Takaisin
=> Lähetys

Johtaja, opettaja, ystävä!

 

Raimo, puoliso Seija, hyvät juhlavieraat! Olemme juuri nähneet Raimo Mäkelän muotokuvan paljastuksen. Kuvassa näkyy Raimon takana seinälle ripustettu risti. Maalaus avaa teeman, joka voitaisiin kirjoittaa Raimon koko elämäntyön ylle: Risti ja mies, mies ja risti.

Läheisten ystävien ja työtovereiden elämässä tulee vaiheita, joista ei aina tiedä, olisiko niistä iloittava enemmän - vai vähemmän. Aina ei myöskään ole selvää, onko tilanteessa aihetta lausua onnittelut, ja jos on, niin mistä.

En ota kantaa tämän juhlan suurempaan tai pienempään ilonaiheeseen, mutta onnitteluun on monta suurta aihetta ja syytä. Sanon tämän hieman aroin mielin, mutta vakavasti: Onnittelen tänään Raimoa siitä, että hän on säilyttänyt uskon Jeesukseen. Sen myötä myös moni muu asia on säilynyt. Uskossa pysyminen ei ole itsestään selvyys kenenkään meidän kohdallamme. Se on lahja, Jumalan armoa, hänen ihmeensä, sanan ihme.

Kun itse pääsin eläkkeelle pari vuotta sitten, Raimo kertoi kirjoittaneensa minusta 7 sivun tekstin. Minulla on Sinulle kuitenkin vain 7 sanaa: Lämmin kiitos Sinulle, Raimo, johtajuudesta, opetuksesta ja ystävyydestä

Jokin aika sitten kysyttiin Kylväjän eräässä työntekijätilaisuudessa leikkimielisessä iltaohjelmassa "Ketä sinä pelkäät?" Vastausvuorossa oli Kylväjän lähetysjohtaja Pekka Mäkipää. Pienen empimisen jälkeen hän vastasi "Raimo Mäkelää". Yleisö kohahti yllättyneenä, mutta leppoisasti. Ohikiitävän hetken kulutta lähetysjohtaja jatkoi: "Ja Jumalaa".

Miksi tämän kerron? Mielestäni Pekka Mäkipään vastaus osoittaa, että Raimo Mäkelä ei ole pelottava. Jos hän sitä olisi, ei hänestä varmasti olisi sanottu näin.

Vastaus sen sijaan todistaa, että Raimolla on ystäviensä ja työtoveriensa keskuudessa auktoriteettia. Se ei ole pakkokeinoin luotua, vaan se kumpuaa sisäisestä, hänen persoonaansa ja sanomaansa rakentuvasta arvovallasta, joka syntyy ilman kovia sanoja ja ilman vaativia tai käskeviä äänenpainoja. Raimo on luontainen johtaja, jolle luonnostaan lankesi johtajan tehtävä aikanaan myös Ylioppilaslähetyksen (nyk. OPKO) alkuaikoina 1960-luvun alussa.

Raimon johtajuuden turvallisuutta lisää alaisen näkökulmasta Raamatun, teologian, kirkon tilanteen, lukemattomien henkilöiden ja historian ainutlaatuinen tuntemus. Hän on kuin kävelevä tietosanakirja, ja hänen valtaisan innostuksensa huomioon ottaen pitäisi kai sanoa "juokseva tietosanakirja". Muistan hyvin, kuinka Seija-puolison haastattelussa monta vuotta sitten tuli ilmi hänen arvionsa miehensä työotteesta: hän on pohjattoman innostunut työstään.

Tätä taustaa vasten on tuntunut myös varsin "evankeliumilliselta" ja inhimilliseltä, kun Raimo sitten joskus ei kenties muistakaan jotain asiaa tai yksityiskohtaa ja esittää sitä koskevan kysymyksen.

Raimo oli pitkään lähin esimieheni Kylväjässä. Moni muukin hallituksemme jäsenistä olisi voitu valita puheenjohtajaksi, mutta ainakin Raimon kanssa esimiessuhde toimi tavattoman hyvin. Harkinta ja asioiden varmistaminen eivät estäneet nopeitakaan päätöksiä, mutta rauhallinen odotus lisäsi monissa tapauksissa turvallisuuden tunnetta. Koin oman työni lähetysjohtajana leppoisana, vaikkakin omiin kykyihini nähden vaativana.

Työpinot Raimon työhuoneen pöydällä ovat herättäneet minussa syvää kunnioitusta aina kun olen niitä nähnyt. Asioita on ollut Raimon työssä SRO:n Säätiön toiminnanjohtajana tavattoman paljon, niitä on harkittu ja mietitty ja ne ovat moninaisuudestaan huolimatta järjestyksessä eivätkä tärkeät paperit ole tietääkseni kadonneet. Kuten Keijo Rainerma totesi, Raimon stressinsietokyky on korkea. Tunnustan avoimesti, että vastaava oma kykyni on pienempi.

