Takaisin
=> Lähetys

Verkot repeävät, veneet, veneet voivat upota, Saatana riehuu.

[Herätyksen kamppailu Etiopiassa.] Referointi kahdesta norjalaisesta lähetyskirjasta ja oma kommentointi.


Raamatussa kuvattu ja lähetyskentillä kouriintuntuvasti havaittu pahojen henkien todellisuus, jopa niiden hallintaan joutuminen koskettaa myös meitä, länsimailla asuvia. Okkultismi ja sen pääjuonteet magia, spiritismi ja ennustaminen leviävät keskuudessamme. Saatanan palvojista ja satanisteista puhutaan nykyään myös usein tiedotusvälineissa. New age ja luonnonmystiikka, erilaiset terapiat ja intialaisperäiset teosofiset ja antroposofiset virtaukset kiinnostavat ja monet nimellisesti kristityt ihmiset antautuvat niiden vietäviksi. Afrikkalainen animistinen, henkien todellisuuteen sekä niiden pelkoon ja palvontaan kytkeytyvä uskontotausta tulee näkyviin mitä moninaisimmin tavoin myös länsimailla. Se ja intialaisperäinen monismi kuuluvat nykyisen laajakirjoisen uususkontoisuuden käytevoimiin.

Nelisen vuotta sitten julkaistiin suomeksi norjalaisen lähetystyöntekijän, teol. tri. Tormod Engelsvikenin kirja Vapaaksi paholaisen vallasta (Esipuhe Asser Stenbäck; Perussanoma 1994, Raamattukirjasto 22). Kirja on systemaattinen esitys Raamatun opetuksesta pahojen henkien ja riivauksen todellisuudesta. Kirjan esimerkeistä monet pohjaavat Etiopian lähetystodellisuuteen, josta kirjoittajalla on omakohtainen kokemus. Kirjaa ei ehkä ole osattu arvostaa riittävässä määrin. Sen tarjoamat teologis-hengelliset näköalat kattavat aihepiiriin liittyvän raamattuaineiston hyvin. Koska oppi Saatanasta ja riivaajahengistä on vielä monin tavoin keskeneräinen ja jatkuvan rakennustyön alla, voi tutkijoiden ja selvitysten laatijoiden kesken esiintyä erilaista terminologiaa ja erilaisia tulkintoja. Raamattu-uskolliset kristityt näyttävät kuitenkin hahmottavan peruslinjauksiltaan yhtenäisen käsityksen demonien alueesta. Engelsvikenin kirja liittyy saumattomasti mm. tunnetun saksalaisen teol. tri. Kurt Kochin okkultismia paljastavien ja sen pauloihin joutuneiden sielunhoitoon keskittyviin kirjoihin. Toivon, että myös suomalaiset lähetystyöntekijämme kartuttaisivat tämän alan kirjallisuutta. Ajattelen esim. Kylväjän lähettiä Urpo Kyyhkystä, jonka laaja kokemus ja syvällinen raamatuntuntemus näistä asioista olisi hyvä saada kirjaksi.


Noitavaimosta evankelistaksi

Käsiini sattui viime kesänä norjalaisen Etiopian lähetin, Jorunn Hamren jo toistakymmentä vuotta sitten julkaisema samaan aihepiiriin liittyvä kirja Fra trollkvinne til evangelist (Lunde Forlag, 2.p. 1988, 187 s.). Tässä teoksessa kirjoittaja kertoo etiopialaisen naisen tien tavallisesta maalaistytöstä ensin vierasheimoisen rikkaan ja mahtavan noitamiehen neljänneksi vaimoksi, sitten Saatanan palvelijattereksi, kristityksi, raamattukoululaiseksi ja lopuksi seurakunnan työntekijäksi. Maaliskuussa tekemälläni Etiopian matkalla tapasin tämän naisevankelistan tyttären, joka hänkin on evankelista ja seurakunnan työntekijä. Samoin tapasin kirjan kirjoittajan, joka kertoi Mekane Jesus (kirjoitetaan useimmiten mudossa Yesus) -kirkon seurakuntien elämästä sekä iloisia että surullisia asioita. Kirjoittajan monikymmenvuotisen lähetyskokemuksen tietäen luin kirjan huolellisesti. Perehtymiseen motivoivat minua myös matkani aikana saamani varsin huolestuttavat tiedot Mekane Jesus -kirkon monien paikallisseurakuntien tilanteesta. Saatana riehuu, jotkut kristityt näyttävät palaavan takaisin pakanuuteen. Seurakuntien verkot repeilevät sekä kalojen paljoudesta että Perkeleen kavaluudesta.

