Takaisin
=> Lähetys

Miten lähetystyössä tulee kohdata tulevaisuus?

- Kylväjän vuosikirja 1994.


Seurakunta elää tänään lähetyksen aikaa, niitä "viimeisiä päiviä" (Hepr. 1:2), jolloin Jumala jo on lähettänyt Poikansa maailman syntien sovitukseksi (1 Joh. 2:2) ja jolloin lähetyskäsky (esim. Matt. 28:16-20) on voimassa. Seurakunta tekee maailmanlaajaa lähetystyötä Kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä, hänen voimassaan ja johdatuksessaan, monen vaivan ja taakan alla, mutta samalla syntien anteeksiantamuksesta iloiten ja iankaikkisen elämän toivossa.

Lähetyksen ydin on ensinnäkin sen ainutlaatuisessa perustuksessa, Jumalan iankaikkisessa pelastussuunnitelmassa. Se oli valmis jo "ennen aikojen alkua" (Ef. 1:2-12). Tähän pelastussuunnitelmaan sisältyivät Jeesuksen pelastusteot,
Jeesukseen tulo ihmiseksi maan päälle, hänen synnitön elämänsä, ristinkuolemansa, ylösnousemuksensa ja taivaaseen astumisensa. Näistä kertoo kristillinen evankeliumi, lähetyksen ydinsanoma. Lähetyksen perustus ja sanoma merkitsevät yhdessä sitä, että lähetys on Kolmiyhteisen Jumalan omaa työtä ja että se on sidottu Jumalaan itseensä. Koska tämä perustus ei voi muuttua, ei myöskään lähetys voi muuttua eikä sitä saa pyrkiä muuttamaan.

Jos lähetystyön perustus ja ydin, sanoma Jeesuksesta ja pelastuksesta yksin hänessä, muutetaan muuksi, tuhotaan itse lähetys. Aikamme on täynnä ajattelua, jonka mukaan evankeliumin totuudesta ei voisi eikä saisi sanoa mitään varmaa tai ehdotonta. Myös raja kristinuskon ja muiden uskontojen välillä halutaan häivyttää. Keskusteluissa esitetään joskus pelastumisen mahdollisuutta muissa uskonnoissa. Tällaiselle uskontojen sekoitukselle meidän on sanottava "ei", Jeesukselle ja hänen ainutlaatuisuudelleen "kyllä".

Lähetyksen kasvu jatkuu,
vaikka sen vaikeudet suurenevat

Lähetyksen jokapäiväinen elämä, lähetystyöntekijöiden lähettämiset ja lähtemiset, seurakunnan uhrit ja rukoukset sekä itse työn tulos ovat kautta maailman rohkaisevia. Jatkuvasti perustetaan uusia seurakuntia, yhteistyökirkot (ns. nuoret kirkot tai lähetyskirkot) voimistuvat, niiden oma työntekijäkunta kasvaa, niiden koulutuslaitosten taso nousee. Käytännölliseen otteeseen pyrkivä konservatiivinen evankelinen lähetysteologia on ilahduttavasti lisääntynyt. Kristittyjen prosentuaalinen osuus maapallon väestöstä on kääntynyt 1980-luvulla hienoiseen kasvuun. Kristinusko leviää jatkuvasti. Kristuksen seurakunnassa voidaan olla hyvin paljosta kiitollisia lähetystyön suhteen.

Toisaalla on nähtävissä lukemattomia kielteisiä ilmiöitä. On syvää maallistumista kaikilla elämänaloilla, on kirkosta eroamista, luopumista ja ei-kristittyjen lukumäärän jatkuvaan kasvua. Lähetystyö kohtaa suunnattomia vaikeuksia. On sekä ulkoisia että sisäisiä vuorien korkuisia ongelmia. Näiden asioiden ja sinänsä myönteisten tilastojen välille näyttää jäävän ristiriita. On siis rohjettava totuudellisesti kysyä lähetystilanteen kokonaistulkintaa: onko kuluva vuosisata lähetyksen kasvun suhteen elimellistä jatkoa 1800-luvulle eli "lähetyksen suurelle vuosisadalle", vai elämmekö sittenkin "jälkikristillisessä ajassa"? Kysymys on vakava.

