Takaisin
=> Raamattu


Kolossalaiskirjeen selitystä

1. luku

1:9-11. Esirukouksen sisältö toisten kristittyjen puolesta on monipuolisesti esillä. Hengellinen viisaus, Jumalan kunnian toteutuminen, hedelmän kantaminen ja Jumalan tuntemisessa kasvaminen ovat tässä raamatunkohdassa keskeisiä asioita. Esirukoustyössä tarvitaan myös kestävyyttä (11), jota Jumalan (armon) kirkkauden voima antaa.
Rukous on tarkoitettu jatkuvaksi (9, 11), ja sen kohteeksi voidaan ottaa uusia ja uusia kristittyjä. Esirukous heidän puolestaan ei tarkoita muun esirukouksen sivuun jättämistä. Olisiko rukouslista hyvä ratkaisu?

1:12. Kelvoton on saanut tulla kelvolliseksi - Kristuksen tähden ja hänen vanhurskauteensa puettuna. On tässä kiitoksen aihetta!

1:13. Kääntymyksessä tapahtuu todellinen ja vavahduttava siirtyminen. Kokemuksellisesti asia ei aina välttämättä näyttäydy minään järisyttävänä seikkana, mutta Jumalan edessä siinä on jotain aivan ratkaisevaa.

1:14. Jeesus ei ainoastaan anna anteeksi, vaan hän on anteeksianto, -antamus. Hän on lunastushinta, sovitusuhri. Kristinusko on henkilö, Jeesus. Näin voidaan oikeutetusti todeta mitään liioittelematta.

1:15. Oppi Jeesuksesta eli kristologia, avautuu eteemme. Kuka ja millainen on Jeesus Kristus, nasaretilainen, täällä vaeltanut Vapahtaja? Erityisesti piirtyy eteemme se, että Jeesus on syntynyt, esikoinen, ei luotu.

1:16. Jakeessa on kaksi suurta polttopistettä: (1) kaikki, mikä on luotu, on luotu Jeesuksen välityksellä, ja (2) kaikki tämä luotu on luotu häntä varten. Kristus kaikkeuden Herrana piirtyy selvästi esiin. Huomaa, että Jeesus oli luomisessa mukana, vaikkei luomisesta puhuttaessa tätä aina erikseen sanota Raamatun eri kohdissa. Katsotaan luomiskertomusta 1 Mooseksen kirjasta sekä Sananlaskujen lukua 8.

1:17. Poika on Isästä syntynyt, mutta yhtä ikuinen kuin Isä. Luomakunta on saanut olemassaolonsa vasta kolmiyhteisen Jumalan työn tuloksena. Luomiseen kuuluu Kristuksen ehdoton keskeisyys: hän pitää kaiken koossa, vrt. kulmakivi-ajatus (Ef. 2:20, jossa Jeesus on seurakunnan kulmakivi!).

1:18. Alkuteksti on tiivis: "Kristus on seurakunnan ruumiin pää". Seurakunta tarkoittaa Kristuksen maailmanlaajaa seurakuntaruumista. Hämmästyttävä on sana "hän on alku". Huomaamme, miten sekä Kristuksen jumaluus että kolmiyhteisen Jumalan ykseys tulevat esiin. Kristus ei ollut ensimmäinen kuolleista herätetty, mutta hän oli ensimmäinen ylösnoussut - tässä on ero!

1:19. Syvällinen kohta. Alkutekstissä ei ole sanaa Jumala, vaan subjektina on "kaikki täyteys" (pleeroma), joka näki hyväksi asettua Jeesukseen. Kaikki täyteys ei kuitenkaan voi olla muu kuin Jumala itse Pyhässä Hengessä. Ei ole kysymys newage'läisyydestä tai ekstaattisesta tilasta.

1:20. "Sovinnon" tekijänä eli oikeammin sovittajana oli Jumala, joka lähetti Jeesuksen ristille ihmisten sijaisena kuolemaan eli vuodattamaan verensä. Merkilliseltä tuntuu, että todella kaikki (ta panta) on sovitettu, sekä maan päällä olevat että näkymättömät ("taivaalliset", en tois ouranois). Tämä ei tarkoita, että kaikki pahuudenkin vallat olisivat kerran pelastettujen joukossa. Jumalan kunnia, pyhyys ja rakkaus vaativat universaalia sovitusta; Paha pysyy pahana, Perkele Perkeleenä, pahan vallat pahoina.