Tilanteiden hallinta sopii johtajuuteen, vaikkei olekaan sille aina välttämätöntä: Raimolta syntyy puhe tilanteeseen kuin tilanteeseen, vai pitäisikö joskus sanoa: tilanteessa kuin tilanteessa. Ja aina harkittua, viimeisteltyä sanan käyttöä - on siinä ollut meille vanhemmille työtovereille ihmettelemistä.

Raamattuopiston aikaisempi talouspäällikkö Heikki Kämäräinen totesi kerran Raimosta kirjoittajana jotakuinkin tähän tapaan: "Se on ihmekaveri, mä en voi käsittää kuinka siltä aina vain tulee kirjoitus aiheesta kuin aiheesta, tosta vaan".

En tiedä, mitä kaikkia arvosanoja, arvonimiä, arvomerkkejä Raimolla on. Haluaisin liittää niihin yhden. Sen antamiseen minulla ei tietenkään ole minkäänlaisia ulkoisia valtuuksia. Uskon kuitenkin että laajat uskovien piirit maassamme tuntevat sydämessään samansuuntaisesti kuin minä, ja siksi sanon tämän rohkein mielin. Ajatuksissani on arvo doctor eccleasiae eli "seurakunnan opettaja".

Muistan, miten Ylioppilaslähetyksen oppiperusta, josta sitten tuli usean muunkin järjestön baasis, oli Raimon käsialaa. Kun Perusta-lehden julkaiseminen alkoi 1974, sen alkunumeroissa oli Raimon kirjoitus laista ja evankeliumista ja kummankin vääristymästä, legalismista ja antinomismista.

Artikkeleiden kaikki asia ei ollut täysin uutta meille muillekaan, mutta nuo kirjoitukset ovat selvyytensä ja muotoilunsa vuoksi olleet minulle ja uskoakseni hyvin monellekin kuin kirkas majakka, kuin viimeistellyt alkutahdit sille hengellis-teologiselle kehitykselle, joka kymmeniä vuosia on saanut jatkua lukuisten yksittäisten kristittyjen ja monien järjestöjen elämässä.

Ja kuka meillä on puhunut Jeesuksesta sijaisenamme niin kuin Raimo? Enpä muista juuri kenenkään muun ilmaisseen sitä eroa, mikä on Jeesuksen kuolemalla syntiemme tähden ja meidän puolestamme, niin selvästi kuin Raimo on tehnyt. Eikä esikuva-näköala ole sekään unohtunut, siis se, mikä on oikein.

Tänään kuulemamme Raimon saarna oli todellinen saarna, mutta samanaikaisesti se oli korkeatasoinen dogmatiikan luento. Kun ajatukseni kulkee vapaasti, tulee mieleen miten Raimon olisi pitänyt seurata professori Osmo Tiililää Helsingin yliopiston dogmatiikan professorina.

Raimon asema suomalaisessa luterilaisessa herätyskristillisyydessä, jossa pietismi ja ortodoksia voivat lyödä kättä toisilleen, on ainutlaatuinen. Jatkan rohkeasti: pidän Raimo Mäkelää laajan kristittyjen joukon "hengellisenä piispana".

Päätän sinänsä pieneen, mutta itselleni hyvin merkittävään tapahtumaan yli 10 vuoden takaa. Nuorempi veljeni oli juuri kuollut. Samoihin aikoihin oli itselläni eräitä vaikeita taakkoja harteillani. Kerroin veljestäni Raimolle puhelimessa, jolloin hän hetken hiljaisuuden jälkeen sanoi: "Sekin vielä." Sanat olivat yksinkertaiset, mutta se sävy ja äänenpaino, jolla ne lausuttiin, jäivät mieleeni suuresti lohduttavana viestinä. Sain Raimolta ja Seijalta myös kukat. Ne eivät puhuneet, mutta kertoivat sanoitta lähettäjiensä ystävyydestä ja ymmärtämyksestä suruni hetkellä.

Toivon, ettei Raimon eläkkeelle siirtymisessä käy kuten minulle kävi. Ensin kaikki meni hyvin ja oli mukavaa olla velvollisuuksista vapaa. Mutta sitten tilanne muuttui. "Eläkkeellä oleva" on englanniksi "retired". Voisimme vähän leikkimielisesti todeta, että "retired" voidaan lukea niinkin, että sanan ensimmäinen osa "re" tarkoittaa "uudestaan" ja jälkimmäinen osa "tired" tarkoittaa "väsynyt". Eläkkeelle siirtynyt on siis "uudelleen väsynyt"! En tiedä, voidaanko tätä soveltaa Raimoon, joka ei koskaan näytä väsyvän.

Takaisin
=> Lähetys