Takaisin
=> Lähetys

"Kirkon rahoilla kirkkoa vastaan"

Kirkon lähetystyö ankaran hyökkäyksen kohteena Kotimaa-lehdessä 27.9.2002

 

Näin väittää Kotimaan (29.9) päätoimittaja Jaakko Elenius kirkon lähetysjärjestöjen toimivan. Asenteellisessa kirjoituksessa on myös asiavirheitä. Hän pitää lähetysjärjestöjä kirkkoon nähden "ulkopuolisina", kehottaa kirkkoa "ottamaan määrätietoisesti hoitoonsa" niiden työn ja "sulkemaan niiltä rahahanat".

Ajatus, että "kirkko hoidattaa lähetystyön ulkopuolisilla" on asiallisesti täysin väärä, kun sillä Eleniuksen kirjoituksessa viitataan kirkon omiin lähetysjärjestöihin. Ne eivät ole "ulkopuolisia", vaan kirkossa ja osa kirkkoa. Niiden keskuudessa halutaan yhdessä muun seurakuntaväen kanssa toteuttaa kirkon lähetystehtävää ja ylläpitää uskollisuutta Raamattua ja luterilaista tunnustamme kohtaan, mitkä ovat kirkkomme oman uskonkäsityksenkin mukaan kirkollisuuden tärkeimmät kriteerit. Järjestöt ovat saaneet asemansa kirkon lähetystyön suorittajina kirkolliskokoukselta. Esim. Kotimaa-lehdellä ja sen kustantajalla ei ole mitään sellaista erityistä "kirkollisuutta", mitä kirkkomme lähetysjärjestöillä ei olisi. Järjestöjen työntekijät ja tukijoukot ovat kautta linjan seurakuntiemme aktiivisi(mpi)a jäseniä. Eivät he ole minkään logiikan mukaan kirkon "ulkopuolella", vaan he toimivat niiden palkattomia vastuunkantajia mitä moninaisimmissa tehtävissä.

Murheellista on, että se lähetystyö, jonka Elenius itsekin toteaa kirkon keskeiseksi tehtäväksi, joutuisi hänen hyökkäävien ajatustensa toteutuessa joksikin aikaa varsin ahtaalle ja monien supistusten eteen. Hänhän todella esittää, että lähetysjärjestöiltä "pitäisi sulkea rahahanat" ja että "kirkon pitäisi määrätietoisesti" ottaa hoitoonsa niiden lähetystyö. Kirkko kokonaiskirkkona on järjestöjen lähetysbudjettien kokoon verrattuna antanut vain kosmeettisen taloudellisen tuen. Kirkkomme seurakunnat sen sijaan osallistuvat budjettivaroillaan ja jäsentensä henkilökohtaisilla lahjoilla uskollisesti lähetystyöhön, jota kirkkomme tekee siihen nimettyjen seitsemän lähetysjärjestönsä välityksellä. Seurakuntien budjettivarat (ne eivät ole mitään "avustuksia", vaan määrärahoja lähetystyöhön.) ovat varsin merkittävä osa työn tuotoista.

Jos Eleniuksen ehdotukset näiden "rahahanojen sulkemisesta" toteutuisivat, kymmeniä ja kymmeniä lähetystyöntekijöitä - joka tapauksessa huomattava osa kirkkomme kokonaislähettimäärästä - jouduttaisiin suhteellisen pian kutsumaan joksikin aikaa kotimaahan, ja kestäisi kenties jonkun tovin ennen kuin työ nousisi määräisesti nykyiseen tasoonsa. Tällaisessa tapauksessa voi vain kuvitella, mitä lukuisat yhteistyökirkkomme tilanteesta ajattelisivat. Näinkö Suomen kirkko - johon viime aikoina on kovasti toivottu suoria yhteyksiä kentiltä - hoitaa lähetystyötään? Hämmästyksen aihetta yhteistyökirkoille riittäisi. Itsenäisistä yhteistyökirkkomme todella toivovat Kristuksen todistajina toimivia eri alojen ihmisiä edelleenkin. Lähetyspanoksen karsiminen merkitsisi pahimmillaan suurten ihmisjoukkojen jäämistä evankeliumin ja Kristuksen muun rakkauden ulkopuolelle.

