Takaisin
=> Lähetys

Onko islam Jumalan kutsu kristityille parannukseen?

Hbl, debatt i korthet, avsänt 20.02.02

Bauman, Andreas: 
Der Islam - Gottes Ruf zur Umkehr?
Eine vernachlässigte Deuteung aus christlicher Sicht. Brunnen. 2003. 143 s. Useita liitelukuja, mm. ns. orientaalisten ortodoksikirkkojen lyhyt esittely.

 

Onko islam Jumalan kutsu kristityille parannukseen?

Tämä otsikkoon sisältyvä kysymys hämmensi ensin, mutta vilkaisu sisällykseen antoi uuden näkökulman. Eräitä ilmiselvästi laiminlyötyjä näkökulmia hän tuo esiin harkiten, viisaasti ja uskontojenhistorian kannalta katsottuna rehellisesti. Näköalat tunkeutuvat hyvin perusteltuina lukijan tajuntaan. Alkusivuilla kirjoittaja ilmaisee olevansa Raamattuun uskova ”evankelikaalinen” protestanttinen kristitty, mikä käykin varsin selvästi ilmi esityksen edetessä.

 

Luther jäänyt tekijälle vieraaksi

Vaikka islam olisi kristityille tuomio, ei tämä tarkoita, että islamia voisi arvioida myönteisesti tai pitää sen toimintaa oikeutettuna. Joissain lähi-idän historian vaiheissa islam on kyllä nähty suorastaan vapauttajana sen lyötyä siihenastisen vallanpitäjän ja sorrettujen kristittyjen näin saatua vapaammat olot. Lutherin mielestä ”turkkilaisten” uhkaa ja mahdollista valtaa oli vain siedettävä ja tehtävä itse parannusta. Tekijä iskee kuitenkin kirveensä hieman kiveen sanoessaan Lutherin pitäneen turkkilaisia niin paatuneina, ettei heistä voi odottaa käännynnäisiä kristityiksi. Ingemar Öbergin laaja lähetystutkimus Lutherista (Luther och världsmissionen, Åbo Akademi & Lunde & EFS-förlaget. 1991.) osoittaa toista. Tekijä erehtyy myös sanomaan, ettei Lutherilla olisi ollut mitään mielenkiintoa muslimien kääntymiseen kristityiksi, mikä on virheellinen tieto. Näyttää siltä, että Öbergin tutkimus oli liian laaja (670 s.) liian suppealla kielellä eli käännöstä suurille kielille ei näytä mahdolliselta. Saksalaiset lähetysystävämme eivät yksinkertaisesti liene sitä lukeneet. Öbergin Luther-tutkimuksesta on esittely Perustassa 1992 ja Lutherin islam-näkemyksistä on Perustassa kirjoittanut Raimo Mäkelä (x.y.z., numeroa en saa nyt esiin).

Tekijä ottaa esimerkkejä siitä, miten islam on nähty Jumalan tuomiona kristityille näiden laiminlyönneistä ja synneistä. Yksi laiminlyönti oli alkuvuosisatojen kirkon kiinnostumattomuus lähetykseen Arabian suuntaan. Käsitys uskosta siirtyi arabeille lähinnä munkkien välityksellä eikä arabiankielistä UT:n käännöstä ollut saatu aikaan. Tämä vaikutti Muhammedin vääriin ja kummallisiin käsityksiin kristinuskosta. Kirjoittaja esittää kuulemansa mielipiteen, että kaikille Muhammedin esittämille antikristillisille väitteille löytää ennakkotapaus kirkon sisältä. Ajatella, jos Arabiassa olisi Muhammedin aikana ollut teologisesti vahva (kirjoittajan sana) kirkko, jonka Muhammed olisi henkilökohtaisesti tuntenut!

 

Heikko kristinusko valmisti tietä islamille

Baumannin johtopäätös on asiallisesti radikaali, mutta ei ennen kuulumaton: kristinuskon omat laiminlyönnit valmistivat tietä islamin synnylle. Noina vuosikymmeninä 600-luvun alussa käytiin kamppailu siitä, tulisiko islamista kristillinen lahko vai aivan oma uskontonsa. Oma uskonto siitä tuli. Kristityt ja juutalaiset ovat ”Kirjan kansaa”, mutta tätä kirjaa heillä ei enää oikeastaan ole, koska alkuperäinen Kirja on muslimien mielestä vääristelty.

