Takaisin
=> Lähetys

Uusi perustus vai vanhan parantelu?

Julkaistu Uusi Tie -lehdessä 2004

Vuosia sitten tapasin Istanbulin lentokentällä keski-ikäisen naisen, joka osoittautui maassa toimivaksi lähetystyöntekijäksi. "En halua käännyttää muslimia kristityksi, vaan tehdä hänestä paremman muslimin", hän kertoi. Sellaiseen tehtävään olisi varmaan tarvittu (vielä) "parempi muslimi" kuin kyseinen "lähetystyöntekijä" oli. Toiset taas ajattelevat hienosyisemmin ja pyrkivät rakentamaan uuden "kristillisen talon" ei-kristityn ihmisen vanhalle uskonnolliselle perustukselle ja "kristillistämään" tämän aikaisemman uskon.

Jeesuksen vertaus hiekalle ja kalliolle rakennetuista taloista (Matt.7:24-27) osoittautuu yllättävän keskeiseksi lähetysnäkemystä ja lähetysteologiaa ajatellen. Kallio on vertauksessa Kristus, hiekka tarkoittaa inhimillistä yleisuskonnollisuutta, joka ei tiedä mitään Kristuksesta, tuomiosta, rististä, sovituksesta eikä anteeksiantamuksesta. Tällainen ihmisen ajattelee pelastuvansa antamalla tai uhraamalla Jumalalle jotain, minkä nojalla Jumala katsoisi hänet otolliseksi. Lutherin mukaan ihmisen oma palvonta on epäjumalanpalvelusta ja perustuu aina yritykseen täyttää lakia. Kuitenkin vain Yksi täytti lain, Kristus Jeesus.

Kautta Raamatun kulkee ajatus, että vanhan on kuoltava, jotta uusi pääsisi syntymään. "Vanha rakennus" on hajotettava ja uusi tarvitsee uuden perustuksen.
Yleinen ilmoitus (Rm. 1:20) kertoo Jumalan voimasta ja teoista luomakunnassa, muttei pelasta ketään. Ihminen ei langenneisuutensa vuoksi ymmärrä Jumalan ilmoitusta, ja vaikka ymmärtäisikin, se ei todista sanallakaan Kristuksesta eikä evankeliumista.

Yleisuskonnollisuudesta ei kulje siltaa kristilliseen pelastukseen. Uskon syntymistä ajatellen tarvitaan jotain uutta, evankeliumi. Se ei nouse ihmisen uskonnollisesta ajattelusta: "Silmä ei ole sitä (evankeliumia) nähnyt eikä korva kuullut, ihminen ei ole voinut sitä sydämessään aavistaa" (1 Kor. 2:9). Silta vanhasta uuteen on pelastusta ajatellen poikki. Vanhan ja uuden välillä vallitsee tässä mielessä "epäjatkuvuus" eli "diskontinuiteetti". Kristittyyn jäävä synti on kyllä muistutus vanhasta ja side siihen.

Eikö ei-kristityn elämässä sitten ole mitään "kosketuskohtia" vanhan ja uuden välillä? On kyllä. Yleisen ihmisenä olemisen eli ihmisyyden kannalta, inhimillisen rakkauden, tieteen, taiteen ja ajattelun suhteen on yhdistäviä siltoja. Kaiken tällaisen ei tarvitsekaan muuttua kääntymyksessä, vaikka jotain siitäkin vaihtuu uuteen.

Pelastuskysymyksessä on sen sijaan laskettava täysin uusi perustus, Kristus. Luther puhuu tästä "joka sivullaan". Kristus ja hänen evankeliuminsa ovat nimittäin hänelle yksin Jumalan teko ja ilmoitus, jotka eivät voi nousta ihmisen omasta uskonnollisuudesta. Hiekalle perustettu ei kestä, tarvitaan kalliopohja, jonka vain evankeliumi syntiselle antaa.

Takaisin
=> Lähetys