Tunnettu yhdysvaltalainen lähetyshistorioitsija ja -teologi Kenneth Scott Latourette (1884-1968) ei halunnut puhua jälkikristillisestä ajasta. Hän uskoi lähetyksen jatkuvaan, joskin aaltomaisesti tapahtuvaan kasvuun. Hän ei kuitenkaan sulkenut silmiään maailman todellisuudelta, vieraantumiselta, maallistumiselta, ideologioiden ja vieraiden uskontojen kasvulta, lähetyksen ulkoisilta ja sisäisiltä vaikeuksilta. Latourette päätyi näkemykseen, jonka mukaan sekä lähetys että sitä vastustavat voimat kasvavat koko ajan. Raamattuperustelu tälle näkemykselle avautui yllättävästi Jeesuksen vertauksesta "nisusta ja lusteesta", joiden molempien Jeesus sanoi "kasvavan" (englannin sana 'grow' tarkoittaa sekä biologista kasvamista että kasvamista suuremmaksi). Lähetys siis "kasvaa" - mutta samalla se kohtaa yhä voimistuvaa vastustusta. Tästä lisääntyvästä kamppailusta eivät tilastot suoranaisesti kerro. Marttyyrien tarkasta luvusta ei ole eikä tietysti voikaan olla tarkkoja tietoja. Veritodistajien määrä voisi kertoa asiasta vain yhden puolen.

Lopullinen voitto on Kristuksen

Erityisen voimakkaasti Latourette alleviivasi, että lopullinen voitto on Kristuksen. Tämän päivän kristittyjen on oikein korostaa tätä luovuttamatonta uskonnäköalaa. Evankeliumin sanaa siitä, että Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, ei peruuteta. Hän on historian Herra, kaikkivaltias Jumala. Jumalan todellisuus, hänen olemuksensa, valtansa ja voimansa ovat maailman myllerryksen tavoittamattomissa. Onneksi kuitenkaan - näennäisesti ja pinnallisesti havaintojemme vastaisesti - maailman myllerrys ei periaatteessa ole häneltä tavoittamattomissa.

"Kaikkien polvien on notkistuttava" kerran Jeesuksen edessä (Fil. 2:10). Odotamme uusia taivaita ja uutta maata (2 Piet. 3:13). Kerran kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa (Jes. 6:3). Sitä ennen vaellamme kuitenkin uskossa, emme näkemisessä (2 Kor. 5:7). Olemme ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia, vainottuja, mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä, mutta emme tuhottuja (2 Kor. 4:8-9).

Ensin alkulähteille, sitten eteenpäin

Kristittyjen on jatkuvasti pakko pysähtyä ajattelemaan lähetystyön tilannetta, tarkistaa asioita ja pyrkiä perusteisiin. On pysähdyttävä tarkastelemaan lähetyksen ja itse kristillisen uskon alkulähteitä. "Missio semper reformanda est" eli lähetystyötä on jatkuvasti tarkasteltava sen perusteista käsin ja muutettava niiden mukaan. Juuria ei tietenkään etsitä menneisyyteen jäämisen, vaan uuteen valmistautumisen vuoksi. Oikea pysähtyminen on tilanne, jossa katse suunnataan myös tulevaisuuteen. Tarkastelun on kuitenkin lähdettävä periaatteessa aina menneestä. Kristitty nostaa katseensa aina ensin Jeesuksen ristiin ja ylösnousemukseen. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi (1 Joh. 4:10). Yritys tähyillä pelkästään tulevaisuuteen ei vie pitkälle. Kun kasvin toivotaan kasvavan ja tuovan hedelmää, ei sitä reväistä irti maasta ja nosteta jonnekin korkealle. Päinvastoin, sen juurta hoidetaan ja sen elämää vaalitaan. Lähetystyö ei voi elää ilman evankeliumin tarjoamaa maaperää ja kasvuvoimaa.

Lähetyksen on opittava elämään
taloudellisessa puristuksessa

Lähetys tapahtuu Jumalan sanan pohjalta ja sen varassa. Lähetys ei ole ihmisten keksintöä. Tämä merkitsee sitä, että Jumala itse ylläpitää lähetystä ja sen suorittamista täällä maailmassa. Jos näin todella on, voidaan esittää rohkea väite: kristittyjen toiminnan monenlainen heikkous ja epätäydellisyys ja inhimillisten voimavarojen vähyys eivät periaatteessa lopeta tai tukahduta Jumalan omaa lähetystyötä.

