Takaisin
=> Raamattu

Lähetystyön arkea Raamatussa ja lähetyksen eturintamassa: iloa ja ahdistusta

Hyvinkään seurakunta
Raamattu- ja lähetysluennot
18.2.2004

Lähetyksen ilo? - On suuri ilo, kertoa evankeliumi ensi kertaa sitä kuulevalle! On ilo nähdä, kuinka Jumalan sana vaikuttaa omalla voimallaan. Englannin opetuksessa - jota japanilaiset nuoret kovasti halusivat - sain kokea molempia, esimerkkinä jälkimmäisestä oli Joh. 3:36 ja sen aiheuttama voimakas kielteinen reaktio yhdessä kuulijassa. Tämä melkein hyppäsi seisomaan, kuullessaan Raamatusta, että aiheuttaa Jumalan vihan ja tuomion. Muistan myös Sahara-nimisen nuoren miehen, joka sai rippikoulutunnilla uskon Jeesukseen yksinkertaistakin yksinkertaisemman julistuksen välityksellä.

Ilo on myös taivaassa, jokaisesta, joka saa uskon ja kääntyy Jeesuksen puoleen (Lk. 15:7). Ilo on siitä, että Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus eivät jää vain pienen piirin tietoon: Te olette minun todistajiani Jerusalemissa, Samariassa ja maan ääriin saakka (Apt. 1:8b). Ilo on siitä, että lähetystyötä siis yleensä tehdään, ja että se myös on vuosisatojen aikana menestynyt. Ilo on monella työntekijällä myös siitä, että keskustelu uskosta on yleensä, ei toki aina, helppo aloittaa ja käydä.

On paljon vaikeata ja monia koettelemuksia. 1 Tess. 2:16: "Kun me puhumme pakanakansoille, jotta ne voisivat pelastua, he yrittävät estää meitä". On puhe juutalaisista, heillä kademieli ja vihamielinen asenne julistukseen, jossa avataan tie pakanakansoille (=ei-juutalaisille) yksin uskon kautta Vapahtajan Jeesuksen luo, ilman sitoutumista Mooseksen lain erillissäädöksiin.

2 Kor. 11:24: Jerusalemin alkuajan vainotoimenpiteet Paavalia vastaan jatkuivat: 39 ruoskaniskua viisi eri kertaa, hirveä rangaistus, samoin roomalaisten raipparangaistus.

Näemme saman vihamielisen vastustuksen Paavalin julistamaa evankeliumia vastaan Israelissa yhä tänään. Mutta tänä päivänä on vääriä huhuja ja monenlaista kilpailua ja kadehtimista seurakunnassa myös meidän pakanakristittyjen kesken. Fil. 1 kertoo Paavalista vankilassa, kuolemantuomion uhkan alla olevasta miehestä. Vankeus koituikun evankeliumin menestykseksi, kun monet saivat lisää rohkeutta puhua Jeesuksesta. Jotkut taas julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, epäpuhtain mielin "ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani" (Fil. 1:12-18). On oikeaa julistusta, mutta se voi tapahtua vääristä motiiveista. Uskovan motiivit ovat usein epäpuhtaat.

Jotkut haluavat olla johtajia niin mahtailevasti, että halveksivat Jumalan kutsumia julistajia; tällainen oli Diotrefes, 3 Joh, jae 9. Tällainen oli myös Aleksandros, kupariseppä, 2 Tim. 4:14: "Hän on tehnyt minulle paljon pahaa, mutta Herra kyllä maksaa hänelle hänen tekojensa mukaan."

Huomionhakuiset, psykopaattisesti suuntautuneet narsistit", valtaihmiset, joiden maailmaan ei tahdo millään mahtua ketään muuta kuin he itse, haluavat aina kiitosta, tunnustusta. Suorastaan sairaalloisesti heitä ohjaavat elämässä kuuluisuuden, kiitoksen ja suosion metsästäminen. Jotain tällaista saattoi olla joidenkuiden saarnaajien motiiveissa Filipissä, niiden, jotka halusivat aiheuttaa Paavalille murhetta kahleissa, vaikka julistivatkin oikeata sanomaa.