Jorunn Hamren kirja vie meidän muutaman vuosikymmenen takaisiin tapahtumiin eteläisessä Etiopiassa. Kerronta avaa Saatanan käsinkosketeltavan ja pimeän todellisuuden ihmisten arjessa. Pian avioitumisensa jälkeen kirjan päähenkilön Sue Bengaran kotiin tuli lähiseudun noita. Hänen rummutuksensa alettua joutui kylän väki näkyvällä tavalla Saatanan vaikutuksen alaiseksi. Ihmiset villiintyivät voimakkaiden liikkeiden ja melun kasvaessa. Kaikki hiljenivät noidan alkaessa välittää sanomaa suoraan Saatanalta. Suen miehestä tulisi tuona iltana mahtava noita, Saatanan palvelija, ja Suesta hänen tulkkinsa. Sue sai myös uuden nimen Saatanalta, "Musta".

Kylän väelle välitetyssä sanomassa kehotettiin ihmisiä kääntymään vastavihityn noidan puoleen aina kun ongelmia ilmaantui tai jos joku oli kuolemaisillaan. Luvattiin, että noita auttaa. Avuntarvitsijoille ilmoitettiin aina ensiksi vaaditun uhrin määrä. Se oli suuri, huima suorastaan verrattuna ihmisten varallisuustasoon. Mutta parantumista ei aina tapahtunut. Usein ihmiset yksinkertaisesti ajettiin henkiseen ja ianeelliseen epätoivoon kun ei käynyt selväksi, "mitä vielä piti tehdä tai uhrata".

Pian tämän jälkeen järjestetyssä saatananpalvontatilaisuudessa Sue tuli sidotuksi entistä voimakkaammin Perkeleen otteeseen. Miehen kautta tuli sanoma hänelle. Hänen tuli tuona iltana riivaajahengen hyökkäyksen kohteeksi ja kokea Saatanan ote itsessään. Hänen piti heittää puunkarahka nuotioon, jossa se syttyi. Pian hänen miehensä villiintyi tanssiin, otti palavan puun nuotiosta ja alkoi piestä sillä vaimoaan. Tämä sai iskun toisensa jälkeen ja horjahti paljain jaloin nuotioon. Tuli ja kuuma hiillos ei niitä vahingoittanut. Saatana suojeli omaansa. Samalla hän sitoi naisen yhä paksummilla kahleilla itseensä.

Näm esimerkit Saatanan otteesta riittäkööt. Monen vuoden kuluttua Sue sai ensi kertaa kuulla evankeliumin elämässään pappisevankelista Shamebolta, eteläisen Etiopian legendaariselta sodanjälkeisen ajan julistajalta. Usko syntyi välittömästi. Seurasi syvä sisäinen halu vapauteen niistä ympyröistä, jotka entinen elämä tarjosi ja jotka muodostaisivat sitovan linkin Saatanaan. Sisäinen vapaus koitti uskon myötä. Yritykset toteuttaa vapaus myös ulkoisesti olivat yhtä murhetta. Sue asema suurperheessä oli eristetty ja riistetty. Häneltä kuoli jo toinen lapsi. Mitään omaa ei hänelle annettu. Hänen todistustaan ei otettu vastaan. Onneksi kirkko tarjosi raamattukurssimahdollisuuden, johon Sue tarttui innokkaasti. Kurssi kuitenkin keskeytyi miehen vaatimuksesta. Lopulta vapaus koitti. Tuomari vapautti Suen kuolemaan asti orjuuttavasta perhetilanteesta ja hän sai myös käydä kurssin loppuun.

Etiopian Mekane Jesus -kirkossa taistellaan evankeliumista

Evankeliumi elää ja etenee Etiopiassa. Seurakunnat kasvavat, mutta opetuksesta on puutetta. Voiko kristillisen opetuksen heikko tilanne aiheuttaa tänäkin päivänä suoranaista paluuta pakanuuteen?

Pimeys ja valo kohtaavat tavallisesti voimakkaimmin kirkon ja maailman rajalla. Myös kirkkojen sisällä ilmenee jatkuvasti uskon ja epäuskon taistelua. Mekane Jesus -kirkko ei tee tässä poikkeusta. Yleisinhimillinen uskonnollisuus nostaa päätään. Kun Raamattua ei tunneta tai kun sen sanomaa tulkitaan väärin, synnin ja tuomion todellisuus hämärtyy eikä anteeksiantamusta koeta enää tärkeäksi. Oleelliset asia hämärtyvät, epäoleellisista tulee keskeisiä, ja harhat leviävät. Erityisesti lähetyskenttien kirkoissa myös Saatanan teot tulevat tässä taistelussa joskus räikeästi näkyviin. Länsimaitten kirkoissa epäjumalat peittyvät helposti kauniiden sanojen ja muotojen taakse.

Etiopialaisten seurakuntien ja niiden työntekijöiden verkot ovat repeilleet jo vuosikausia. Jotkut repeämät ovat hyvinkin pahoja. Kalat karkaavat takaisin järveen. Tämän tajuavat kaikki vastuuntuntoiset johtajat. Jo kymmeniä vuosia vakavat harhat ovat saaneet paljon kannattajia. Seurakuntia on hajonnut, ihmisiä myös luopunut uskosta. Hienolta kuulostavasta nimestään huolimatta esim. Yksin Jeesus -liike, joka kieltää Kolminaisuuden, on saanut paljon kannattajia. Sen lähisukulainen on Yksin armosta -liike (!), joka myös tuhoaa Jumalan hyvää kasvua. Valheapostolit eivät kaihda tekeytyä valkeuden enkeleiksi ja käyttää harhojensa peittona tällaisia tosi hienoja nimiä (2 Kor 11: 13-15).

