Takaisin
=> Lähetys

Tuhoisa kuin rutto?

Kristinusko saatetaan kokea vaaralliseksi kuin tarttuva tauti.
Kylväjä, marraskuu 2001


"Kuin sudet lampaitten keskelle"

Luit oikein, otsikossa ei ole painovirhettä. Jeesus tosin puhui siitä, että hän lähettää kristityt "kuin lampaat susien keskelle". Toisten uskontojen edustajat sen sijaan näkevät keskuuteensa tulleet kristityt susina. Nämä sudet voivat raadella heidän temppeliyhteisöjään, kannattajaverkostojaan, niitä jumalilleen antautuneita ihmisiä, joiden uskonnollisia johtajia he ovat.

Jumalan Karitsasta kertovasta lähetystyöntekijästä tai muusta kristitystä on varotettava tällaisen lauman jäseniä, etteivät nämä kääntyisi pois omasta perinteisestä uskonnostaan ja tulisi kristityiksi.

Kun ei-kristillisten uskontojen edustajat antautuvat avoimeen vuoropuheluun kristittyjen kanssa, he pitävät omat lähtökohtansa lujina mielissään: kuka tahansa kristitty on mahdollinen lauman repijä. Nämä paimenet tunnustautuvat omaan uskontoonsa monin kerroin vakavammin kuin ne kristityt, jotka näissä vuoropuheluissa "sanovat etsivänsä totuutta yhdessä ei-kristillisten uskontojen edustajien kanssa".

Mikä kristinuskossa on niin vaarallista?
Kristillinen usko voi levitä kuin tarttuva tauti toisten uskontojen kannattajien keskuuteen. Kristittyjen keskinäinen rakkaus, heidän toivonsa, rauhansa ja ilonsa on tarttuvaa. He tuovat toisen uskonnon edustajien tai "uskonnottomien" keskelle jotain näille ihmisille aivan uutta. Uskonnollisen etsintänsä uuvuttamille he kertovat hänestä, joka kerran uupui ja kuoli Jerusalemin ulkopuolelle pystytetyllä Golgatan ristillä ja sanoi: "Se on täytetty" (Joh. 19: 30). Etsijän ei tarvitse jatkaa loputonta etsintäänsä tai tekemistään tai antautumistaan tai katumustaan, vaan hän saa levätä sen varassa, mitä joku Toinen teki hänen puolestaan ja hänen hyväkseen kärsiessään tämän.

Joskus tosin leviäminen on äärimmäisen hidasta. Evankeliumin kuulevilla ihmisillä ja heidän perinteisellä uskonnollaan tuntuu olevan valtavan voimakas resistenssi, vastustuskyky uudelle sanomalle. Jumalan sana voi kuitenkin murtaa kallion (Jer. 23:29). Ilman evankeliumia ei kukaan voi uskoa, sillä usko Kristukseen syntyy vain evankeliumista, sen kuulemisesta (Room. 10:17).

"Tämä mies on
tuhoisa kuin rutto"

Tämä juutalaisen asianajajan Tertulluksen syyte Paavalia vastaan maaherra Felixin edessä Kesarean kaupungissa on muodostunut Kristus-pelon klassiseksi ilmaukseksi (Apt. 25:5). Ensimmäisen kristillisen vuosisadan juutalaiset näkivät Paavalin julistamassa uudessa uskossa jotain sellaista väkevää voimaa, joka synnytti kuulijoissa uudenlaista uskoa. Tämä Paavalin edustama voima oli kuitenkin pahaa ja pelottavaa, koska sen synnyttämä usko kohdistui (pahamaineiseen) Jeesukseen, joka oli kuollut häpeällisen kuoleman, joka syyttäjiensä mielestä oli syyllistynyt jumalanpilkkaan ja jonka väitettiin nousseen kuolleista perjantaina tapahtunutta ristiinnaulitsemistaan seuraavana sunnuntaina.

