Takaisin
=> Raamattu

Heprealaiskirje 1:1-4 ja 5

Kommentaari

 

Jumala on puhunut meille Pojassaan

1. Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla,

2. mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat.

3. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.

4. Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi.

Jakeet 1-3 muodostavat kirjaan oman johdantokokonaisuuden. Siinä on ilmaistu kristillisen uskon keskeisiä, jotka liittyvät Kristuksen persoonaan, ilmoitukseen, luomiseen, sovitukseen ja kolminaisuusoppiin ja Jumalan kaikkivaltiuteen. Ilmaisu on tavattoman tiivistä, nykykielellä sanottuna ’kompaktia’. On kysymys ytimekkäästä ja erittäin yksinkertaisesti ilmaistusta uskomme sisällön pienoistunnustuksesta. Niinpä näiden alkujakeiden selittäminen vaatii keskimäärin huomattavasti enemmän tilaa kuin kirjan muut jakeet keskimäärin. Samalla alkujakso on hyvin nykyaikainen, sillä sen taustalta piirtyy esiin meidän ja ’uuden aikakauden uskonnollisuuden’ välisen taistelun piirteitä, joita kohtaamme tänä päivänä myös oman maamme uskontokeskusteluissa.

 

1. Ilmaisu ”profeettojen suulla” viittaa kaikkiin VT:n kirjoituksiin. Ilmoituksen ajankohtien ja tapojen moninaisuus näkyy esim. siinä, että  yhdessä VT:n kirjassa saattaa olla kirjattuna monta eri ilmoitushetkeä, kuten esim. Mooseksen kirjoissa tai ns. Suurissa profeetoissa (Jesaja, Jeremia, Hesekiel ja Daniel). Ilmoituksella on myös jatkuvuus: sama Jumala ilmoittaa samalle kansalle vuosisatojen kuluessa oman sanomansa, vaikka eri VT:n lukuisten kirjojen välillä on saattanut olla pitkiäkin välejä.

Jumalan ilmoitus VT:ssa on tapahtunut vuosisatojen aikana tapahtunut eri tavoin.

Tämä ”eri tavoin” viittaa ainakin kolmeen ilmoituksen antamisen tapaan. Ensimmäinen on Jumalan lukemattomat teot, jotka on meille talletettu VT:n kirjoissa. Jotkut teot ovat liittyneet käsillä olleeseen pientapahtumaan, toiset taas ovat olleet suuria periaatteessa koko ihmiskuntaan liittyviä pelastustekoja (Egyptistä vapautuminen siihen liittyvine monine tekoineen).

Toinen tapa on Jumalan pitemmän tai lyhyemmän puhe ja sen tallennus VT:n johonkin kirjaan ao. profeetan välityksellä. Näihin sisältyy lukuisia viittauksia edellä mainittuihin Jumalan suuriin ja pieniin tekoihin. Kolmas tapa ovat erilaiset ilmestykset, näyttäytymiset, unet, ja fyysisessä luonnossa havaitut tapahtumat. Raja näiden ja Jumalan teoiksi luokitellun ilmoitustavan välillä ei ole aina selvä.

Nämä kolme tapaa kietoutuvat toisiinsa. Jumalan teko, tapahtuma tai muu Jumalan ihmisten keskuuteen antama havainto tai merkki tarvitsee aina suullisen selityksen, jonka profeetta on antanut Jumalan sanallisena ilmoituksena. Neljäntenä ilmoituksen kanavana tai mallina on Jumalan lähettämä henkilö ja hänen profeetallinen toimintansa. Koska näistä on kerrottu Jumalan sanallisessa ilmoituksessa, heidät voidaan lukea siihen ilmoituksen tapaan.

”Isille” on tärkeä. Se kertoo, miten Jumalan ilmoituksen tuleminen aikaisemmille sukupolville oli aina konkreettinen, historiallinen tapahtuma. Sana osoittaa myös historian suuren arvostuksen Israelin kansan keskuudessa. Joskus käsitettä ”isät” käytetään suppeammassa merkityksessä tarkoittamaan Israelin patriarkkoja eli kantaisiä, Abrahamia, Iisakia ja Jaakobia.