Tällainen puhe kuulostaa oudolta laman aikana. Jokainen kristitty ymmärtää varsin hyvin, että ilman aineellisia voimavaroja, ilman rahaa ja ihmisten antamaa aikaa, lähetyksen käytännöllinen suorittaminen loppuu nopeasti. Mutta toisaalta lähetys ei koskaan lopu tai voi loppua tänä maailmanaikana, jota oikein kutsumme armon ajaksi. Käytettävissä oleva rahan tai muiden inhimillisten voimavarojen määrä ei "tee" l. "konstituoi" lähetystä. Lähetys syntyy ja sitä ylläpitää syvimmältään Jumalan todellisuus ja evankeliumi Jeesuksesta. Nämä eivät "lopu" ja niiden jatkuessa jatkuu lähetyskin. Vaikka usko täällä maan päällä voi vähetä lähes olemattomiin (Lk. 18:8), Jumalan armo ja hänen siitä nouseva työnsä eivät lopu. Se lähetystodellisuus, jonka keskellä nyt elämme, vaatii kuitenkin välttämättä tietyt inhimilliset edellytykset. Niiden loppu ei kuitenkaan periaatteessa merkitse lähetyksen loppua.

Laman tuska pakottaa ajattelemaan lähetystä sen olemuksesta käsin. Työ ja toiminta, joita pitää tehdä ja ylläpitää entistä määrätietoisemmin, jäävät tietyllä tavalla "toisarvoisiksi" evankeliumin rinnalla. Oleelliset tulevat kärsivän ja taistelevan, lähetystyötä tekevän seurakunnan elämässä oleellisiksi.

Ilman rukousta lähetyksestä tulee helposti jonkinlainen toiminta- ja informaatiomylly. Ilman anteeksiantamuksesta nousevaa uskollisuutta kyllääntyminen ja väsymys voittavat kiitollisuuden ja rakkauden. Oleellista onkin nähdä, että Jumala kuitenkin itse hoitaa omaa lähetystään. Hän itse ja evankeliumi Jeesuksesta tekevät lähetyksestä lähetyksen. Juuri Hän ja vain Hän antaa ihmisten kautta sen, mitä lähetystyön suorittamisessa tarvitaan. Tätä meidän kuitenkin tulee vakavasti mutta samalla luottavaisin mielin rukoilla sekä hoitaa oma vastuualueemme kypsästi.

Lähetyksen on yksinkertaisesti pakko oppia kevytrakenteisempaan talouteen ilman, että pitkäjänteisyydestä tingitään. Köyhyys voinee opettaa, että rahan puutetta ei saa tulkita pakoksi lopettaa lähetys. Tämä olisi evankeliumin vastaista ajattelua ja samalla tappiomielialaa. Sen sijaan käytettävissä olevan rahan suhteelliseen vähenemiseen mahdollisina ns. hyvinäkin vuosina on yksinkertaisesti sopeuduttava. Rahojen kokoamiseksi sekä oikeiden käyttö- ja säästökohteiden löytämiseksi ja on kuitenkin tehtävä työtä kuten aikaisemminkin - ja jopa selvästi enemmän ja määrätietoisemmin.

Lähetys maailmankaaoksen keskellä

Puhe ja kokemus maailman kaaoksesta tai kaaoksista kasvavat kuukausi kuukaudelta. Kristillinen lähetystyö ja sen tulevaisuus on välttämättä suhteutettava kysymykseen kaaoksen lisääntymisestä.