Uuden uskonnon omaksunut ihminen oli oman uskonsa ja kansansa pettäjä. Se tuntui pelottavalta, se oli pelottavaa. Mikäli oma vanha henkis-uskonnollinen pohja murenisi, kaikki romahtaisi. Näin "susi" olisi päässyt repimään laumaa siihen kuuluneitten ihmisten lähdettyä uuden Paimenen seuraajiksi. Paavali-rutto olisi todella päässyt kylvämään uskonnollista kuolemaa. Siksi Paavalia piti syyttää, vastustaa. Takana oli myös poliittisia syitä.

Parasta olisi saada hänet tapetuksi. Tätä yritettiinkin (Apt.23:10, 27), mutta kun se ei heti onnistunut, tehtiin salaliitto häntä vastaan. Siihen halukkaat löytyivät varmasti nopeasti. Salaliittolupaus oli voimakkaasti itsetuhoinen: "Me olemme pyhästi vannoneet, ettemme pane mitään suuhumme, ennen kuin olemme tappaneet Paavalin" (Apt. 23:14). Oma (nälkä)kuolema oli pienempi paha kuin Paavalin levittämän Kristus-ruton kuolinkulku viattomien ihmisten keskellä.

"Joka puolella maailmaa
hän lietsoo levottomuutta ..."
Syyttäjä Tertullus paljastaa oman ja toimeksiantajiensa suunnattoman pelon. Pelon kohteena ei ole ainoastaan lauman jäsenten "tapetuksi tuleminen" eli kääntyminen uuteen uskoo, vaan tämän toiminnan laajuus: sitä tapahtui "joka puolella maailmaa". Uhkakuva oli paisunut yli mittojen. Syyttäjän retoriikka, hänen voimakas runopuheensa, pyrki suurentelemaan Paavalin syyllisyyttä. Väite oli valheellinen, kuten tiedämme. Tahtomattaan syyttäjä Tertullus tuli kuitenkin lausuneeksi totuuden, jota hän ei edes pahimmissa kuvitelmissaan olisi voinut tai halunnut uskoa todeksi: Paavalin julistama usko oli todella jo aivan lähiaikoina leviämässä kaikkeen maailmaan.

Kaksi tuhatta vuotta on kulunut tuosta oikeudenkäynnistä. Paavali sai säilyttää henkensä, koska Rooman oikeuslaitos onnistui tässä tapauksessa pysymään luomisjärjestyksen yleisen moraalitajun mukaisella puolueettomalla linjalla ja lähetti Paavalin, hänen oman toivomuksensa mukaisesti, keisarin eteen. Vankilaan hän kyllä joutui epämääräiseksi ajaksi oikeudenkäyntiä odottaessaan, ja lopulta hän kärsi marttyyrikuoleman.

Nyt on tultu aikaan, jolloin Tertulluksen väite Paavalin toiminnan vaikutuksen leviämisestä "kaikkialle maailmaan" on toteutumassa. Kristus-sanoman leviäminen aiheuttaa "levottomuutta". Tapahtumisen alueena onkin nyt koko maailma, kaikki kansat. Jotain vanhaa murtuu, jotain uutta tulee sijaan. Taistelua ei voida välttää. Kristitty ei halua pahaa, mutta hänelle halutaan pahaa, koska hänet mielletään sudeksi. Kristitty ei käy "pyhää sotaa", kristitty voi vain toivottaa ja rukoilla "pyhää rauhaa". Mutta sanoma syntinsä anteeksi saaneen ihmisen rauhasta pyhän Jumalan kanssa herättää edelleen vastustusta, levottomuutta, jopa pelkoa. Meidät on siitä huolimatta edelleenkin kutsuttu viemään tätä vanhurskauden, ilon ja rauhan sanomaa kaikkien kansojen keskuuteen ja elämään siitä itse tänäänkin.

Takaisin
=> Lähetys