1:21. Kuvaus ihmisen luonnollisesta tilasta on synkkä: hän on Jumalalle vieras ja "mieleltään (Jumalan) vihollinen". Ihmisen mieli (dianoia) on uskon ja/tai epäuskon tyyssija, "paikka", ihmisen muodostamassa kokonaisuudessa, = "sydän" (Mk. 7:21).

1:22. Kristityille osoitettu sana: ensin oli Jeesuksen ruumiillinen kuolema ristillä (ja ylösnousemus), sitten sanoma tästä kohtasi kolossalaiset. Näin sovitus oli tullut henkilökohtaisesti heidän omaisuudekseen. Kysymyksessä on lopullinen Jumalan eteen tulo eli asettaminen iankaikkisuuden alkaessa rajan takana. Pyhyys on Kristuksen pyhyyttä, ks. jae 28!

1:23. Evankeliumissa pysyminen uskon kautta tekee ihmisen osalliseksi tästä toivosta. Maksoi mitä maksoi, evankeliumissa kannattaa pysyä: ihminen ei saa ajatella, että hän olisi liian suuri syntinen uskoakseen evankeliumiin. Se olisi epätoivoa. Onko evankeliumi julistettu jo kaikkialle? Eihän toki. Tarkoite on (a) juuri tätä evankeliumia pitää julistaa kaikkialla, ja (b) missä tahansa evankeliumia onkin julistettu, se on juuri tätä evankeliumia (vrt. 1:6).

2. luku

2:1. Taistelu (agoon) seurakuntien puolesta on todella kova (heelikon) kasvoilta tuntemattomienkin kristittyjen puolesta. Seurakunnan pitää tietää tämä.

2:2. Tuntevat jo Kristuksen - oppivat vielä tuntemaan hänet. Rakkaus on aina ensin Kristuksen rakkautta syntiseen ja armahdetun uskoa; siinä on myös suurin tieto.

2:3,9. Kristuksessa on kaikki aarteet kätkettyinä (3) ja jumaluus ruumiillistunut (9). Kristuksessa on kaikki - kuitenkin hän suostui ristille!

2:4,8. Kristittyjä yritetään koko ajan viedä harhaan. Monet viestit risteilevät tajunnassamme. Monet niistä kuulostavat vakuuttavilta ja kauniilta (pithanologia, 4), toiset ovat tyhjiä ja pettäviä (kenee apatee, 8) ihmisviisauteen perustuvia väitteitä, joissa seurataan "alkeisvoimien" eli "elementtien" (stoikeia) yleisuskonnollisia periaatteita; ks. Gal. 4:3,9. Näissä on aina keskeisenä, kantavana ajatuksena pelastuksen perustuminen tavalla tai toisella lain täyttämiseen. "Luonnollinen uskonto on lain uskonto."

2:5. "Läsnä Hengessä". Pyhä Henki on luonut kaikkien kristittyjen kesken todellisen yhteyden ja ykseyden. Seurakunta on Kristuksen maailmanlaaja 'ruumis' (Kol. 1:18). Yhteys Hengessä uskon kautta luo elävän yhteyden ruumiin jäsenten kesken.

2:6,7. Kristukseen uskovat juurtuvat (erizzoomenoi, riza, radix > 'radikaali') Kristukseen elämällä uskon kautta hänen yhteydessään. Kaikki rakentuu Jeesuksen varaan. Uskossa voi kasvaa, vahvistua, tulla lujaksi (bebaioomenoi) ja - 'radikaalikristityksi'!

2:10. Kristus on Jumala, jumaluuden ruumiillistuma, mutta vastakohdassaan, heikkona, voimattomana, kuin väärin tuomittuna. Suostummeko heikkoon Kristukseen?

2:11-12. Kaste on Vanhan liiton ympärileikkauksen vastine. Kaste ei ole "ihmiskäsin tehty" eli se ei ole (a) ihmisen asettama eikä (b) ihmisen teko tai suoritus, vaan Jumalan teko, Kristuksen (suorittama) ympärileikkaus. Syntisen luonnon poisriisuminen (apekdysee) ei tarkoita sitä, että kasteen jälkeen meissä ei enää olisi syntiä sanan varsinaisessa mielessä (kuten Rooma opettaa), vaan sitä, että perisyntimme syyllisyys on anteeksiannettu ja että meidät on näin ollen tehty ja merkitty Kristuksen omiksi ja saamme olla "hyvän omantunnon liitossa" Jumalan kanssa (1 Piet. 3:21).

