useat kentällä tuolloin jo olleista lähetystyöntekijöistä kuitenkin kokivat Kylväjän omakseen. Pienestä monistetusta informaatiolehdykästämme arkkipiispa Simojoki oli nähnyt siinä suurena uutisena mainitun tiedon, että Kylväjä oli pystynyt lähettämään Etiopiaan 25000 vanhaa markkaa! Piispa oli uutisesta oman kertomansa mukaan suorastaan liikuttunut. Vastuu Kylväjään siirtyneistä läheteistä kasvatti Kylväjälle reippaasti (ihan iloistakin) velkaa. Yhteistyökentillä norjalaiset työtoverit olivat kuitenkin hyvin pitkämielisiä ja näkivät asiassa myös haasteen heille itselleen.

Rahavaikeuksia suurempi oli se asenteellinen tilanne, johon nuori lähetys kotimaassa joutui. Oli suoranaista vastustusta, oli välinpitämättömyyttä, mutta toki myös rohkaisua ja tukea monilta tahoilta. Halusimme olla seurakunnallisia eli läheisessä yhteydessä ja yhteistyössä niiden kanssa, mutta meillä ei ollut kirkon lähetysjärjestön asemaa. Anomus asiasta jätettiin 1975. Kesti neljä vuotta, ennen kuin kirkolliskokous teki myönteisen päätöksen marraskuussa 1979. Oli paljastavaa lukea kokouksen pöytäkirjoista anomuksen puolesta ja sitä vastaan käytettyjä puheenvuoroja ja niiden perusteluita. Myönteinen päätös vahvisti järjestön seurakuntaystävällisen käytännön.

Alkuvuosina koimme hyvänä asiana kiivaittenkin lähetys(järjestö)keskustelujen keskellä sen, ettei kiistoja syntynyt Kristuksen ainutlaatuisuudesta ja kristillisten uskon ja muiden uskontojen välisestä ehdottomasta erosta ja erilaisuudesta. Nyt on tilanne toinen - jopa niin, että kriittiset äänenpainot näistä asioista suorastaan ajavat järjestöjä lähemmäksi toisiaan niiden eroista riippumatta.

Ulkomaisten yhteyksien uusi luominen tai vanhojen vahvistaminen ei sekään ollut aina alkuvuosina helppoa. Uusien kenttien avaaminen oli kuin Jumalan ihme evankeliumin eteenpäin menon kannalta. Kylväjä on lähettejä lähettävä ulkolähetysjärjestö. Emme ole erityisjärjestö, emmekä sisälähetykseen keskittyvä työyhteisö (vaikkei näissä tietenkään olisi mitään väärin). Kysymys on siitä, miten ymmärrämme Jumalalta saamamme kutsumuksen: se on palvella ulkolähetyksessä ja lähettää ja ylläpitää lähettejä ja toimia yhdessä lähetyskentän kirkkojen kanssa kuten myös hakeutua jatkuvasti uusille alueille sekä vanhoilla kentillä että uusien kansojen keskuudessa vanhoja työkohteita laiminlyömättä, mikäli ne ovat edelleen lähetyksellisesti perusteltavissa. Tämän esillä pitäminen vaati ja vaatii jatkuvasti työtä.

Kotimaassa tapahtuva työ pidettiin alkuvuosista asti minimaalisena - ehkä joskus liiankin pienenä. Hallinto oli pitkään riskirajoille asti "alimiehitetty". Ystäväverkostojen ja lähetysrenkaiden luominen - OPKO:ssa jo 1966 käyttöön otettu palvelutyön muoto - oli suuri haaste. Halusimme mieltää työmme lähetysystävien suhteen niin, että tehtävämme oli "koota, mutta ei sitoa". Emme voineet emmekä voi sitoa ketään, mutta toki olemme alusta alkaen toivoneet saavamme lähetystyön tukijoiksi kristittyjä, jotka haluavat sitoutua lähetykseen ja niitä, jotka tekevät sen mahdollisuuksien mukaan hengellisenä perheenä, kotina, jossa Jeesuksen henkilö, hänen sovitustyönsä ja usko häneen ovat keskeisiä.

Toivomme herätystä kaikkialla, missä evankeliumia Kristuksesta julistetaan. Rukoilemme sitä, koetamme toimia sen hyväksi, mutta tiedämme, että Vapahtaja antaa herätyksen vain lain ja evankeliumin julistuksen välityksellä. Silti ja siksi työnäkyämme kuvaa paremmin sanapari "evankeliumi ja lähetys" kuin itsessään varsin hyvä ilmaisu "herätys ja lähetys".

Per Wallendorff kyseli alkuvuosina, milloin tulee aika, jolloin Kylväjä voisi nousta (maan alta) "pinnalle". Tuo kysely kuvaa sattuvasti alkutaipaleemme tuntoja. Emme taida vieläkään olla oikein "pinnalla". Seurakunnat eivät vieläkään oikeastaan tunne meitä, ja ihmisille pitää selittää monia asioita. Ehkemme ole tässä yksin. Uskomme kuitenkin, että Jumala tuntee meidät ja muut lähetysystävät, meidät itsessämme jumalattomat, mutta uskon kautta Kristuksessa vanhurskaat. Vaelluksemme, käsittämisemme ja lähetyspalvelumme jäävät jatkuvasti "paljossa puuttumaan" ja elämän vanhurskauskin on koko ajan vasta "alullaan", jos sitäkään, mutta saamme olla hyvän Vapahtajamme turvissa ja hänen johdatuksessaan. Uskomme myös, että Lähetyksen Herra tarvitsee meitä(kin) siellä, missä evankeliumia ei vielä tunneta, missä siihen uskovia on vielä vähän ja missä vastasyntyneet seurakunnat ja kirkot tarvitsevat hengellistä ja muutakin tukea. Tehtävää riittää. Mutta niin riittää anteeksiantamuskin työn lähtökohtana ja sen voimana.

Takaisin
=> Lähetys