 

2. Henkilön lähettäminen ilmoituksena (ks. yllä) toteutui ylivertaisesti Jeesuksen tulona maailmaan. ”Viimeiset ajat”, kirjaimellisesti ”päivien loppu” (eskatos), alkoivat siis Jeesuksen tullessa. ”Lopun ajat” ovat vielä edessäpäin, mutta ne ovat vain loppuosa Jeesuksen jälkeisestä ajasta. Niistä käytetään nimitystä eskatologia, eli oppi viimeisistä tapahtumista. Lopunajan tapahtumista on Raamatussa paljon aineistoa, mutta ei Heprealaiskirjeessä, joka keskittyy Jeesuksen persoonaan, häen sovitustyöhönsä ja sen merkitykseen.

Jeesuksen liittäminen ”viimeisiin aikoihin” kertoo sen, että hän on Jumalan suurin, suurenmoisin ja ainutlaatuisin ilmoitus. Jeesuksen tultua maailmaan ja apostolisen sanoman muistiin merkitsemisen jälkeen ilmoitus oli täydellinen eli siitä ei enää puuttnut mitään eikä sitä tarvinnut jatkaa millään tavalla. Jeesus on henkilönä ja pelastustekojensa puolesta ainoa Pelastaja, Vapahtaja ja tie Isän Jumalan tykö. ”Siksi suhtautuminen Poikaan ratkaisee ihmisten kohtalon lopullisesti” (Jukka Thurén).

Jeesus kaiken perillisenä on sanonta, joka ilmaisee Jeesuksen yhdenvertaisuuden Isän kanssa vallassa ja kunniassa. Tekstissämme (1-2) on selvä liittymäkohta Jeesuksen viinitarhavertaukseen, jossa vuokramiehet torjuivat isännän lähettämät palvelijat yhden toisensa jälkeen ja lopulta tappoivat tämän pojan, kaiken perillisen (Matt. 21:33-39). Palvelijat ovat vertauksessa VT:n profeettoja, omistajan poika on Jeesus. Kaiken perillinen viittaa myös Jeesuksen tuomiovaltaan ja siihen, että hänelle on tässä maailmanajassa ”annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28: 18-20, tuttu lähetyskäsky). Pyhän kolminaisuuden sisäisistä suhteista kerrotaan suuri mutta ymmärrettävä salaisuus jakeissa 1 Kor. 15:27-28.

Isän ja Pojan yhdenvertaisuus on lausuttu julki kauniisti ja selvästi Athanasioksen tunnustuksissa. Tunnustuksen sisältö on nimensä mukaan ”kuolematon”. Sama yhdenvertaisuus näkyy siinä, että maailmat on luotu Jeesuksen välityksellä (Kol. 1:16). Luominen omistetaan sekä Isälle että Pojalle (jae 2). Ei tarvita kahta eri jumalaa, joista toinen on luoja-jumaluus kuten alkuvuosisatojen uskonnonfilosofiassa (mm. gnostilaisuus) joskus esitettiin.

Kristityn on hyvä pitää koko ajan mielessään, että kaikki aika täällä maailmassa Jeesuksen syntymän jälkeen on sanan laajemmassa mielessä ”lopunaikaa”. Jumalan ilmoitus on päättynyt Jeesuksen tuloon ja Uuden testamentin sanomaan.

 

3. Jeesuksen yhdenvertaisuus Isän Jumalan kanssa saa vielä lisätodistuksia: hän on Jumalan sädehtivä kirkkaus (kirkkauden säteily, apaugasma tees doksees) ja Jumalan ”olemuksen kuva”. Kohta näyttää ottavan ennakoivasti kantaa gnostisismia vastaan. Viimemainitussa on keskeisenä oppina valo(olentoje)n emanaatio eli ”ulosvirtaaminen (jumaluudesta)”. Mitä kauemmaksi jokin on jumalasta virrannut, sitä ruumiillisempi tai maallisempi hän on. Tästä gnostilaisesta peruskatsomuksesta seuraa, että kaikessa siinä, mikä on virrannut ulos jumaluudesta, on kuitenkin ”jumaluuden kipinä”. Se on myös ihmisessä, mutta gnostilaisuuden mukaan pahasti ruumiillisuuden vankina. Näin ihmisen ja Luojan absoluuttinen erilaisuus ja syntiinlankeemus tulevat kielletyksi.

