Takaisin
=> Lähetys

Pelastus 1900-luvun lähetysasiakirjojen valossa

1. The Evangelization of the World in this Generation,
kirjoittaja John R. Mott: revivalistinen ja optimistinen, jopa valloituksellinen ja triumfaalinen (ei välttämättä triumfalistinen) lähetysnäkemys.

Kirjan mukaan ihmisen täytyy saada kuulla evankeliumi pelastuakseen Jumalan yhteyteen. Tästä välttämättömyyden tunnosta ja ihmisten kääntymiseen tähtäävän tavoitteen vakavuudesta kertovat hänen evankeliumin julistamiseen liittämänsä näköalat "immediate" (välitön, heti tapahtuva) ja "controlling" (tässä: johtava, hallitseva, muuta jäsentävä). Kaikki tämä viestittää Mottin käsityksestä Jeesuksesta ainoana pelastajana. Tätä alleviivaa myös etsiytyminen alueille, jossa Kristuksen nimeä ei ole vielä mainittu (where Christ has not been named).


2. Jerusalem 1928: The Christian Message

Kansainvälisen Lähetysneuvoston (KLN, International Missionary Council) kokous Jerusalemissa 1928 hyväksyi julkilausuman "The Christian Message" - "Kristillinen sanoma". Asiakirja kertoo voimakkaasti 'rajalla olemisesta', vanhan muuttumisprosessista kohti uutta. Dogmaattisesti kutsuisin Sanomaa harmaan 'vyöhykkeen' dokumentiksi. Siinä on paljon keskeisiä kristillisiä käsitteitä, mutta samalla esiin tunkeutuu aineksia Uudesta testamentista poikkeavasta tulkinnasta.

Eettinen painotus on voimakas: "Kristillisen lähetystyön päämäärä ei ole mikään vähempi kuin se, että yksilöissä, yhteiskunnissa ja kansoissa syntyy Kristus-kaltainen luonne uskon kautta häneen, joka on elävä Vapahtaja." "Emme halua maailmaa, jossa Kristus ristiinnaulitaan, vaan jossa hänen Henkensä hallitsee."

Asiakirjan mukaan näköala 'Jumalasta Kristuksessa' tuo synnin ja syyllisyyden tunteen, mutta myös anteeksiantamuksen varmuuden kunhan vain "annamme itsemme uskossa Kristuksen Hengelle, niin että hänen lunastava rakkautensa pääsee vallalle voidakseen sovittaa (reconcile) meidät Jumalan kanssa." Kertakaikkinen sovitus heikkenee vakavasti tällaisten lausuntojen valossa.


3. Lähetyksen uudeelleenajattelua: Re-Thinking Missions 1932

Vuonna 1930 aloitetun Laymens' Foreign Missions Inquiry -projektin loppuraportti, Re-Thinking Missions, julkistettiin pohjoisamerikkalaisten lähetysjärjestöjen edustajille 18.11. 1932 New Yorkissa.

Asiakirja herätti laajan ja kiivaan keskustelun. Sen teologia lähtee 'universaalin uskonnon' ideasta. Kaikki positiiviset uskonnot nousevat tämän oletetun suureen pohjalta. Uskontojen katsotaan etsivän yhdessä 'lopullista totuutta' oli se 'mitä tahansa' (Ernst P. Hocking). Näin esitetty 'lopullinen totuus' on totuusarvoltaan itse asiassa ääriarvoisen suhteellinen.
Raportti sanookin, että kysymyksessä on "jokaisen uskonnon (oman) Uuden Testamentin" löytäminen".

Ajatuksena on kaiken uskonnon 'hengellistäminen'. Tässä Raportti näkee kristinuskon varsinaisen tehtävän. Kristittyjen oli jaettava muille oma näkemyksensä (insight) ja kokemuksensa (experience). Tämä toiminto on kristillisen lähetystyön 'korkein ilmaus tai muoto' (highest form) ja juuri tässä prosessissa tulee esiin kristinuskon ainutlaatuisuus.
Kristinuskolla on oikeastaan vain 'yleistä totuutta' (general truth), ja kristinuskon 'ainutlaatuisuus' muodostuu siitä, miten se valikoi erilaisia 'yleisiä totuuksia', joita kaikilla uskonnoilla on. Jeesuksen sijaisuutta ja sovituskuolemaa raportti ei tunne.

Kristitty ei saa toivoa muiden uskontojen tuhoa. Ne ja kristinusko tulevat jatkamaan olemassaoloaan rinnakkain ja yhdessä ne myös kasvavat kohti 'lopullista päämäärää, yhteyttä uskonnon täydessä totuudessa'.


4. Lausannen Julistus 1974:
evankelinen lähetysajattelu polttopisteessä

Lausannen julistus (The Lausanne Covenant) edustaa Lausannen maailmanlähetyskonferenssin (1974) yhteisesti hyväksymää lähetysajattelua. Asiakirja ei ole uusi tunnustus eikä myöskään perinteinen oppiperusta eli baasis. Varsinaisen dogmaattisen aineksen lisäksi julistus sisältää myös paljon soveltavaa ajankohtaista materiaalia, ja sen perusote on varsin käytännöllinen. Julistuksen sisältö on ensisijaisesti lähetysteologinen ja vasta toissijaisesti lähetysstrateginen. Tähän perustuu julkilausuman pysyvä arvo. Asiakirjan lähetysteologiasta voidaan nähdä myös sen pelastusopillinen sanoma.