Toki Eleniuksen toivomalla tavalla tukahdutettu järjestöjen työ jälleen nousisi, ehkä nopeastikin. Seurakunnissa ja järjestöjen ystävissä elää Jumalan sanan ja Kristus-uskon herättämä aito lähetysrakkaus eikä näitä tahoja voi komennella sulkemaan rahahanojaan. Lähetystyössä aktiivisesti toimivilta niukkuudessa kampailevilta kirkollisilta luterilaisilta lähetysjärjestöiltä ei seurakunnissamme vastuuta kantavan lähetyskansan ole helppoa "sulkea rahahanoja". Vielä vakavaakin vakavampi toteamus: kirkon määräyksestä toteutettu Eleniuksen toivoma rahahanojen sulkeminen ja järjestöjen työn haltuun otto osoittaisi joka tapauksessa pitkäksi aikaa eteenpäin koko kirkkokansalle sen, missä lähetystyötä arvostavia ja sitä tukevia tahoja ei nimenomaan löydy: niissä, jotka rahahanojen sulkemisia ehdottavat, toivovat ja/ tai toteuttavat. Samalla toki nousisi esiin Eleniuksen ehdottama "kirkon hoitoonsa ottama" lähetystyö ns. kirkkolähetyksenä, jollainen on esim. Ruotsin kirkossa. Sen jäljet ovat kuitenkin pelottavat. Piispa Laulajan johtaman lähetystyön neuvottelukunnan väliraporttiin liitetyt tilastot osoittavat, miten kirkkolähetys (yhdessä modernistisen lähetysteologian kanssa) on vaikuttanut Ruotsin kirkossa lähetystyön jyrkän alamäen ja kuihtumisen. Puheet rahahanojen sulkemisesta ja työn haltuun ottamisesta heijastavat selvästi valtapolitiikkaa, josta itse lähetys ja sen suorittaminen ja menestys ovat sviussa. Kaikkien valtapolitiikan turvin toteutettuihin "haltuunottoihin" sisältyy myös se vavahduttava mahdollisuus, että ne kääntyvät haltuun ottajia itseään vastaan.

Väite, että järjestöjen toiminta oli "kirkon opin ja järjestyksen vastaista" on väärä ja 8. käskyn tietoista rikkomista ilman kirkollisia tai hengellis-teologisia perusteita. Monissa käsityksissä monilla järjestöjen työntekijöillä ja tukijoilla on toki keskenään ja suhteessa joihinkuihin kirkkomme nimekkäämpiin edustajiin erilaisia näkemyksiä viime aikoina esillä olleista opillisista kysymyksistä, mutta tämä ei merkitse opin ja järjestyksen vastaista toimintaa. Niin kauan kuin kirkossamme on voimassa vakaumuksen vapaus omien tunnustuskirjojemme mukaan, ei tilannetta voi lainkaan nimittää Eleniuksen käyttämillä räikeillä termeillä. On häkellyttävää havaita, että esim. valtio suhtautuu lähetysjärjestöihin myönteisimmin kuin Eleniuksen esittämiä otteita mahdollisesti toteuttava kirkko suhtautuisi omiin lähetysjärjestöihinsä. Valtio luottaa kristillisiin ja muihin kansalaisjärjestöihin kehitysyhteistyövarojen kohdistajina ja perille toimittajina, vaikka viime mainituissa on edustettuna mitä moninaisimpia poliittisia ideologioita. Poliittiset puolueet vuorostaan - edustivat ne sitten miten kristilliselle uskolle vierasta ideologiaa tahansa - saavat "kirkon rakentajina" Eleniukselta suunnattomasti suopeamman kohtelun kuin kirkon omat kristilliset lähetysjärjestöt (Talentin pääkirjoitus 4.10). Juhani Lindgren

