Takaisin
=> Lähetys

Kommentteja Jaakko Eleniuksen pääkirjoitukseen Kotimaa-lehdessä

Pääkohdin julkaistu myös Kylväjä-lehdessä
30.10.2002


Hyvät työtoverit:

Eleniuksen pääkirjoitus on suorastaan härski ja huokuu jonkinasteista vihaa kaikkea herätyskristillisyyttä ja raamattu-uskollisuutta niin kuin myös vapaata järjestötoimintaa vastaan, uskomaton sävyltään ja asiaa tuntematon, muttei itse asiassa mikään yllätyskään kun tiedämme Rissasen aloitteet ja tarjoukset (utspel), Mikko Malkavaaran paljastukset kirkkolähetyksen syntyyn tähtäävistä suunnitelmista Tampereen lähetyskongressissa ja kongressijulkaisussa sekä Laulajan neuvottelukunnassa käydyt keskustelut. Suomen kirkossa saa tässäkin asiassa näköjään kirjoittaa ihan mitä tahansa. Seuraavassa omia spontaaneja kommenttejani.

1. "Kirkko hoidattaa lähetystyön ulkopuolisilla" on asiallisesti täysin väärä väite, kun sillä tässä yhteydessä viitataan kirkon omiin lähetysjärjestöihin. Ne eivät ole "ulkopuolisia", vaan kirkossa ja osa kirkkoa. Niiden keskuudessa halutaan ylläpitää uskollisuutta Raamattua ja luterilaista tunnustamme kohtaan, juuri sitä tunnustukseen sitoutumista, mikä on kirkollisuuden ensimmäinen ja ylin kriteeri. Järveläisen toimikunnan mietintöä "Koko kirkon missio" seuranneissa keskusteluissa ja kahden viime vuoden työskentelyssä kirkon määräaikaisessa lähetystön neuvottelukunnassa (puheenjohtajana piispa Jorma Laulaja) on todettu selvästi, että järjestöt eivät ole kirkon ulkopuolella vaan sisäpuolella. Ne ovat saaneet asemansa kirkon lähetystyön suorittajina kirkolliskokoukselta. Esim. Kotimaa-lehdellä ja sen kustantajalla ei ole mitään sellaista erityistä kirkollisuutta mitä kirkkomme lähetysjärjestöillä ei olisi.

2. Järjestöjen tukijoukot ovat kautta linjan seurakuntiemme aktiivisi(mpi)a jäseniä. Eivät he ole minkään logiikan mukaan seurakuntien "ulkopuolella", vaan lukemattomissa tapauksissa niiden palkattomia vastuunkantajia mitä moninaisimmissa tehtävissä.

3 "Mielikuva järjestöistä lähetystyön ainoina toteuttajina." Lähetysjärjestöt suorittavat niille kuuluvaa lähetystehtävää läheisessä yhteistyössä seurakuntien kanssa, matalalla profiililla vuosikymmenestä toiseen. Niille on kullekin muodostunut omat yhteysverkostonsa lukuisiin kolmannen maailman yhteistyökirkkoihin ja -järjestöihin. Niiden työhön on opittu luottamaan. Ne kouluttavat ja lähettävät uusia lähetystyöntekijöitä ja palauttavat eri työalueille niillä jo työskennelleitä työntekijöitä joka vuosi, työntekijöitä, joita yhteistyökirkot pyytävät ja sijoittavat sopiviin yhdessä sovittuihin työtehtäviin jo olemassa oleviin seurakuntayhteyksiin tai uusille, vielä evankelioimattomille alueille. Lähetysjärjestöt eivät suinkaan väitä olevansa lähetystyön "ainoita toteuttajia". Niillä on kuitenkin vuosikymmenien kokemus lähetystyön käytännöstä sekä yhdessä kirkkomme lähetysväen kanssa sekä teoreettista että muuta asiantuntemusta mitä moninaisimmilta lähetystyön osa-alueilla. Viime aikoina on keskusteluissa korostettu sitä, että seurakuntien oma lähetysasiantuntemus tulee saada esiin, yhteiselle "vaihetuspöydälle". Tätä on korostettu myös ja nimenomaan järjestöjen taholta.