Käsite ’säteily’ on nopeasti ajatellen helppo tulkita samansuuntaiseksi emanaation kanssa. Jakeen 2 sanoma on kuitenkin täysin vastakkainen gnostilaisuudelle. Tekstin mukaan Jeesus on ensinnäkin persoona, yhdenvertainen Isän kanssa ja samaa olemusta hänen kanssaan. Hänellä on sama kirkkaus kuin Isällä, mutta hän on silti eri persoona kuin Isä Jumala, mikä kaikki on sanottu tekstissä sanottu. Hän on Isän Jumalan ”olemuksen kuva”. Kuva ei ole tässä kreikan kielen tavallinen eikoon, vaan harvinaisempi kharakteer. Se ei vastaa arkikielemme sanaa ’kuva,, esim. jostakusta henkilöstä tehty muoto- tai valokuva. Jakeemme sana tarkoittaa syvään painettua merkkiä, henkilön perusluonnetta tai -ominaisuutta, jopa jäljennöstä. Näin ollen tarvitsisimme suomeen hieman toisenlaisen käännöksen. Kirjoittajan sananvalinta osoittaa selvästi, että Jeesus on samaa olemusta eli ’yhtä’ Isän kanssa. 

Yhdenvertaisuudesta kertoo väkevästi Jeesuksen asema ’Isän oikealla puolella’. Hän ei ole Isää alempi (eikä ylempi), mutta persoonien ero tuodaan esiin kertomalla Jeesuksen asema Isän valtaistuimeen nähden. Jeesus, jonka kautta luominen tapahtui (2), ”jatkaa” luomistyötä ylläpitämällä ”kaikkea” (ta panta) sanansa voimalla. Ilmaisu kertoo Jumalan Pojan valtasuuruudesta ja hänen sanansa eli Jumalan sanan käsittämättömän suuresta merkityksestä koko maailmankaikkeudessa. Jakeen valossa ymmärrämme ajatuksen Vapahtajan varjelevasta ja kaikkea johtavasta kädestä, hänen, joka itse on ’Jumalan oikea käsi’. Tämä ilmaisu esiintyy esim. kautta Psalmien kirjan ja viittaa Jeesukseen, esim. Ps. 20:17; vielä selvempi kohta on 17:7, jossa KR 92 ”väkevästä kädestä”.) Kaikki on hyvän, pyhän ja rakastavan Jumalan tiedossa ja hallinnassa. Käsite ’kaitselmus’ avautuu kristitylle hengellis-historiallisena todellisuutena.

Isän oikealle puolelle asettuminen tapahtui sen jälkeen, kun Jeesus oli suorittanut puhdistuksen synneistä, eli sovittanut ihmiskunnan synnin Golgatan ristillä. Sovitus on Heprealaiskirjeen yksi valtateema, jota valaistaan monin VT:n uhreja koskevain lainauksin. Näiden jääminen vanhan liiton asioiksi ja Jeesuksen sovitustyön tuleminen niiden tilalle on myös kirjeen toistuva luonne. VT:n uhreihin palaaminen merkitsisi Jeesuksen kertakaikkisen uhrin halveksimista, suorastaan sen mitätöimistä. Kohta näyttää meille jälleen yhden sellaisen kysymyksen, jossa kirjeen saajilla on ollut kiusauksia ja ongelmia. Näihin Heprealaiskirje on vastaus.

Kristuksesta käytetään joissain kohdissa kuvaa merkitsevää yleissanaa eikoon (2 Kor. 4:4), joka latinalaisessa käännöksessä on imago. Kun ihmisestä käytetään luonnehdintaa ’Jumalan kuva’ (1 Moos. 1:27; teologiassa mielellään käsite latinalaisperäinen imago Dei), ei käytetä nyt esillä olevaa, olemukseen liittyvää käsitettä kharakteer, vaan  eikoon-sanaa. Tämä  näkyy mm. VT:n kreikkalainen käännöksestä eli ns. Septuagintasta. Tämän valossa Isän ja Pojan suhde toisiinsa on täysin erilainen kuin Jumalan ja Kristityn välinen suhde. Tämä erottelu on yksi Raamatun oleellisimpia ihmiskäsitykseen liittyviä asioita. Muuten ei voisi ollakaan. Jeesus on Jumala, ihminen on Jumalan kuvanakin ihminen.  Jakeiden 1-3 selvä rinnakkaisteksti UT:ssa on Kol. 1:12-20.

