Takaisin
=> Perhe

Sanan nälkä

Lähetysrenkaalle osoitettu kiertokirje, marraskuu 2002


Rakkaat esirukoilijat.

Onko Sinulla ja minulla Jumalan sanan nälkä? Vai onko vain Raamattu pölyyntynyt tilanviejä kirjahyllyssäsi? Mikä herättää ihmisessä sanan nälän?

Raamattu on tarkoitettu pelastuksen kirjaksi syntiselle ihmiskunnalle. Kristitty tietää ja uskoo Raamattunsa Jumalan puheeksi. Varsinainen uskon kohde on kuitenkin se Vapahtaja, josta Raamattu kertoo, Jeesus Kristus, koko maailman syntien sovittaja. Raamatun sana yhdessä Pyhän Hengen kanssa synnyttää uskon Jeesukseen. Oikea usko on raamatunmukaista uskoa Jeesukseen ja hänestä kertovaan evankeliumiin. Oikea usko on myös oikeata raamatuntulkintaa eli sitä, että uskoo, ymmärtää ja ottaa vastaan Jumalan kirjoitetun sen mukaisesti, kuin Jumala on tarkoittanut.

Raamattu puhuu sanan nälästä. On kahdenlaista sanan nälkää. Toinen nälkä saa jäädä ilman kiihkeästikin etsimäänsä sanaa. Toinen nälkä saa syödäkseen sanaa ja iloitsee siitä. Edellinen nälkä on tuomion alla olevan viimeinen yritys saattaa asiat kohdalleen. Jälkimmäinen nälkä on armosta annettu mahdollisuus kuulla sanaa ja ottaa se vastaan. Tästä on monta kuvausta Raamatussa.

Tuomion alla olevan sanan nälkä
Aamoksen kirjan luvussa 8, jakeissa 11-14 puhutaan nälästä tuomion alla: "Koittaa aika - sanoo Herra Jumala - jolloin minä lähetän maahan nälän. En leivän nälkää, en veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän. Ihmiset hoippuvat mereltä merelle, pohjoisesta itään he harhailevat etsimässä Herran sanaa, mutta eivät löydä. Kauniit neitoset ja nuoret miehet nääntyvät niinä päivinä janoon. Nuo, jotka vannovat Samarian epäjumalan nimeen ja sanovat: "Niin totta kuin Danin jumala elää!" tai: "Kautta Beerseban pyhän matkan!" - he kaatuvat eivätkä enää nouse."

Tämä sanan nälkä on tuomion alla olevien viimeinen yritys päästä irti kadotuksesta
Aika on kuitenkin loppunut, ja tuomio on lopullinen. Sanaa ei enää löydykään mistään, pelastuksen mahdollisuudet ovat kuivuneet kokoon. Kuva tuomittujen todellisuudesta ja heidän epätoivostaan on lohduton. Samasta asiasta puhutaan myös Ilmestyskirjan jakeissa 6:15-17: "Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut - kuka voi sen kestää?"

Tämä kohta suorastaan järkytti minua (J.) uskontietään aloittelevana teini-ikäisenä nuorukaisena. Sama henkilö, joka on maailman Vapahtaja, on myös tuomari! Minulle kävi selväksi, että itse asiassa ihminen tuomitsee itse itsensä. Miksemme siis uskoisi, jos ja kun olemme saaneet kuulla hyvän sanoman Jeesuksesta? "Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan" (Joh. 3:18). Jeesukseen uskova ei joudu tuomiolle: "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään" (Joh. 5:24).

Sanan nälkä pelastukseksi
Osa kuulijoista torjuu, osa ottaa vastaan. Apostolien teoissa on talletettu lyhyt ruohonjuuritason kuvaus tästä erosta. Kysymys on Tessalonikasta, jossa Paavali ja Silas olivat saaneet kahdenlaisen vastaanoton. Paavali keskusteli juutalaisten kanssa Pyhien Kirjoitusten pohjalta ja selitti ne heille. Hän osoitti, että Messiaan eli Kristuksen täytyi kärsiä ja nousta kuolleista. "Muutamat juutalaiset vakuuttuivat asiasta ja asettuivat kannattamaan Paavalia ja Silasta, samoin suuri joukko jumalaapelkääviä kreikkalaisia sekä useat ylhäiset naiset" (Apt. 17:4). (Kuvaus "kannattamisesta" tarkoittaa uskoontuloa, näin KR 38). Tämä myönteisyys uskolle sai kuitenkin muut juutalaiset "kateuden ja kiihkon valtaan". He kutsuivat apostoleita "koko maailman villitsijöiksi" ja kiihottivat kansan heitä vastaan (jj. 5-6). Näin väki jakautui kahteen ryhmään. Laki ja evankeliumi jakavat kuulijat. Olkaamme siinä joukossa, joka uskoo ja "nauttii Jumalan sanan pelastuksekseen".