Kirkko kohtaa enenevässä määrin pakanuuteen johtavia juonteita myös sisällään, ei vain ulkopuolellaan. Joissain seurakunnissa etelä-Etiopiassa on levinnyt voimakas huutaminen ja vapina. Nämä ihmiset uskovat, että Pyhän Hengen voima ja huutaminen kuuluvat yhteen. Paikallisseurakunnan johdon käsiinsä ottanut mies käskee seurakuntalaisia kirjaimellisesti huutamaan kovalla äänellä. Ihmiset tekevät työtä käskettyä. Kristus-saarna on lapsipuolen asemassa, sakramentteja ei juuri toimiteta.

Pietarin kalansaalis

"Jeesus sanoi Simonille: 'Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne ... Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät"... He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota (Lk. 4:4, 6).

Etiopian evankelinen Mekane Jesus -kirkko on saanut suuren kalansaaliin. Tämän luterilaisen kirkon kasvu on ollut kuluneen 20-30 vuoden aikana ollut suorastaan huimaa. Kirkko kasvaa n. 14% vuosivauhtia. Tällä hetkellä kirkon jäsenmäärä on vähän yli 2,2 miljoonaa, eikä kasvun hidastumisen merkkejä ole näkyvissä Vaikka osa kasvusta olisi näennäistä ja johtuisi väärästä tai epätarkasta tilastoinnista, todellinenkin kasvu on joka tapauksessa huimaa. Mekane Yesus kirkkoa voidaan asiallisesti pitää nopeimmin kasvana luterilaisena kirkkona maailmassa.

Norjan Luterilainen Lähetysliitto (Norsk Luthersk Misjonssamband) aloitti työnsä Etelä-Etiopiassa 1950-luvun alussa. Herätykset alkoivat lähes välittömästi. Kasteopetusta annettiin, raamattukouluja perustettiin moniin paikkoihin ja niissä oli runsaasti oppilaita. Kirkon itsenäistyessä kymmenkunta vuotta myöhemmin alkoi järjestelmällinen evankelista- ja pappiskoulutus.

Tämäkään ei ole ollut riittävää.Vaikka seurakuntien jäsenten kristilliseen kasvatukseen ja raamattuopetukseen on panostettu määrätietoisesti jo kymmeniä vuosia, mutta opetus ei ole vieläkään päässyt tasapainoon jäsenmäärän kasvuun verrattuna. Uusien kristittyjen opetukseen ei edelleenkään tahdo löytyä riittävsti voimavaroja. Maailmanlaajassa lähetysstrategiassa herätysalueita ei saa jättää. Tukea tarvitaan. Tämä on nähty varsin laajasti lähetyksen maailmassa. Monet ovat halunneet auttaa suureen saaliin selvittämisessä. Kirkon ja ulkoa tulleen lähetyksen yhteinenkään panostus ei näytä riittävän. Kirkon verkot repeilevät.

Saatana haluaisi upottaa seurakuntaveneen. Silloin kalat olisivat taas pakanuuden järvessä. Huuto, vapina ja muu sielullinen, hurmahenkinen meno ei ole koskaan Kristukselle kunniaksi. Se muodostuu ennen pitkää vihollisen ansaksi. Yllämainittu norjalainen naislähetti Jorunn Hamre kertoi matkani aikana hätkähdyttävän tapauksen. Eräässä etelä-Etiopian seurakunnassa joukko nuoria tempautui jokin aika sitten kritiikittömästi mukaan hurmahenkiseen villitykseen. Tilanne paheni ja paheni. Nuorten vanhemmat, jotka olivat ensimmäisen polven kristittyjä, kertoivat norjalaiselle naislähetille: "Me olemme kääntyneet aikanaan pakanuudesta kristinuskoon. Nyt meidän omat lapsemme, kristityt nuoremme, ovat menossa samaan, mistä me aikanaan pääsimme irti tullessamme kristityiksi. Mikä enää erottaa kristittyjen nuortemme uskontomenot siitä, mitä meillä oli pakanuudessa? - Ei mikään."

Lähetys etenee - vastustavat voimat kasvavat

Jeesuksen vertauksessa sekä aito vehnä että valhevehnä kasvoivat rinta rinnan. Lähetyshistorioitsija Kenneth Scott Latourette sanoi: "Sekä lähetys että Saatanan teot voimistuvat. Tämä merkitsee väistämättä, että taistelu evankeliumista kiihtyy ja kovenee. Lopullinen voitto on kuitenkin Kristuksen."

Takaisin
=> Lähetys