Yksi luomisjärjestyksistä on järjestäytynyt yhteiskunta. Kuitenkin sellainen yhteiskunta, joka ulkonaisesta järjestyksestään huolimatta perustuu luomisjärjestysten tukahduttamiseen, ei ole järjestäytynyt eli luomisjärjestyksiä toteuttava yhteiskunta. Se on pakon ja uhkien alla elävä ihmisjoukko, jonka yhteisöllinen elämä loittonee luomisjärjestyksen mukaisesta järjestäytyneestä yhteiskunnasta.
Kommunistis-marxilaisen yhteiskuntajärjestyksen kannalta kasvava vapaus leimataan kaoottisuudeksi. Ne tekijät, jotka puolestaan viime vuosina ovat saattaneet monikymmenvuotisen kommunistisen yhteiskuntajärjestyksen kaaokseen, ovat kuitenkin pääsääntöisesti selvästi Jumalan luomisjärjestyksen mukaisia (ilmaisun vapaus, kokoontumisen vapaus, yksityisen omistamisen vapaus, uskonnon ja uskomisen vapaus jne.). Samanaikaisesti on ollut ilmeistä, että kristillisen työn kannalta tilanne muuttunut jatkuvasti paremmaksi.

Maailma voi olla menossa kohti todellista ja repivää kaaosta; sodat, nälänhädät, kulkutaudit, luonnonkatastrofit, laittomuus, taloudelliset romahdukset ym. vastaavat lopunajalliset elementit maailman elämässä (näitä on tietysti aina olut) saattavat lisääntyä tai niiden intensiteetti pysyy nykyisellä uskomattoman huimalla tasolla.

Lähetystyössä hengellinen ja maallinen todellisuus
kohtaavat aina toisensa

Mitä tämä merkitsee lähetystyölle? Se merkitsee meille tutun järjestäytyneen lähetystyön vaikeutumista missä tahansa maailmassa. Myös Itä-Euroopan avoimet ovet voivat sulkeutua uudestaan. Ellei tätä mahdollisuutta pidetä jatkuvasti silmien edessä, on unohdettu historian todellisuus ja ihmisen pahuus. Mitkä tahansa rajat voivat tässä pahassa maailmassa koska tahansa mennä kiinni. Tämä on reaalinen mahdollisuus. Kaaokseen kuuluu arvaamattomuuden piirre!

Mutta historialliset muutokset taloudessa ja politiikassa eivät ole periaatteessa lähetyksen este tai sitä tuhoavia. Paikallisesti tai globaalisestikin lähetyksen mahdollisuudet voivat kaventua lyhyemmäksi tai pitemmäksi ajaksi, mutta lähetys Jumalan ja seurakunnan toimintona eivät ole historian vaihtelevuuksista kiinni. Lähetys inhimillisenä, tämän maailman lainalaisuuksien alaisena toimintona on niistä hyvin riippuvainen eli ne vaikuttavat lähetykseen monin tavoin, mutta toisaalta lähetys on kuitenkin niistä vapaa. Tämän vapauden luo ja siitä todistaa koko ajan evankeliumin olemassaolo ja oikean kirkon sitoutuminen siihen.

Missä on lähetyksen "sisäinen painopiste"?

Tämän päivän lähetykseen kuuluu merkillinen kaksijakoisuus. Toisaalta osa lähetysväestä kautta maailman elää suurten näkyjen ja suunnitelmien paisteessa. Monien jättimäisten "megasuunnitelmien" ja "megavisioiden" vyöryessä eteemme, meidän on kysyttävä: etääntyykö tämä "jättiajattelu" toisaalla näkyvästi perinteisestä "yksinkertaisesta" lähetystyön toteutuksesta? Käykö niin, että uusi megasuunnittelu ei ammennakaan evankeliumin avaamasta todellisuudesta eikä jatkuvasta käytännön kokemuksesta? Voittaako sosiologia ja yhteiskuntatieteellinen ote teologian ja evankeliumin näköalat? Pyrkiikö ihminen näkyineen ja suunnitelmineen ikäänkuin ottamaan ohjat käsiinsä?

Vastaavasti on kysyttävä, polkeeko perinteinen lähetystyön toteuttaminen jollain lailla paikallaan, niin että se etääntyy oman perinteensä sisällä ihmisten maailman todellisesta kehityksestä? On huomattava, että molemmilla tahoilla on vaarana irrottautua todellisuudesta: "megastrategisointi" voi etääntyä lähetystyön ja evankeliumin todellisuudesta, perinteinen lähetystyön toteutus taas muuttuvan maailman ja yleensä ihmisten elämän todellisuudesta.

