Takaisin
=> Lähetys

"Armo" ja armo

Uusi tie. 2003.


Kristitty voi joskus hätkähtää kuullessaan, että jotkut ei-kristilliset uskomukset muistuttavat kristillisiä oppeja. Yksi tunnetuimpia esimerkkejä on Amida-buddhalaisuuden puhe armosta. "Armo" on tarjolla vain "syntisille" esim. niille, jotka eivät pysty vapautumaan heitä kahlitsevasta "halusta" eivätkä pääse vapaiksi karman laista.
Amida-buddhalaisuuden mukaan "pelastava armo ja usko" vaikuttavat jo nykyisessä elämässä, vaikka lopullinen vapautuminen on vasta "Puhtaassa maassa". Tässä uskonnossa esitetään jopa ajatus siitä, että mitä syntisempi ihminen, sitä suurempana hän kokee "armon".
Roomalaiskatolisesta 1500-luvun lähetystyöntekijästä Xavierista kerrotaan, että hänen tutustuttaan Kauko-Idän buddhalaisuuteen hän olisi huudahtanut: "Ne kirotut luterilaiset ovat jo ehtineet tännekin!". Samankaltaisuutta uskonpuhdistukseen näytti löytyneen.
Buddhalaisuuden armo-oppien ei kuitenkaan tarvitse järkyttää kristittyä. Vaikka muotoilut tuntuvat tutuilta, niillä ole mitään tekemistä kristillisen uskon kanssa. Synti ja armo ovat tyystin erilaiset. Kristillinen armo on aina ja ehdottomasti sidottu Kristukseen, muiden uskontojen "armo" ei sitä ole. Niissä ei tunneta tai haluta tuntea Jeesusta eikä kuulla sijaissovituksesta.
Joskus amida-armoa on verrattu siihen, miten vastasyntyneen kissanpennun emo kantaa tätä niskasta ja sanottu, että pentu on Kristuksen kannattelema kristitty. Tämä vertailu kristillisen uskon ja buddhalaisuuden kesken ei ainoastaan onnu, se on täysin perusteeton. Buddhalaisuudessa ei ole Kristusta eikä heidän "armonsa" ole missään yhteydessä sijaissovitukseen, Jeesuksen ristintyöhön. Ei-kristilliset jumaluudet ja siveysopettajat eivät - tietenkään - ole yhtä Raamatun kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kanssa.
Islamin yhteydessä olemme kuulleet mainittavan "Armahtavan Allahin" ja että hänen "armeliaisuuteensa" vedotaan. Samalla islam kieltää Kristuksen todellisen olemuksen, hänen sovituskuolemansa ristillä (ja sen välttämättömyyden). Islamin "armo" paljastuu despoottisen hallitsijan suhtautumiseksi ihmiseen. Tästä "armeliaisuudesta" osaksi pääsemistä harraskin muslimi joutuu aina ajattelemaan jos- tai ehkä -sanaa käyttämällä.
Lehtikeskustelujen mukaan Kylliäinen puhuu paljon "armosta". Tätä käsitettä on tässäkin lehdessä osuvasti kuvattu "armottomaksi armoksi". Sitä se todella on, ellei sitä sidota Jeesuksen persoonaan ja hänen pelastustekoihinsa. Pelastusopit Kristuksen ulkopuolella vain keräävät ihmisen hartioille musertavia taakkoja ja jättävät ihmisen omaan varaansa. Lähetystyöhön kehottavien piispojemme tulisi pikimmiten varottaa kaikesta tällaisesta ihmisten uskonnoista ja uskonnollisuudesta nousevasta "armosta", joka turhentaa Jeesuksen ristin ja lähetyksen.

Takaisin
=> Lähetys