Sanan nälkä ei synny ihmisessä "itsestään". Jumala synnyttää meissä sanan nälän - yllätys, yllätys - omalla sanallaan! On suurta armoa, että saa kuulla Jeesuksesta. Tätä armoa ei todellakaan ole kaikille suotu. Miksi? Vastaus löytyy yhtäältä Jumalan tutkimattomista päätöksistä, "hänen teistään" ja ajatuksistaan, jotka eivät ole "meidän teitämme" eivätkä meidän ajatuksiamme (Jes. 55:8-9). Hän on monin tavoin salattu Jumala, joka ei ole katsonut tarpeelliseksi kertoa meille kaikkia valtasuuruutensa asioita. Toisaalta vastaus löytyy meistä kristityistä. Meille on annettu tehtäväksi viedä sanan kaikille kansoille. Vielä kuitenkin on satoja miljoonia, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta. Tilastojen mukaan n. 1,5 miljardia ihmistä ei ole kuullut evankeliumia. Onko kysymyksessä meidän laiminlyöntimme? Niiltä osin kuin tilanne on meidän syytämme, joudumme pyytämään nöyrästi anteeksi.

___________________________________________


Liite 1
Kylväjän työntekijöille
ja muille vastuunkantajille


Hyvät työtoverit.

Miten kristinusko eroaa muista uskonnoista? Pähkinänkuoressa asia voidaan sanoa näin: missään muussa uskonnossa ei ole Raamatun ilmoittamaa Jeesusta. Oliko tämä mielestäsi liian suuri yksinkertaistus? Ehkä mielestäsi oli näin. Väite on kuitenkin tosi. Toki Jeesuksesta puhutaan monessa pakanallisessa ja ei-kristillisessä yhteydessä. Islam kunnioittaa Koraanissa ja opetustraditiossa opetettua Jeesusta, joka on kuitenkin toinen kuin Uuden testamentin Jeesus. Jehovan todistajat ja mormonit puhuvat paljonkin Jeesuksesta, samoin sadat afrikkalaiset synkretistiset (eri uskontoja toisiinsa sekoittavat) uskontomuodot. Monet buddhalaiset ovat valmiit asettamaan temppeleittensä alttareille myös Jeesuksen patsaan jne. Näiden uskontojen kuin ohimennen mainitsema Jeesus ei kuitenkaan ole Raamatun Jeesus, joka on historiallisesti (ristinkuolema, ruumiillinen ylösnousemus, taivaaseen astuminen) ainutlaatuinen. Myös evankeliumi eli pelastussanoma on ainutlaatuinen

Voidaan mainita kolme yksinkertaista ja samalla ihmisjärjen käsityskyvyn ulkopuolella olevaa asiaa, jotka ovat luovuttamattomia kristilliselle julistukselle Jeesuksesta ja häneen uskomisesta. Nämä asiat tekevät evankeliumista ainutlaatuisen ja varsinaisesti kristillisen pelastussanoman. Ensimmäinen on Jeesuksen sijaisuus: Jumala rankaisi häntä meidän syntiemme tähden. Hän kantoi meille kuuluvan rangaistuksen, ettei meidän tarvitsisi sitä kantaa. Se rangaistus oli Isän hylkäämäksi joutuminen, helvetti. Tämä on maailmalle hullutus ja suunnaton moraalittomuus. Jokaisenhan pitää itse vastata teoistaan, sanotaan. Kyllä pitääkin, mutta loppuun asti vietynä se johtaa iankaikkiseen rangaistukseen, ellei Jeesus olisi tätä rangaistusta kärsinyt. Viimemainitussa lauseessa onkin evankeliumi. Jumala teki sen, mitä hän vaati ihmiseltä, mutta mitä tämä ei voinut tehdä.

Tämä johtaa toiseen ainutlaatuiseen piirteeseen uskossamme. Jumala lähestyy ihmistä ja kohtaa tämän lain ja evankeliumin sanassa. Jumala vaatii täydellisyyttä, täydellistä lain täyttämistä, puhtautta ja pyhyyttä, sanalla sanoen itsensä kaltaisuutta. Jumala ei luovu vaatimuksestaan, mutta hyväksyy sijaisen eli Jeesuksen lain täyttämisen, pyhyyden ja puhtauden meidän syntisten ihmisten lain täyttämiseksi, pyhyydeksi ja puhtaudeksi. Minkä Jumala vaatii laissaan, sen hän itse antaa evankeliumissaan. Hän ei luovu vaatimuksestaan, mutta täyttää sen itse lähettämällä synnittömän Poikansa maailmaan elämään täydellisen elämän ja kuolemaan syntisen sijaisena ristillä.