Tehdäänkö lähetystyössä oikeita asioita
oikealla tavalla?

Tämä on välttämätön kysymys aina ja erityisesti joutuessamme tavalla tai toisella ahdinkoon. Joudumme joskus näitä asioita pohtiessamme käyttämään pelottavaa sanaa "tehokkuus" ja kysymään, onko maailmanlähetys "tehokasta"? Oikea tehokkuus tarkoittaa ensinnäkin tavoitteiden mukaista toimintaa. Tämä merkitsee, että tehoton toiminta sisältää paljon sellaisia toimintoja, jotka tavoitteiden kannalta ovat epäoleellisia ja merkityksettömiä. Toiseksi tehokkuus tarkoittaa panoksen ja tuotoksen suhdetta. Tehokasta toiminta on siis silloin, kun pienin panoksin saadaan "suuri hyöty". "Seurakunnassa perimmäiset tulokset eivät ole mitattavissa, mutta aina sopii kysyä, tehdäänkö seurakunnassa oikeita asioita oikein (lainaus Heikki Mäkeläisen kirjasta Luova johtaminen seurakunnassa).

Tehdäänkö maailmanlähetyksessä oikeita asioita ja niitä oikealla tavalla? Tämä kyselyn tulee johtaa meidät itsekritiikkiin. Kun lähetystyön paineet kasvavat ja talous tiukkenee, on välttämätöntä etsiä oikeaa tehokkuutta. Muuten tuhlaamme voimiamme, teemme epäoleellisia asioita, joita Jumala ei käske tehdä, ja saatamme jopa puuhailla asioissa, jotka eivät meille lähetyskäskyn mukaan kuulu. Väärä tehokkuuden ideologia, väärät ihanteet, itsensä kuormittaminen väärillä tai epäoleellisilla asioilla, sekä väärien toimintatapojen käyttö lähetystyössä väsyttävät ihmiset ja tekevät perkeleelle sijaa. Lähetystyössä väsymys on osoittautunut yhdeksi sielunvihollisen parhaimmista työvälineistä; kiusaukset, lankeemukset, erilaiset katkeamiset, perääntymiset ja luopumiset sekä sielullisuuden valtaanpääsy seuraavat väsymyksen jalanjäljissä. Kaikkea tätä joudumme kuitenkin - valitettavasti - kokemaan lähetyksessä.

Ydinkysymysten äärelle

Merkittävän uudelleen arvioinnin vaatimuksen esitti erittäin terävästi Os Guinnes esitelmässään Moderniuden haaste lähetystyölle. (Esitelmä pidettiin kesällä 1989 Lausannen liikkeen Manilan kokouksessa ja se on julkaistu suomeksi Perusta-lehdessä 1991.) Nykyaikana koko totuuskäsite on joutunut muutoksen alle, kun perinteinen varmana pitämisen mahdollisuus on katoamassa ihmisten ajattelusta. Samoin on käynyt oikean opin käsitteelle. Ennen nähtiin opillisten kysymysten käsittelyssä oikean ja väärän vaihtoehdot; nyt on tilalle tullut moniarvoinen valintatilanne. Kirkkojen sisällä totuutta ja harhaa tarjoillaan sekaisin. Elämme uskottavuuden kriisissä. Seurauksena on, että harhat pääsevät vapaasti kasvamaan ilman että niitä havaitaan harhoiksi tai ilman että niihin suhtaudutaan kuin harhoihin, vaikka ne nähtäisiinkin sellaisiksi.

Guinnes puuttuu myös vakuuttamisen kriisiin. Vakuuttaminen on prosessi, jossa toisen uskon kannattajalle avataan perustellusti evankeliumiin uskomisen mahdollisuus. Onko meille toivoa saada sulkeutuneet, välinpitämättömät ja vihamieliset avautumaan? Maallistumisen uhkan ratkaisuksi Guinnes hahmottaa sen, ettemme saa vihata maailmaa emmekä harrastaa väärää asketismia ja ettemme samalla saa unohtaa Jumalan ja maailman vastakkaisuutta.

