Takaisin
=> Tervehdykset

Elina Ponkalan muistopuhe, lähetetty muistotilaisuuteen syksyllä 2005.


Elina Ponkala teki uskomattoman mittavan palvelutyön Kylväjän lähetysystävänä vuosikymmenien aikana. Hänen uskollisuutensa oli kristillistä kunnioitusta ansaitsevaa, samoin hänen palvelutyössään omaksumansa matala profiili ja palvelevan rakkauden näkökulma. Hän ei mielinyt korkeita tai muuten näkyviä paikkoja tai tehtäviä, vaan palveli tietyllä tavalla lähes huomaamattomasti, vaikka työ itsessään oli tärkeää. Hänet täytti syvä kiitollisuus siitä, että hän oli saanut tulla osalliseksi kristillisestä uskosta.

Matalasta profiilistaan huolimatta hänen palvelutyönsä ei todellakaan jäänyt huomaamatta eikä kokematta niiltä meistä, jotka saivat sitä kiitollisin mielin seurata lähietäisyydeltä. Elina Ponkalan palvelutyö helpotti ja auttoi varsin merkittävästi sen tehtävän suorittamista, joka Kylväjälle oli uskottu.

Meille, jotka olimme alusta lähtien mukana Kylväjän vastuutehtävissä Suur-Helsingin alueella, kertyi varsin lukuisia käyntejä Elinan kotiin. Niistä on ollut mahdotonta ja tietysti tarpeetontakin pitää mitään lukua. Oli työvaliokunnan, hallituksen sekä erilaisten työryhmien ja piirien kokoontumisia. Ovet olivat aina auki, kun tarve kokoontumiseen ilmeni. Siinä oli yksi keskeisimmistä Elina Ponkalan palvelutehtävistä esirukouksen ja yhteydenpidon lisäksi. Se oli kodin antamista alkavalle työlle. Näiden kokoontumisten tarjoilupuolta ei myöskään sovi eikä voi unohtaa.

Viimeisin käyntini hänen luonaan oli tasan vuosi sitten, jolloin meitä kokoontui pieni työntekijöiden ja hallituksen jäsenten joukko muistelemaan Kylväjän alkuvuosia voidaksemme kirjoittaa niistä yhden luvun Kylväjän 30-vuotisjuhlajulkaisuun.

Tämä Elinan palvelutyö sisälsi myös Kylväjän Helsingin-toimiston tilojen käyttöön antamisen yhdistykselle usean vuoden aikana. Toiminnan alkuvaiheissa Elina Ponkala toimi yhdistyksen taloudenhoitajana ja kertoi jälkeenpäin joistain hyvin hauskoistakin tapauksista asian tiimoilta.

Elinan Israel-rakkaus teki meihin syvän vaikutuksen. Hän osallistui itsekin useaan otteeseen Israeliin suuntautuville matkoille, joiden aikana hän yhdessä muutamien muiden ystävien kanssa jakoi evankeliumikirjasia ja Uusia testamentteja Israelissa.

Kun Elina menetti 49-vuotiaan poikansa, hän kyseli useaan otteeseen, miten isäni oli jaksanut samanikäisen poikansa kuoleman aiheuttaman surun vain vähää aikaisemmin. Kuoleman vakavuus ja Jumalan Jeesuksessa antama toivo olivat näissä keskusteluissa esillä varsin läheisellä tavalla.

Minulle jäi monista tapaamisista mieleen yksi nykyaikana hieman harvinainen piirre: Elina osasi paheksua syntiä Paavalin tapaan. Kysymyksessä ei ollut emotionaalinen synnin päivittely tai toisten tuomitseminen tai asioiden katselu farisealaisesta näkökulmasta, vaan oikea kauhistuminen joistain väärinä rehottavista ratkaisuista kirkon piirissä ja muissa yhteyksissä. "Se ja se on aivan kauheata", hän totesi ja halusi keskustella ja kysellä asiasta tarkemmin.

Kylväjän alkuaikojen vanhempi sukupolvi on poistumassa keskuudestamme. Palvelutyön hedelmä jää uusille sukupolville, ja niin Elinankin iloiten ja rakkaudesta suoritettu työ kantaa yhä hedelmää. Kiitämme hänestä ja hänen työstään kolmiyhteistä Jumalaa. Antakoon taivaallinen Isämme voimia ja lohdutusta omaisten suruun.

Kunnioittavasti, Elina Ponkalan muistoa siunaten, Juhani ja Sinikka Lindgren.

Takaisin
=> Tervehdykset