Takaisin
=> Lähetys

Kunnian miehet ja naiset

Maailman evankeliset kristityt rikkovat ja rakentavat rajoja ristiä kantaessaan.
Kirjaesittely Perustaan

Koetapa arvata, mistä asiakirjasta seuraava katkelma on peräisin: "Pyrimme säilyttämään tasapainon perheemme ja ulospäin suuntautuvan työmme välillä. Alistamme matkasuunnitelmamme puolisoittemme ja vastuullisen työtiimimme hyväksyttäviksi."

Oikein. Sehän on lainaus Singapore Covenant -nimisestä Maailman Evankelisen Liiton (World Evangelical Fellowship, WEF) julkilausumasta vuodelta 1994. Itsensä loppuun ajavien ja perheitään kiusaavien työntekijöiden vuodesta toiseen jatkuneen kamppailun oli saatava jokin järjellinen työtä ohjaava muotoilu. Samassa asiakirjassa sanoudutaan irti pinnallisista työkäytänteistä ja sitoudutaan elämänmuotoon, jonka tekstin laatijat ymmärtävät evankeliumin mukaiseksi ja aidosti hengelliseksi. Naurettavaako? Kenties jonkun mielestä, mutta ihmisen holistisuuden tunnustavaa ja oravanpyöräkurimuksen torjuntaa. Rajaa on vedettävä.

Mainittu asiakirja on liitteenä W. Harold Fullerin kirjoittamassa WEF:in historiikissa. Liikkeen juuret pohjaavat yli 150 vuotta sitten perustettuun Evankeliseen Allianssiin. Organisaation - tai paremminkin verkoston - varsinainen perustamisvuosi oli kuitenkin vasta 1951, jolloin Hollannissa koolla olleet kansallisten evankelisten allianssien edustajat päättivät uuden maailmanlaajan yhteisön rakentamisesta.

Historiikin kruununa, todellisena hienoutena, ovatkin lukuisat kirjan muuta esitystä valaisevat liitteet, joita on yhteensä 10 (A-J). Osoiteliitteen monet kohdat ovat neljän vuoden kuluessa ehtineet muuttua, mutta ne kertovat jotain yhteisön rakenteesta ja alueellisten evankelisten allianssien keskeisestä asemasta. Jäsenmaiden liitteeseen ei ollut vielä tuolloin ehtinyt Suomi, sillä Kylväjä liittyi ensimmäisenä suomalaisena järjestönä yhteisön (ulko)jäseneksi vain hieman ennen kirjan julkaisemista. Myöhemmin seuraa ovat tehneet ainakin Kansanlähetys ja Suomen Raamattuopiston Säätiö. Liikkeen edustus on Suomessa uskottu Maailman Evankelioimisen Suomen Keskukselle (MESK), joka on myös Lausannen-liikkeen linkki maassamme. Monet maamme kristityt tietävätkin jo, että WEF:n Uskonnonvapauskomission johtajana on jo usean vuoden ajan toiminut suomalainen pastori Johan Candelin.

Liitteenä on myös liikkeen oppiperusta, joka "perusevankelisena" (basic evangelical) tekstinä tulee lähelle IFES:n (International Fellowship of Evangelical Students) baasista. Luterilainen lukee näitä oppiperustoja Tunnustuskirjoja ajatellen ja niistä kiinni pitäen, vaikka konservatiivinen sopubaasis onkin näissä yhteyksissä välttämätön. Lähetyksellisesti mielenkiintoinen joskin lyhyt ja hieman irrallisen tuntuinen on liite, joka käsittelee evankeliumin totuuden sijoittamista eri konteksteihin. Siitä käy kuitenkin erittäin selvästi ilmi liikkeen painotus pitää kiinni muuttumattomasta ja sellaisena luovuttamattomasta evankeliumin sanomasta eri kulttuureissa.

Historiallisesti silmiä avaava liite on Japanin Evankelisen Allianssin vuonna 1987 laatima anteeksipyyntökirje Aasian kristityille ja heidän kotivaltioilleen japanilaisten näille aiheuttamista kärsimyksistä ja vaurioista. Kirjeestä ei käy ilmi, miten esim. korealaisten tai eräiden muiden japanilaisten käsissä kärsineiden jälkeläiset ovat anteeksipyyntöön suhtautuneet. Tiedämme (valitettavasti?) muista yhteyksistä, ettei japanilaisten esittämiä anteeksipyyntöjä ole aina pystytty hyväksymään. Liite kertoo jotain siitä WEF:n toimintaan oleellisesti kuuluvasta linjauksesta, että vaikka kysymys on kristillisestä kirkkojen ja lähetysten liikkeestä, maailmanhistorian ja -politiikan näköalat saavat tulla hyvin lähelle kristittyjen arkielämää.