Noita Kyproksella, Apt. 13:4-12. Barjeesus, "Jeesuksen poika", noita, väärä profeetta ja tietäjä, mitä hänen toinen nimensä Elymas Tarkoitti. "Mutta tuo tietäjä vastustiheitä ja yritti estää käskynhaltijaa tulemasta uskoon" (8). Tapahtui eräänlainen synteihin sitominen, tuomion julistus Paavalin toimesta, minkä seurauksena noita tuli sokeaksi.

Jeesus: "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle" (Matt. 10:16). Näin onkin. Mutta jotkut näkevät lähetystyöntekijät susiksi ja itsensä lampaiksi! Ketkä? Varsinkin ei-kristilliset uskonnolliset johtajat. Heillä on oma uskontonsa ja oma laumansa ja me tulemme, julistamme evankeliumia ja ei-kristillisen johtajan lauma hajoaa. Lähetti vetää päälleen vihan tällaisen uskonnollisen johtajan tai noidan vihan. Näinhän tapahtui Jerusalemissa uskon alkuaikoina.

Näin uuden ajan lähetystyössä. Barjeesus eli Elymas oli varmasti koonnut itselleen tällaisen lauman, ennustamisella ja magialla.

Apt. 17 kertoo Tessalonikan seurakunnan alkuvaiheesta: Muutamat juutalaiset vakuuttuivat evankeliumista ja asettuivat kannattamaan Paavalia ja Silasta, myös useat jumalaapelkäävät ja useat ylhäiset naiset (4). Raivo ja kateus nousivat silloin juutalaisten mielissä (5-6).

Etiopian lähetyshistoria kertaa samanlaisia tapahtumia. Dillan kaupungin työn alku n. 1950 eteläisessä Etiopiassa on uskomaton: noidat tiesivät lähettien tulon etukäteen, ja varoittivat kansaa uskomasta lähettien mukanaan kantaman "mustan kirjan" eli Raamatun sanomaan. "Jos te uskotte sen kirjan sanoman, meidän noitien valta tällä alueella loppuu". Näin tapahtuikin.

Syntyneen seurakunnan vaellus on vaikeaa, murhetta, pettymyksiä, masennusta lähetille. Alkoholi, seksuaaliset lankeemukset ja väärinkäytökset raha-asioissa ovat uskomattoman yleisiä. Mutta salakavalampia ovat ns. valkoiset synnit, itserakkaus, vallanhimo, itsekorotus.

Omaisista luopunut saa satakertaisesti, kun se on tapahtunut Jumalan tahdosta. Luther: jos omaiset uskon esteeksi, älä pidä omaisistasi kiinni kouristuksenomaisesti; älä myöskään silloin, kun Jumala tahtoo sinun luopuvan heistä. Ja hän jatkaa: Jos saat pitää läheisesi ja omaisuutesi, kiitä siitä. Vanhempien huoli on kova ja todellinen lapsista vaikeissa oloissa, epähygienian keskellä, outojen ruokien varassa, samoin huoli heistä jossain kaukana sijaitsevassa oppilaskodissa tai oppilaitoksessa. Mutta pidä iloisesti kiinni omaisistasi, kun Jumala antaa sinun pitää heidät lähelläsi ja hyvässä kunnossa.

Väsymys ja suoranainen katkeaminen ovat lähetystyössä nykyaikaa. Ennen piti pelätä pieneliöitä, nyt pitää varautua väsymykseen ja psyykkisiin rasituksiin. Japanista jäi osittain hyvin raskas muisto: ei juuri viikonloppua vapaana, olin nääntyä saarnakutsuista; ylenkatse yhden kansallisen kristityn puolelta oli kuitenkin pahinta, vaikeinta. "Jos olisin tämän tiennyt, en varmaan olisi lähtenyt", ajattelin joskus.

Lahjukset, niiden vaatiminen on yhtä tuskaa. Byrokratia voi kuluttaa, kerran ystäväni kertoi, että tullipaperiin piti saada hirveästi leimoja. Lopulta hän laski kertynieden leimojen määrän - niitä oli 94!

Päätämme Ilm. 2:17:n sanaan Pergamon seurakunnalle: Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja - ja tietysti Jumala. Ennen muuta meiltä kysytään lujaa uskoa Vapahtajaan. Vain Hänen varassaan kestämme tuomiolla.

Takaisin
=> Raamattu