"Me vahvistamme, että on vain yksi Vapahtaja ja vain yksi evankeliumi, vaikka onkin olemassa monia erilaisia evankelioimisen muotoja. Me myönnämme, että kaikilla ihmisillä on jotakin tietoa Jumalasta hänen luonnossa tapahtuvan yleisen ilmoituksensa perusteella. Mutta me kiellämme ajatuksen, että tämä voi pelastaa ihmisen - epävanhurskaudessaanhan ihmiset tukahduttavat totuuden."

Sovitus ja kristinuskon ainutlaatuisuus tunnustetaan selvästi. Asiakirjassa torjutaan "sellainen dialogi, jonka lähtökohtana on ajatus kaikissa uskonnoissa ja ideologioissa yhtä lailla puhuvasta Kristuksesta". Samalla kuitenkin todetaan, että "sellainen dialogi, jonka tarkoituksena on kuunnella herkästi, jotta ymmärtäisi" on lähetystyössä välttämätöntä.

Evankeliumi on sanoma siitä, että Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden ja että hänet herätettiin kuolleista kirjoitusten mukaan, ja että hän nyt tarjoaa syntien anteeksiantamusta ja Hengen 'vapautta tuovaa lahjaa' kaikille jotka tekevät parannuksen ja uskovat. Evankeliumin julistaminen on Raamatun ilmoittaman Kristuksen julistamista Vapahtajana ja Herrana (luku 2).

Asiakirja operoi selvästi kahdella soteriologisesti merkittävällä asialla. Ensimmäinen on se, että Jeesuksesta kertovan evankeliumin kuuleminen on pelastukselle välttämätöntä eli evankeliumi on pelastuksen välttämätön ehto. Toinen on se, että Kristuksen evankeliumi tulee uskoa omakohtaisesti tai se tulee ottaa vastaan, mitä termiä aivan perustellusti myös käytetään. Sakramentit jäävät, valitettavasti, mutta kuten olettaa saattaa, sivuun.


5. Iguassu Falls 1999:
Lähetys uuden vuosituhannen kynnyksellä

Lokakuu 1999: 160 osanottajaa 53 maasta on koolla lähes viikon ajan pohtimassa tämän hetken maailmanlähetyksen ajankohtaisia kysymyksiä Maailman Evankelisen Liiton (World Evangelical Fellowship, WEF) lähetyskomission järjestämässä konsultaatiossa Brasiliassa. Esityslistalla on kolme pääkohtaa:
1. miettiä maailmanlähetyksen haasteita ja mahdollisuuksia,
2. kartoittaa ja eritellä 1900-luvun missiologisia ja käytännöllisiä ratkaisuja erityisesi 1974 pidetyn Lausanne I:n jälkeen, ja
3. kehittää ja soveltaa sellaista raamatullista lähetysteologiaa, joka ottaa huomioon Jumalan kansan kulttuurisen moninaisuuden.

"Herra Jeesus Kristus on Jumalan ainutlaatuinen ilmoitus ja maailman ainoa Vapahtaja." Tämä lausuma avaa asiakirjan uskontoteologisen ja soteriologisen horisontin. Yleinen ilmoitus on todellista mutta epätäydellistä. Erilaisten totuusvaatimusten keskellä kristitty saa nöyrästi tunnustaa, että pelastusta ei ole muualla kuin Kristuksessa.

Lähetyksen keskeisiä vaikuttimia on evankeliumin julistaminen kaikille ihmisille niin, että nämä voisivat saada uskon Kristukseen. Kristuksen evankeliumi on luonteeltaan holistinen ja on vastaus ihmisen koko todellisuuteen. Lähetyksen perustus on trinitaarinen, kolminaisuudesta avautuva. Kristittyjen tulee ymmärtää entistä syvemmin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen osuus Jumalan lähetyksessä tässä langenneessa maailmassa.

Uskonnollinen pluralismi haastaa kristityn pitäytymään lujasti Kristuksen ainutlaatuisuuteen silloinkin kun halutaan saada aikaan lisääntyvää keskinäistä ymmärrystä erilaisten uskonnollisten yhteisöjen välillä. Sopusointua ei tule etsiä suhteellistamalla totuusvaatimuksia. Kristitty sitoutuu julistamaan Jeesusta Kristusta uskollisesti ja nöyrässä rakkaudessa.

Ristillä Jeesuksesta tuli kaikkien pahojen valtojen voittaja. Kristityt iloitsevat siitä, että voima ei ole heidän vaan Jumalan. Kiinnostus hengelliseen sodankäyntiin ei saa kuitenkaan korvata perusongelman, synnin, kohtaamista eikä taistelua totuuden puolesta.

Julkilausuma sisältää keskeisiä ja merkittäviä teologisia ja lähetyksellisiä aineksia. Itse evankeliumin laajempi kuvaaminen olisi ollut paikallaan.

Takaisin
=> Lähetys