2:13. Ihminen on luonnostaan kuollut "lihan ympärileikkaamattomuuteen" eli häntä ei ole otettu armoliittoon, tuomio lepää hänen yllään. Kaste, uuden liiton ympärileikkaus, merkitsi eläväksi tekemistä Kristuksen kanssa ja syntien anteeksisaamista (ks. Credo).

2:14. Puhe siirtyy kasteen perustukseen, Golgatan ristintyöhön. Ristillä velkakirjaksemme muuttunut syntilistamme mitätöitiin, koska Jeesus kärsi kaikkien syntien rangaistuksen.

2:15. Ristillä myös pimeyden henkivallat ja niiden päämies, Perkele, riisuttiin aseista eli tehtiin voimattomiksi. Tämä oli sielunvihollisen varsinainen kuolinisku. Asian ydin on tämä: häneltä vietiin hänen ainoa voimansa, nimittäin mahdollisuus syyttää (perustellusti) ihmistä tämän synneistä. Kun Kristus sovitti ihmiskunnan synnin, hänestä tuli Voittaja myös henkivaltojen suhteen. Ilman sovitusta kaikki olisi jäänyt ennalleen. Perkelekin toimii yhä, mutta sillä on todellinen kuolinhaava.

2:16. Juutalaiset tai pakanalliset ruoka- ja muut tarkat säädökset olivat jokapäiväistä todellisuutta seurakunnan elinympäristössä. Mitä todennäköisimmin myös joissakuissa seurakuntalaisissa ne olivat säilyttäneet merkillisen voiman, joka pyrki hämärtämään kirkkaan evankeliumin (galatalaisilla ympärileikkaus tuli esteeksi). Uskovillakin on pohjaton taipumus asettaa aina jotain Kristuksen rinnalle. Kristityillä on kuitenkin vapaus Kristuksessa (Gal. 5:1) eli vapaus kaikista lain teoista ja ihmissäädöksistä pelastuksen asiassa.

2:17. Kun todellisuus on ilmestynyt eli Kristus, ei varjoja tarvitse eikä saa enää seurata. Vanha liitto on takana, samoin epäuskon aika, epäuskon, joka aina tarttuu lain noudattamiseen pelastumisen ehtona. "Luonnollinen uskonto on aina lain uskonto" (Luther, ks. edellinen tietoarkki).

2:18. Kristityille annettu "voittajan malja" eli "Taivas-Cupin" palkinto on Jeesus, joka on meidän yksin uskon kautta. Varoitus on raju, on kysymys elämästä ja kuolemasta: kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä ei saa viedä kristityiltä taivasosuutta. Sellainen ihminen on ylpeä, itseriittoinen, eikä koe tarvitsevansa armoa. Tätä meidän ajassamme on paljon.

Kuvauksen mukainen elämä ei ole evankeliumin tie, ei lupausten varassa lepäämisen, ei Sijaiseen eli Jeesukseen turvautumisen tie - ei todellakaan. Kun ja jos ihmisen toivo ei lepää yksin Jeesuksen eli hänestä kertovan evankeliumin lupauksen varassa, hänet on helppo kiihottaa joko sisäisin tai ulkoisin kiihokkein vaikka minkälaiseen asketismiin ja pidättymiseen Jumalan hyvistä lahjoista (luostarilaitos). Hänet on uskomattoman helppoa saada kiinnittämään ajatuksensa ja uskonsa epäoleellisiin oleellisen sijasta, suhteellisiin ehdottomien sijasta. Sama suhteellisuuden tajun puute leimaa ei-kristillistä palvontaa. Jonninjoutavuuksista eli trivialiteeteista tulee merkittäviä, pääasia, yhteys Vapahtajaan, jää sivuun.

2:19. Jos perustuksemme on mikä tahansa muu kuin yksin uskon kautta omistettu Kristus ja anteeksiantamus hänessä (eli häneltä saatu), ei ole mitään toivoa, ei Jumala-yhteyttä. Yhteys Kristuksen todellisuuteen maailmanlaajassa seurakunnassa on elintärkeää. Jos yhteys katkeaa, oksa kuivuu ja leikataan pois (Joh. 15:16).

Alkeisvoimat orjuuttavat kristittyä ja sitovat hänet epäuskoon (jakeet 8 ja 20). Juuri siitä Kol 2 puhuu.

3. luku

3:1. Katse kiinnitetään Kristukseen ja taivaallisiin eli asioita arvioidaan Jumalan näkökulmasta ja Jeesuksen antaman pelastuksen todellisuudesta käsin. Huom! Ylösnouseminen ja taivaaseen astuminen ovat todellisuutta!