Teologisesti merkittäviä ovat kaksi WEF:n ja Rooman kirkon yhteyttä käsittelevää liitettä. Tätä asiaa koskevissa asenteissa on havaittu selviä alueellisia eroja. Roomalaiskatolisista maista tulleet edustajat ovat protestoineet vielä muita voimakkaammin joissain kokouksissa (pyytämättä) esitettyjä roomalaiskatolisten tarkkailijoiden tervehdyksiä. Italia erosi aikanaan jäsenyydestä moneksi vuodeksi tällaisen episodin jälkeen, ja eteläamerikkalaiset sekä filippiiniläiset ovat vakavasti uhanneet tehdä saman, mikäli asia toistuu.

Keskusteluissa on käynyt toistuvasti ilmi, ettei henkilökohtaiseen kanssakäymiseen roomalaiskatolisten uskovien kanssa ole mitään esteitä, mutta että samalla on muistettava, ettei Rooman kirkon oppi ole muuttunut miksikään. Epävirallinen julkilausuma (ei WEF:n virallinen) Evangelicals and Catholics Together (ECT, 1994) on WEF:n johdon ja kenttäväen keskuudessa leimautunut lähinnä "Pohjois-Amerikan mukavissa ja turvallisissa oloissa elävien evankelisten kristittyjen piittaamattomuuden ja ymmärtämättömyyden (tahattomaksi) ilmaukseksi". Latinalaisen kristillisyyden arkipäivää on edelleen roomalaiskatolilaisten taholta protestantteihin kohdistuvat vainot, ahdistelu, diskriminointi. Samaa tapahtuu myös muualla.

WEF:n johtajan Agustin (Jun) Vencerin kriittinen arviointi ECT-asiakirjasta on myös liitteenä. Siinä hän tuo painokkaasti esille opillisten erojen tunnustamisen välttämättömyyden. Niitä ei saa unohtaa eikä niiden merkitystä vähätellä. "Voidaanko yhteistä lähetystyötä tehdä, ellei ole yhteistä käsitystä auktoriteetista ja pelastumisesta?" hän kysyy. Varsin keskeinen kysymys lakitieteen tohtori -maallikolta. (Ekskurssi: Reseptio-lehden viimeisimmässä numerossa julkaistu kardinaali Edward Cassidyn puhe käsitteli laajasti YJV-asiakirjojen 'perustaavaa yksimielisyyttä', mutta jätti visusti mainitsematta "yksin uskosta" ja "samalla kertaa syntinen ja vanhurskas" -näköalat.)

Entä WEF:n puolen vuosisadan historia? Siitähän kirja varsinaisesti kertoo - liitteiden valaisemana. Merkittävin seikka lienee se, ettei liikkeen taival ole todellakaan ollut pelkkää voittokulkua, kaukana siitä. Työssä on kuljettu suurten taloudellisten, sekä identiteettiä ja työtä koskevien, niin kuin myös hallinnollisten vaikeuksien läpi. Näistä kertoo tarkasti myös toinen WEF:stä kirjoitettu historiateos, David M. Howardin The Dream That Would Not Die (1986), jonka otsikkokin viittaa kuilun partaalla kulkemiseen. Howardin mielestä pohjanoteeraukset saavutettiin 1980-luvun puolivälissä. Kumpikaan teos ei kaihda antamasta kuvaa Jumalan tekemästä ihmeestä liikkeen päästessä uudelleen jaloilleen. Osallistuessani WEF:n kansainvälisen komission kokoukseen Lausannessa Sveitsissä 1968, vaikeuksien tuloa saattoi aavistella. Liikkeen kymmenes yleiskokous 1997 Abbotsfordissa, Kanadassa, heijasti puolestaan nöyrää kiitollisuutta: Jumala oli antanut sadoille kolmannen maailman, Euroopan ja Pohjois-Amerikan kirkoille yhteisen lähetys- ja evankelioimisverkoston, joka kunnioittaa uskonvanhurskautta, Raamattua ja kristillisen uskon ainutlaatuisuutta. Evankeliumin kirkkaus oli pitänyt pystyssä raskaan ristin kantamisessa. Siinä näiden naisten ja miesten kunnia.

W. Harold Fuller: People of the Mandate.
Juhani Lindgren The Story of the World Evangelical Fellowship. Foreword by
Luis Palau. - WEF Publications: Outreach and Identity Series. WEF. Baker Book House. Grand Rapids, Michigan. 1996. Liitteitä. Indeksi. 214 sivua.

<

Takaisin
=> Lähetys