4. "Rahahanat kiinni." On järkyttävää lukea kirkollisen (?) lehden palstoilta tällaista lähetystyötä vastaan suunnattua tekstiä. Pääkirjoituksen oman toteamuksen mukaan lähetys on kirkon omasta olemuksesta nousevaa työtä. On lievästi sanottuna hurmahenkinen ajatus, että järjestöt voisivat tehdä tätä ilman varoja. Vaikka ne eivät ole ainoita lähetystyön käytännön suorittajia, ne joka tapauksessa tekevät sitä työtä nyt. "Rahahanojen sulkeminen" luonnollisesti merkitsisi suurta kaventumista ja osittaista loppumista joksikin aikaa. Koko ajatus heijastaa valta-ajattelua Eleniuksen puolelta.

5. Yllä kuvattu järjestöjen toiminta ei ole "kirkon opin ja järjestyksen vastaista toimintaa." Tällainen todistus Kotimaan pääkirjoituksessa 27.9. on väärä, valheellinen ja 8. käskyn tietoista, tahallista rikkomista ilman kirkollisia tai hengellis-teologisia perusteita. Monissa käsityksissä monilla järjestöjen työntekijöillä ja tukijoilla on erilaiset näkemykset viime aikoina esillä olleista opillisista kysymyksistä. Niin kauan kuin kirkossamme on voimassa vakaumuksen vapaus omien tunnustuskirjojemme mukaan, ei tilannetta voi lainkaan nimittää Eleniuksen käyttämillä räikeillä termeillä.

6. Kirkko ei "osta palveluja yksityisiltä lähetysjärjestöiltä". Kirkko kokonaiskirkkona ei ole juuri ole ollut lähetystyöstä kiinnostunut aikaisempina vuosina ja sen taloudellinen tuki on lähetysbudjettien kokoon verrattuna kosmeettista. Varsinainen tuki tulee seurakunnilta niiden talousarviovaroista ja niiden jäsenten henkilökohtaisina lahjoina.

7. "... että kirkko ... ottaisi lähetyksen päättäväisesti omiin käsiinsä." Tällaiset haltuunotot ovat valitettavasti tuttuja kirkkojen historiasta. Kenelläkään ei lienen mitään epäilystä siitä, että "omiin käsiinsä ottaminen" on räikeä valtapoliittinen ilmaisu. Voimakeinoin haltuun otettu - oli se mikä tahansa hengellinen ja kirkollinen toiminto - tavallisesti kuihtuu, näivettyy ja lopulta häviää. Sen tilalle kasvaa joka tapauksessa ennen pitkää uusi vastaava toiminto, mikäli näin todella käy. On monestakin syystä käsittämätöntä, että kirjoittaja ensin katsoo järjestöjen monopolisoivan lähetyksen ja sitten haluaa monopolisoida sen niin, ettei kirkollista järjestötoimintaa enää saisi olla olemassakaan. Kirkolla on täysi vapaus toimia harkintansa - tai harkitsemattomuutensa - mukaan omaa lähetystyötään kohtaan. Ongelmallista haltuunotoissa ja valtauksissa on myös se, että haltuun ottaja ei haltuunotollaan saakaan rakennetuksi omaa valta-asemaansa vaan joutuu helposti kokoamaan uusia kuvioita nopeutetulla aikataululla ja niin kutistamaan ja karsimaan itsessään hyvää tainta. Kansankirkolla on myös vastuu tehdä kristillistä lähetystyötä kaikkien kansojen keskuuteen Kristuksen kirkon oman olemuksen mukaisesti. Tavat ja tekijät ovat moninaiset. Yksien tekijöiden - järjestöjen - tukahduttaminen toisten tieltä ei tässä työtä auta ketään millään tavalla.

Takaisin
=> Lähetys