Kolmas pelastussanoman ainutlaatuinen piirre on totuus, jonka mukaan uskova on samanaikaisesti (simul) vanhurskas ja syntinen. Hän on kokonaan vanhurskas ollessaan "puettu" eli uskoessaan Jeesuksen vanhurskauteen, mutta samalla kokonaan syntinen itsessään. Lain täyttäminenkin on aina "vasta alullaan" ja hyvätkin teot ovat synnin tahrimia. Näitä kolmea evankeliumin piirrettä ei mikään uskonto ole edes keksinyt ruveta tarjoamaan itselleen tai muille. Evankeliumi ei ole voinutkaan nousta kenenkään ihmisen mieleen (1 Kor 2: 9). Itse asiassa muiden uskontojen pelastussanomat ovat täysi vastakohta näille kolmelle evankeliumin totuudelle.

Suhteemme Rooman kirkkoon pelastuskysymyksessä. Maamme ruotsinkielisessä seurakuntalehdessä Kyrkpressenissä oli 21.11.20 Suomen roomalaiskatolisen piispan Jozef Wrobelin haastattelu.. Piispa paljasti siinä tahtomattaan tai tieten tahtoen sen peruseron, mikä vallitsee uskonpuhdistuksen ja roomalaiskatolisen pelastuskäsityksen välillä. Sama ero, hieman toisin ilmaistuna, tulee näkyviin myös asiakirjassa "Yhteinen julistus vanhurskauttamisessa", joka hyväksyttiin pari vuotta sitten Luterilaisen Maailmanliiton ja Rooman kirkon välillä. Haastatteluun ei voi aina luottaa, mutta koska piispa sävy on täsmälleen sama kuin yleensä hänen kirkkonsa edustajille, voi näin tehdä.

Ensin piispa toteaa, ettei ihminen ole "täysin syntinen" (inte totalt en syndare), vaan heikko ja valmis lankeamaan syntiin. Häntä ei kuitenkaan tarvitse pitää täysin "nääntyneenä" (tai uupuneena, 'luovuttaneena', uppgiven). Syntikäsitys on siis periaatteessa toisenlainen kuin uskonpuhdistuksessa, jossa syntinen on aina ilman Kristusta olleessaan kadotettu. Piispa katsoo, että ihminen ikään kuin syntyy uudestaan ripissä (tällainen tuntu voi todella hyvin aito kenellä tahansa kristityllä ripin jälkeen!). Sitten tulee kuitenkin pahin asia piispan sanoessa tähän tapaan: "Luterilainen käsitys näyttää olevan ennemminkin sellainen, että Jumala sulkee silmänsä laupeudesta ja antaa syntiselle ihmiselle anteeksi."

Luterilainen käsitys ei ole tällainen. Jumala ei sulje silmiään ja ikään kuin katso sormiensa läpi ihmisen syntiä. Ei. Synti oli niin vakava, että Jeesuksen piti kuolla ristillä ja kärsiä synnin vuoksi ero Jumalasta(an), Isästä. Jumala ei sulje silmiään synniltämme tänäänkään. Hän näkee kaiken. Ilman Jeesusta oleva ihminen on Jumalan edessä hänen vihansa ja tuomionsa alla. Mutta Kristukseen uskova eli hänen vanhurskauteensa kätkeytynyt ihminen on Jumalan silmissä puhdas ja pyhä, aivan kuten hänen oma Poikansa Jeesus. Ihminen siis saa armon ja anteeksiantamuksen Kristuksen tähden, ei siksi, että Jumala sulkisi silmänsä hänen synneiltään. Jumala on armollinen ja laupias - Kristuksen tähden. Jumala on lain ja evankeliumin Jumala, ihminen samanaikaisesti kokonaan syntinen, kokonaan vanhurskas. Jumala näkee meidän juuri sellaisina kuin olemme itsessämme eli syntisinä (laki), ja hän näkee meidät sellaisina kuin olemme uskon kautta Jeesuksessa (evankeliumi). JL

"Horjuuko kirkon kivijalka?". Näin on otsikoinut kirjansa systemaattisen teologian dosentti Sammeli Juntunen (kirjan kustantaja on Kirjapaja). Hänen pääteesinsä on, että Jumala-usko kirkossamme on kääntynyt vahvasti erilaisten jumalakuvien muotoilemiseen ja niillä operoimiseen elävän Jumalan itsensä tullessa työnnetyksi sivuun. Erikoisen selvästi tämä näkyy mm. terapeutti, TT Matti Hyrckin esityksissä. Huonon suuntauksen taustalla on (väärä) ajatus, ettemme voisikaan tietää Jumalasta mitään todellista (filosofi Kant), vaan jäämme aina omien uskonnollisten kokemustemme ja yksilöllisten mielikuviemme maailmaan. Tätä menoa ollaan Jumalasta kohta "niin montaa mieltä Jumalasta kuin on miestäkin" (mukailtu vanhan sanonnan mukaan). Juntusen teesiin on valitettavasti yhdyttävä. Sana on pitkälti hyljätty ja sen mukana Jumalan todellinen todellisuus.