3:2. Jumalan todellisuuden ja ihmisten (ja pimeyden) todellisuuden välillä on suunnaton ero ja erilaisuus. "Missä teidän aarteenne, siellä teidän sydämemme." Elämme uskovina kuitenkin maan päällä, jota viljelemme ja varjelemme: emme voi mennä luostariin.

3:3. Kristityt ovat kuolleet 1. kasteessaan yhdessä Kristuksen kanssa; 2. uskoessaan ristiinnaulittuun Kristukseen (Gal. 6: 14: "Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä. Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle."). 3. Tämä merkitsee myös jatkuvaa kuolemaa (2 Kor 4:8-12): "Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä".

3:4. Edellisen jakeen mukaan elämämme on kätketty Kristukseen. Tämä "meidän olemisemme uskon kautta Kristuksessa" on niin merkittävää ja vaikuttavaa, että voidaan sanoa Kristuksen olevan meidän elämämme. Ymmärrämme asian helposti näin: ilman Kristusta meillä ei olisi iankaikkista (eikä maallistakaan!) elämää. Hänen ilmestymisensä eli julki tulemisensa maailmalle: silloin tulee julki myös 1. se, ketä ovat hänen omiaan, uskosta vanhurskautettuja ja 2. se, millaista iankaikkisuuden alku todella on historiallisena todellisuutena.

3:5-6. Mainitut asiat eivät kuulu uuteen elämään, vaan "hautaan" eli siihen hautaan, johon meidät kasteessa ja uskossa Kristukseen on haudattu. "Hauta" viittaa siis kuolemaan, jonka jokainen uskosta vanhurskautettu ja Kristukseen kastettu ihminen on (jo nyt) kohdannut (Room. 6). 6: Anteeksiantamattomat synnit ovat herättäneet Jumalan vihan niitä kohtaan, jotka eivät ole uskolle kuuliaisia eli jotka eivät suostu pelastettaviksi yksin uskosta ja armosta, vaan jotka rakentavat tekojen kuuliaisuudelle.

3:7. Näitä syntejä esiintyy, koska niitä on lihassamme, mutta niiden mukaan ei kristitty elä. Alkukielen mukaan vastakkain ovat 1. "elää synnissä tai synneissä" ja 2. elää uskossa Kristukseen ja saada synnit (joita yhä esiintyy) anteeksi.

3:8. Luopukaa eli pankaa "hautaan" Jumalan tahdon vastaiset ja toisia ihmisiä tuhoavat asiat. Näistä on nyt puhe: mainittujen pahojen asioiden kohteeksi joutuva voi kirjaimellisesti tuhoutua tai ainakin ahdistua ja kärsiä suunnattomasti.

3:9. Vanha minä on riisuttu kaikkine tekoineen, siksi valhekaan ei kuulu uuteen elämään. Valehtelemista kuitenkin esiintyy - siksi siitä pitää muistuttaakin (Ef. 4:22-24)

3:10. Uusi minä on puettu ylle: vanhurskautettu ihminen, Kristukseen uskossa ja kasteen kautta liitetty ihminen, anteeksiantamuksessa ja anteeksiantamuksesta elävä ihminen. Uusi ihminen haluaa syventyä evankeliumin kautta Kristukseen ja oppia tuntemaan häntä yhä paremmin.

3:11. Ihmisten väliset arvoerot ovat poissa, kun uskotaan Kristukseen (vrt. Gal 3:28, jossa mainitaan myös miehet ja naiset). Erot ja erilaisuus toki säilyvät! Ne ovat rikkautta! (Paitsi sellaiset erot, jotka orjuuttavat, eli orjan ja vapaan ero toivottavasti poistuisi kaikista yhteiskunnista.)

3:12. Pahan tilalle hyvä ja ennen kaikkea oikea elämä! Huomatkaa Jumalan valinta uskoontulossamme. Valinta näkyy jälkikäteen, uskonvanhurskauden ja anteeksiantamuksen avaamana.

3:13 Toistaa lähes saman ajatuksen kuin Ef. 4:32. Anteeksiannon kohteena ovat todelliset synnit toisten puolelta, ei kuvitellut. Isä meidän -rukouksen viides rukous kuuluu tähän yhteyteen.

3:14. Rakkaus peittää syntien paljouden (Jaak 5:20). Jälleen ovat kysymyksessä todelliset synnit.