7. "... että kirkko ... ottaisi lähetyksen päättäväisesti omiin käsiinsä." Tällaiset haltuunotot ovat valitettavasti tuttuja kirkkojen historiasta. Kenelläkään ei lienen mitään epäilystä siitä, että "omiin käsiinsä ottaminen" on räikeä valtapoliittinen ilmaisu. Voimakeinoin haltuun otettu - oli se mikä tahansa hengellinen ja kirkollinen toiminto - tavallisesti kuihtuu, näivettyy ja lopulta häviää. Sen tilalle kasvaa joka tapauksessa ennen pitkää uusi vastaava toiminto, mikäli näin todella käy. On monestakin syystä käsittämätöntä, että kirjoittaja ensin katsoo järjestöjen monopolisoivan lähetyksen ja sitten haluaa monopolisoida sen niin, ettei kirkollista järjestötoimintaa enää saisi olla olemassakaan. Ajatuksia esitti Juhani // "Kirkon valtapolitiikalla kirkon lähetystä vastaan?"

Voitaisiinkohan asialle löytää toinenkin ilmaisu? Olisi seuraavanlaisessa ajatusleikissä jotain? "Elenius kirkon rahoilla kirkkoa vastaan." Voitaisiinko ajatella, että hänkin liittyisi- niin kuin hän luulee - "kirkkoa vastustavien lähetysjärjestöjen" rintamaan, ja todeta tähän tapaan: "Taistelun kohde näyttää joka tapauksessa olevan sama, Suomen ev. lut. kirkko ja sen perustehtävä, lähetys. Lähetystyön toteuttaminen ärsyttää päätoimittajaa suunnattomasti, ja omaa sotaansa hän puolestaan käy ja rahoittaa kirkon ulkopuolella toimivan ja kirkon seurakuntien joukkotilauksista rahansa saavan Kotimaa-lehden avulla." Elenius tuskin vaatisi, että kirkko nopeasti sulkisi rahahanat hänen lehdeltään, joka kyllä muutenkin on asettunut kirkon peruskirjaa, Raamattua, vastaan esim. vaatimalla homoseksuaaleille vapautta julkisesti poiketa ilmoitussanasta ja vaatimalla etiikan vapauttamista "rakkauteen" vetoamalla. Tuskin hän myöskään vaatisi, että "kirkon olisi määrätietoisesti otettava haltuunsa kirkon tunnustusta ja järjestystä vastaan toimiva lehti, jottei tällaista enää pääsisi tapahtumaan". Huuli sikseen, vaikka saattaahan tämä ajatusleikki kenties sattua oikeaankin. Jos siinä vaikka olisi totta toinen puoli. Tuo vanha ilmaisu "ampua täyslaidallinen" joka tapauksessa sopii erinomaisesti kuvaamaan syvästi lähes raivon partaalle ärsyyntyneen miehen kirjoittelua.

Kirjoitus on suorastaan härski ja huokuu jonkinasteista vihaa kaikkea herätyskristillisyyttä ja raamattu-uskollisuutta niin kuin myös vapaata järjestötoimintaa vastaan, uskomaton sävyltään ja asiaa tuntematon, muttei itse asiassa mikään yllätyskään kun tiedämme Rissasen aloitteet ja tarjoukset (utspel), Mikko Malkavaaran paljastukset kirkkolähetyksen syntyyn tähtäävistä suunnitelmista ja Laulajan neuvottelukunnassa käydyt keskustelut. Suomen kirkossa saa tässäkin asiassa näköjään kirjoittaa ihan mitä tahansa. Seuraavassa omia spontaaneja kommenttejani. Olen lähettänyt näitä ajatuksia sekä Raimolle, että Seppo Suokunnakselle, jota otti asiasta yhteyttä jo perjantai-iltana. Ellei kirkkohallitus tai piispojen edustaja vastaa Eleniukselle, voidaan vaikeneminen lukea jonkinasteiseksi myöntymiseksi hänen ajatuksiinsa. Voin hyvin kuvitella, että joku tietysti on vain iloinen siitä, mitä pääkirjoituksessa sanottiin.

Takaisin
=> Lähetys