Gnostilaisuus on tullut uudelleen ajankohtaiseksi länsimailla leviävän new age (”uusi aikakausi”) -tyyppisen uususkonnollisuuden myötä. New age ammentaa osin intialaisesta uskonnonfilosofiasta, osin antiikin gnostilaisuudesta, mutta myös muista lähteistä. Gnostilaisuutta on, yllättävää kylläkin, mahdollisuus tarkastella sekä monismin eli kaiken ykseyden opin kannalta että myös dualistisena hyvän ja pahan, valon ja pimeyden, henkisyyden ja ruumiillisuuden vastakohtien näkökulmasta. Koska samoja vastakohtaisuuksia esiintyy myös Raamatussa, on olemassa tekstien virhetulkinnan mahdollisuus gnostilaiseen suuntaa.

 

4. Kappalejako olisi voinut alkaa jo tästä, sillä aiheeksi nousee Jeesuksen ja enkeleiden välinen suhde. Toisaalta jae liittyy saumattomasti alkujakeisiin, joilla perustellaan Jeesuksen suuruutta enkeleihin verrattuna. Jeesuksen samanvertaisuus Isän kanssa ja hänen nimensä osoittavat kiistatta eron enkeleihin. Uuusi käännös on ajattelemattomasti muuttanut alkukielen ”periä” -sanan ”saada”-sanaksi. Ero ei tunnu suurelta, mutta tässä tekstiyhteydessä se on ratkaiseva. Jeesuksen nimessä ei ole kysymyksessä ei ole tavanomaisen kielenkäytön mukaan annettu nimi, vaan nimenomaan peritty. Nimen periminen liittää Jeesuksen Isään ja hänen olemukseensa, tasavertaisuuteen Isän kanssa. Annettu nimi voisi periaatteessa olla mikä tahansa, peritty nimi on se, mikä se on, muuttamaton.  

  

Jumalan Poika on enkeleitä suurempi

5. Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut:  - Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ei myöskään näin:  - Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani.

6. Kun Jumala jälleen tuo Esikoisensa maailmaan, hän sanoo:  - Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä.

7. Enkeleistä hän sanoo näin:  - Hän tekee enkelinsä tuuliksi, palvelijansa tulenliekeiksi.

8. Mutta Pojastaan hän sanoo:  - Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka.

9. Sinä rakastit oikeutta ja vihasit vääryyttä. Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi, on voidellut sinut riemun öljyllä, sinut, ei kumppaneitasi.

10. Ja myös näin:  - Sinä, Herra, laskit alussa maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat.

11. Ne katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kaikki kuluvat kuin vaate,

12. sinä käärit ne kokoon kuin päällysviitan, ne vaihdetaan niin kuin vaate. Mutta sinä olet iäti sama, sinun vuotesi eivät lopu.

13. Yhdellekään enkelille ei Jumala milloinkaan ole sanonut:  - Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät korokkeeksi jalkojesi alle.

14. Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.

 

5. Enkeleiden esille ottaminen aivan kirjeen alussa kertoo siitä, että vastaanottajilla on ollut suuria vaikeuksia erottaa Jeesus tai jotkut hänen olemuksensa piirteet enkeleistä. Samalla kun jakeet 1-4 ovat valtava tunnustuksellisen ilmoitus uskon perustotuuksista, se tarjoaa hyvä valmistuksen nyt alkavalla jaksolle. Jae 4 oli jo silta enkelikysymyksen esille ottamiseen. Asia on myös ajankohtainen, sillä nykyaikana mitä moninaisimmat enkeliopit kukoistavat uskontojen maailmassa. Kristityt saattavat esittää niitä joissain tilanteissa hyvää tarkoittavina puolustuksina kristilliselle uskolle. Alkava jakso on samalla kuitenkin erittäin tarpeellinen muistutus niille, jotka kieltävät enkelien ja henkivaltojen todellisuuden: enkelit ovat ehdottomasti olemassa, mutta niitä ei voi verrata Jeesukseen – eikä ihmiseen. Lyhyt vilkaisu UT:n sanakirjaan osoittaa, miten tavattoman usein enkeleistä puhutaan. Pelastusopillisesti enkeleiden todellisuus muodostuu uskoa häiritseväksi ja sekoittavaksi juuri silloin, kun enkeleiden ja Jumalan Pojan ero hämärtyy.

Kirjoittaminen lopetettu 20.11.2005.

... jatkoa tulossa...

Takaisin
=> Raamattu