3:15. Loukkausten ja herjausten ja väärinymmärrysten ja väärien todistusten keskellä voi olla rauha Kristuksessa. Kaikki Kristukseen uskovat kristityt kuuluvat yhteen ja samaan Kristuksen seurakuntaruumiiseen ja ovat Kristuksessa yhtä jo nyt. Kiitollisuus ei ole vähäteltävä asia, vaikka onkin tässä ikäänkuin loppuliite. Päinvastoin: kiitollisuus on kuin kruunu, kuten rakkauskin, ja se kruunaa kaiken.

3:16. Tie kaikkeen edellä sanottuun on Kristuksen sana. Se tarkoittaa 1. sanaa Kristuksesta eli evankeliumia, 2. Kristuksen lausumia sanoja ja 3. Jumalan koko sanallista ilmoitusta. Ilman sanaa ei mikään hengellinen elämä synny eikä jatku.

3:17. Kristus on kaiken keskus, siksi kaikki tekomme ja koko elämämme on oikein tehdä ja elää Kristuksen nimessä. Kiitollisuus tulee jälleen pohjavireeksi ja perusmielialaksi: Kristuksen kautta kiitämme Isää kaikesta (1 Tess 5:18), myös siitä, että "kaikki yhdessä vaikuttaa (...) parhaaksi" (Room. 8:28).

3:18-19. Miehen ja vaimon vastavuoroisuus ei ole täydellistä samankaltaisuutta vaan molemminpuolista kunnioitusta ja rakkautta. Nämä kuuluvat yhteen toistensa kanssa Jumalan tarkoittamassa avioliitossa ja ne ruokkivat toisiaan. Mies on perheen "vastaava", mutta voi olla tätä vain kunnioittaessaan ja rakastaessaan vaimoaan.

3:20-21. Vanhempien ja lasten suhteessa ongelmia jo 2000 vuotta sitten. Vanhemmat ovat lasten "auktoriteetti", jota ilman elämä voi hajota. Arvovaltaa on helppo käyttää väärin ja alistaa lapset vanhempien tarkoitusperien täyttäjiksi, haavoittaa heitä ja jopa kiihottaa heidät vihaan. Lapsen on saatava kasvaa itsenäiseksi, tai hänen elämänsä kuihtuu ja on altis psyykkiselle tuholle.

3:22. Orjalaitos saattoi olla kauhea, silti Paavali ei lähde (eikä Jeesus!) yhteiskunnan reformaattoriksi puuttumalla siihen. Muutoksen tuli alkaa muuta tietä. Mitä? Gladstone ja Wilberforce Englannissa: yleisen oikeudenmukaisuuden ja vanhurskauden piti saada hallitseva asema yhteiskunnassa.

3:23. Kaiken työn, palvelun ja yhteiselämän sääntö kristitylle: minkä teet, tee se kokosydämisesti ja Jeesuksen Kristuksen Isään uskoen. Palkkapaimenuus (Joh. 10) ja työnantajan hyväksi käyttäminen ovat tuomittavia asioita - myös tänään.

3:24. Elämän ja työn vaikeuksissa on hyvä pitää mielessään elämän päämäärä, iankaikkisen pelastuksen todellisuus uskon kautta Jeesukseen. Tämä merkitsee kristitylle lujaa ja hyvää toivoa, jonka varassa jaksaa aivan toisella tavalla kuin ilman sitä. Palkka ei ole palkka työstä, vaan "armopalkka", sellainen, mikä saadaan armosta, ilmaiseksi. Länsimaisissa kielissä väärinkäsitys on mahdollinen, koska palkka on aina (ei vain joskus) kytketty työhön. Eri esillä Room. 4:ssä.
Herran Kristuksen palveleminen merkitsee työtä, tekoja, vaivannäköä ja kuuluu luonnollisena osana kristityn elämään, mutta ei tee ketään kristityksi.

3:25. Väärintekijä on lainrikkoja. Kaikesta synnistä tulee tuomio, rangaistus. Onneksi kristitty ymmärtää Jeesuksen kantaneen tämän rangaistuksen hänen sijastaan.

4. luku

4:1. Orjalaitos olisi ollut ihmisten itsekkyyden valtaan jätettynä pelkkää epävanhurskautta. Isäntä, työnantaja, johtaja on aina itsekin tilivelvollinen Jumalan edessä. Luomisjärjestys ei koskaan salli ihmisarvoa alentavaa eikä ketään sortavaa käytöstä, toimintaa.

Takaisin
=> Raamattu