______________________________________________________

Liite 2.

Usko voittaa maailman

1. Joh. 5:1-12.

1. Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. - Todellinen kristittyjen yhteyden jae: usko synnyttää ihmisen Jumalasta ja liittää ihmisen häneen ja Jeesukseen. Usko luo rakkauden Isään ja samalla toisiin kristittyihin, jotka ovat saman Isän lapsia, veljiä ja sisaria. Tämä rakkaus on kyllä usein kovalla koetuksella synnillisyytemme tähden, mutta tämä ei tuhoa itse tosiasiaa.

2. Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. - Rakkaus kristittyihin on - yllätys - tietämisen(kin) asia, ei (vain) tunteen! Jumalan rakastaminen ja hänen sanansa (armonväline) rakastaminen kulkevat yhdessä

3. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. - Usko Jeesukseen synnyttää rakkauden Isään, tämä rakkaus synnyttää halun elää sanan mukaan. Käskyn pitäminen ei tarkoita yritystä tulla vanhurskaaksi lain tekoihin turvautumalla vaan valmiutta elää evankeliumin arvon mukaisesti. Lain teot eivät todellakaan pelasta, vaan ne ovat Perkeleen ansa. Hyvät teot ovat aivan eri asia.

4. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. - Se, minkä Jumalan Henki synnyttää, on pysyvää, maailma sen sijaa katoaa. Usko Jeesukseen poistaa syyllisyyden ja antaa taivasosan. Maailman ruhtinas on Perkele, joka jo on voitettu ristillä ja joka ei myöskään saa Kristukseen uskovaa omakseen kun tämä pysyy uskossa. Lopullisesti maailma on uskovan elämässä voitettu, kun ollaan perillä taivaassa.

5. Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika? - Ei kukaan muu voikaan voittaa! "Voittaa maailman" = ei tule tuomituksi.


Todistus Jeesuksesta Kristuksesta

6. Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta - ei ainoastaan veden, vaan veden ja veren. Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus. - Sielunhoidollisesti voimme ajatella: vesi on kaste, veri on risti, sovitus ja usko Jeesukseen sovittajana, sijaisena. Usko ja kaste pelastavat.

7. Todistajia on näin kolme: 8. Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi. - Pyhä Henki näyttää synnin, Jeesuksen ja tuomion (Joh. 16:7-11). Vesi ja veri viittaavat pelastuksen perustukseen, jonka Pyhä Henki kirkastaa ihmiselle ja synnyttää tässä uskon.

9. Hyväksymmehän me ihmistenkin todistuksen, ja Jumalan todistus on paljon painavampi. Tämä on Jumalan todistus: hän on todistanut Pojastaan. - Jeesus ei ole ainoastaan "oman todistuksensa" varassa, vaan myös Isä on todistanut hänestä (Joh. 5:31-32). Isä todistaa Pyhän Hengen kautta, joka myös on Jumala, samaa olemusta ja Jeesuksen Isän kanssa

10. Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. Mutta jokainen, joka ei Jumalan todistusta usko, tekee hänestä valehtelijan, hän kun ei usko itse Jumalaa. - Jokainen Jeesukseen uskova tajuaa sisimmässään, että sekä Isä että Jeesus todistavat samasta totuudesta ja että tämä todistus on oikea. Joka ei usko, väittää itse asiassa Jumalan valehdelleen; jos et usko jotakuta, pidät häntä valehtelijana!

11. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. - Jumalan todistuksen (kirjoitettu sana VT:ssa ja UT:ssa ja Pyhän Hengen valaiseva työ) sisältö on: uskon kautta Jeesukseen meillä on iankaikkinen elämä; olemme siitä osallisia jo nyt, vaikka lupaus siitä toteutuukin näkyvällä tavalla vasta rajan takana.

12. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää. - Iankaikkisen elämän saamisessa on ratkaisevaa ihmisen suhde Jeesukseen, Jumalan Poikaan. Hän on ainoa tie taivaaseen, ainoa välittäjä. "Jolla Poika on" tarkoittaa tietysti "joka uskoo Jumalan Poikaan". Uskominen on nykyhetken aikamuodossa eli preesensissä. Tämä tarkoittaa, että osallisuus iankaikkisesta elämästä on jo nyt todellisuutta, vaikka lopullinen toteutuminen on vielä edessäpäin.

Takaisin
=> Perhe