 

Kristittyjen hajanaisuus

Kirkon hajanaisuudesta kirjoittaja ottaa esimerkin vuodelta1453, jolloin 300 vuotta erossa olleet idän ja lännen kirkot joutuivat todistamaan tragediaa Istanbulissa.  Paavin kardinaalilegaatti Isidoros luki joulukuussa 1452 messun Hagia Sofian kirkossa liennytyksen eleenä näiden kahden kirkon välillä. Kansa kuitenkin huusi ”Rakkaan Muhammedin turbaani pyhäkössä kardinaalin hiippana! …Viiden kuukauden kuluttua toukokuussa 1453 sanat kävivät toteen … ja voittoisa sulttaani Muhammed II osoitti samassa paikassa rukouksensa Allahille (62).”

 

Teologian tärkeys

1800-luvun liberaali eksegetiikka vahvisti islamin teologien käsitystä kristillisen uskon epäluotettavuudesta. Kristittyjen opillinen hajanaisuus on vienyt muslimien mielissä luottamukselta pohjaa. Luottamukseen puutetta on erityisesti synnyttänyt länsimaiden elämäntyyli, jonka muslimit sitkeästi katsovat nousevan tavalla tai toisella lännen kristillisestä taustasta ja olevan kristittyjen syytä. Kirjoittaja lainaa kristityksi kääntyneen saksalaisen muslimin lausuntoa, jossa tämä mainitsee tällaisina piirteinä runsaan alkoholin ja huumeiden käytön, miesten ja naisten promiskuiteetin, perheiden hajoamisen, naimattomuuden lisääntymisen sekä vanhempiin ja vanhuksiin kohdistuvan välinpitämättömyyden. Aivan samaa osoitti laaja gallupkysely useassa slamin eri maassa 2001-2002, joka ei viitannut poliittisiin tai taloudellisiin sortotoimenpiteisiin. Uskoa ja länsimaista lähetystyötä ajatellen ei olisi ollut lainkaan huono ajatus, että länsimailla olisi ollut toisenlainen elämäntyyli, vaikkei sitä olisi saanutkaan (eikä tietenkään tarvinnut) liittää Jumalalle kelpaamisen perusteisiin. Nyt tämän moraalittoman länsimaisen perinteen kylvöä niitetään lähetystyössä ja maailmanpolitiikassa. Samalla kirjoittaja viisaasti painottaa, että islam on nimenomaan luonnollisen ihmisen uskonto, jolle uskonvanhurskaus on suunnaton loukkaus. Tästä juontuu Öbergin mukaan myös Lutherin kielteinen suhtautuminen islamiin ja juutalaisuuteen; tälle ei kysymyksessä ollut rotuviha arabialaisiin tai juutalaisiin päin, vain näiden uskonnon omavanhurskaus, mikä suututti Lutheria.

 

Miten tästä eteenpäin?

Ongelma-alueet ovat kirjoittajan mielestä seuraavat: 1. kristittyjen Jumala-suhteen heikkous, 2. ja heidän uskonelämänsä näkymättömyys, 3. länsimaiden elämäntyyli, 4. kristillisen teologian harhaisuus ja oikean teologian jääminen etäälle kansasta, 5. kristittyjen hajanaisuus ja keskinäiset yhteenotot 6. uskon levittäminen voimakeinoin tai sen yksityistäminen, 7. kristittyjen huono suhtautuminen juutalaisiin historian kuluessa, 8. arabimaihin ja islamiin kohdistuneen lähetystyön laiminlyönti.

 Ainoa tie eteenpäin on kristittyjen parannus, joka sulkee myös sisäänsä lähetyksen. Synti sen kaikissa muodoissa on länsimailla nähtävä ja tuomittava selvemmin – tämä avaa mahdollisuuksia Jumalan sanalle, minkä kirjoittaja hieman yllättäen, mutta samalla realistisesti lisää esitykseensä. Kirjoittaja olisi ehkä voinut esittää islamin uskonnollisen erityislaadun hieman korkeammalla profiililla. Nyt islamin äärimmäinen uskonnollisuuden voima” korostuu, ei juurikaan sen sisältö. Tyyli on lyhyt, iskevä, ehkä juuri sopiva nykyajan lukijalle. Tekijän intohimoinen pyrkimys herätellä Jeesukseen uskovia kristittyjä lempeästi argumentoiden islamlähetykseen on suunnattoman arvokas hakuisuus. – Liiteluvut lisäävät kirjan informaatioarvoa selvästi.

Takaisin
=> Lähetys