Ratkaisuksi lähetystyölle ja koko kirkolle jää Jumalan sana ja Henki. Hän näkee, että kristillisessä totuudessa itsessään on voima joka uudestaan ja uudestaan "ponnahtaa esiin". "Emme luota virtaviivaisiin lähetysjärjestöihin, televisioevankeliointiin emmekä tietokoneella suunniteltuun kirkon kasvuun. Silloinkin kun käytämme parhaita nykyaikaisia välineitä ja menetelmiä - joiden arvoa Guinnes ei mitenkään kiellä - 'luottamuksemme on alusta loppuun Jumalan sanassa ja Hengessä'".

Aikaa on seurattava

Lähetystyön ja sen tekijöiden on rohkeasti seurattava aikaansa. Tämä merkitsee käytännön lähetystyössä monenlaisia muutoksia. Toisaalta lähetys ei saa eikä voi muuttua. Myös Lähetysyhdistys Kylväjän lähetystyössä on oikein suostua jatkuvasti niihin moniin muutoksiin, jotka ovat nykyajan lähetystyössä välttämättömiä. Muutosten käyttövoimana on Kristuksen etsivä rakkaus. On oikein käyttää uusia menetelmiä ja lähestymistapoja. Tarvitaan uusinta lähetystietoutta. On tärkeätä tietää missä erilaiset ihmisryhmät asuvat ja miten ihmiset liikkuvat, miten ihmiset elävät suurkaupungeissa ja maaseudulla. On kysyttävä, mikä on evankeliumin julistamisen tilanne eri puolilla maailmaa, missä on evankelioimattomia alueita ja missä herätyksiä. Perinteistä lähetysmallia tukemaan - mutta ei sen tilalle - voidaan ottaa uusia, kokeiluasteella olevia lähetysrakenteita kuten esim. ns. "teltantekijälähetit" (non-professional missionary) ja "yhdyslähetit" (non-residential missionary). Mutta lähetyksen on pysyttävä lähetyksenä - se ei voi muuttua humanistiseksi yleisuskonnolliseksi maailmanparantamiseksi, josta evankeliumi ja Jeesuksen ainutlaatuisuus siirrettäisiin sivuun.

Ensimmäinen tehtävämme

Lähetystyötä tekevän kristityn ensimmäinen tehtävä tulevaisuuden näköalojen edessä ei ole suinkaan "tehdä" jotain. On rohkeasti sanottava: tärkeintä kristitylle on uskoa Jeesukseen omana Vapahtajanaan ja koko maailman Vapahtajana. Uskossa Jeesukseen tarjotaan anteeksiantamus kaikista synneistä Jeesuksen täytetyn sovitustyön perusteella. Autuas on se, joka oman syntisyytensä taakkojen alla ja elämän lukemattomien kamppailujen keskellä voi levätä Jeesuksen antamassa rauhassa. Hänen mielensä voi täyttyä kiitollisuudella Jumalan siunauksesta.

Kiitollisuus avaa kristityn silmät lähetyksen todellisuudelle monen ahdistuksenkin keskellä. Risti antaa uutta toivoa kristitylle itselleen ja uutta voimaa nähdä myös lähetyksen velvoittavuus. Ensin on Jumalan suuri rakkaus meihin, sitten meidän pieni rakkautemme kaikkeen siihen, minkä Sana osoittaa rakkauden kohteeksi (1 Joh. 4:10). Ensin syntyköön uskosta kiitollisuus, sitten kasvakoot rakkaus ja toivo

Yksi kristillisen lähetystyön luovuttamattomia "oikeita asioita" on sen sanomakeskeisyys. Tämä ei ole itsestäänselvää. Nykyaikana saatetaan suunnitella ja visioida lähetyksestä ilman että kristillisestä sanomasta sanotaan mitään. Näin sanoma on ikäänkuin oletettu itsestäänselvyydeksi, mitä se ei koskaan ole. Evankeliumin puhdas julistaminen ja sakramenttien oikea jakaminen on kamppailun ja taistelun asia eikä marginaalinen kysymys. Evankeliumista vakuuttuminen, sen keskeisyys uskossa ja ajattelussa sekä sen oikea käyttö eli oikea uskominen ja julistaminen ovat kristillisen lähetyksen elämän ja kuoleman kysymys. Tämän jälkeen tulee vasta kaikki muu.

Takaisin
=> Lähetys