Takaisin
=> Raamattu

Pietarin toisen kirjeen selitystä

Raamattu rakkaaksi
Viinikan seurakunnan raamattuluentosarja 1999

Johdanto

Toisessa Pietarin kirjeessä on hämmästyttävän pitkälle meneviä yhtäläisyyksiä Juudan kirjeen kanssa. Sen kieli on "hellenistisempää" kuin 1 Pietarin kirjeen. Monet tutkijat olettavat, että kirjoittaja on joku muu kuin apostoli Pietari. En ole vakuuttunut kirjeen tällaisesta ns. pseudonyymisestä luonteesta (kirjoittaja olisi pannut kirjeen toisen henkilön, esim. tunnetun apostolin nimiin). Kirjoittaja on ollut Jeesuksen silminnäkijä mm. Kirkastusvuorella (1:16-17). Kirjeen poikkeava kieli voi selittyä sillä, että Pietari kirjoitti sen hyvin hellenistisessä tilanteessa ja joka tapauksessa huomattavasti myöhemmin kuin ensimmäisen kirjeensä. On myös todennäköistä, että hänen opetuslapsijoukkonsa (tai "työtiiminsä") ja pakanakristityt olivat aktiivisesti mukana ilmaisuja hiottaessa eri opetustilanteissa.

Kirjeen synnyn taustalla ovat erittäin voimakkaat opilliset ja eettiset harhat. Niihin Pietari tarttuu. Keskustelut on saatettu käydä ympäristössä, jossa varakkaat hellenistiset kristityt ovat rajusti hyökänneet kristillisen uskon ja elämän kimppuun puheillaan ja paheillaan. Ajatusmaailma pohjaa kuitenkin voimakkaasti juutalaisuuteen. Pietarin rakkaus (Markuksen ja Matteuksen) evankeliumeihin ja niiden ilmapiirin tuntemus heijastuvat näkyviin. Hän ei kuitenkaan kerro uudestaan Jeesuksen elämän historiaa, vaan olettaa sen tunnetuksi. Uskon kirjeen syntyneen kahden kulttuuripiirin rajalla ja erittäin vaikeassa uskon ja epäuskon taistelutilanteessa.

Huom!    Lihavoidut  sanat  ovat jatkossa
yleensä suoria lainauksia tai asia-
lainauksia Raamatun omasta
tekstistä.

Luku 1.

2 Piet. 1:1-11

Uskonelämä ja pelastus

1-2. Vastaanottajia ei määritellä asuinpaikan mukaan, vaan heidän Kristus-suhteensa perusteella: heillä on sama, kallisarvoinen apostolinen usko kuin kirjoittajalla ja muilla kristityillä. Jeesus on Jumala, ja hän on lahjoittanut uskon vanhurskaudessaan eli oikeamielisyydessään. Jumalan vanhurskaus oli tässä sitä, että hän piti kiinni lupauksistaan ja oli pitkämielisyydessään jättänyt rankaisematta (ennen tehdyt) synnit (Room. 3:25). Anteeksiantajana on sekä Isä Jumala Jeesuksen uhrin perusteella (näin Roomalaiskirje) että Vapahtaja Jeesus Kristus (joka myös on Jumala; näin tutkittava jakeemme).

Ensin on armo, sitten rauha. Armo Jumalan sydämessä ei oikeastaan kasva, sen hedelmät meissä kylläkin. Näin myös käsitämme Jumalan armon meitä kohtaan yhä suurempana ja suurempana oppiessamme yhä paremmin tuntemaan Jeesusta. Rauha on kahdenlainen: rauha Jumalan kanssa (armo ja anteeksiantamus, jotka eivät vaihtele) ja Jumalan rauha (sydämissämme koettu rauha, joka vaihtelee).

3. Jumala on antanut kaiken maallisen ja hengellisen lahjana. Lahjoittaminen on tapahtunut maallisen hyvän osalta koko elämämme aikana, hengellisen oppiessamme tuntemaan Pelastajamme. Usko Vapahtajaan antaa meille oikean todellisuudentulkinnan suhteessa Jumalaan, maailmaan ja itseemme. On ahdasta ja raskasta elää ilman sen tunnustamista, että Jumala on kaiken hyvän - kuten myös onnettomuuden - antaja. Jumalan voima on aina syvimmältään armon voimaa meitä kohtaan.

4. Myös pelastuslupaukset (VT:ssä ja apostolien julistuksessa) ovat lahjaa. Usko tarttuu lupauksiin, ja luvattu asia tulee omaisuudeksemme. Maailmassa vallitsee turmelus himojen tähden. Ihmiskuva on realistinen. On kysymyksessä ihmisen radikaali paha, joka syntiinlankeemuksessa tuli jokaisen osaksi, perisynti. Jumalallisesta luonnosta osalliseksi tuleminen tarkoittaa uuden ihmisen syntymistä meissä, ei lihan häviämistä tai sen pyhittymistä. Myöskään ei ole kysymys ihmisen jumala(ll)istumisesta. Uskon kautta tulemme tietysti osallisiksi Jeesuksesta, jossa on sekä jumalallinen että inhimillinen luonto, olemus.

5-7. Hyveiden ketjun alussa on usko, lopussa rakkaus. Näitä kahta ei voi erottaa, vaikka pelastus onkin yksin uskosta. Väliin mahtuvat lujuus (vanha käännös: avut), tieto (ymmärtäväisyys), itsehillintä (itsenne hillintä), kestävyys (kärsivällisyys), jumalanpelko (jumalisuus), keskinäinen kiintymys (veljellinen rakkaus, filadelfia) ja rakkaus (yhteinen rakkaus, agapee). Lujuus (KR 38: avut) on alkukielessä aretee, hyvyys, hyve, myös Jumalan hyvä teko, ks. 2:9. Luettelon rakenne painottaa sitä, miten kristityn elämän tulisi olla kokonaisuus, johdonmukainen ja yhtenäinen (koherentti). Oikea kristillinen rakkauskin rakentuu syvimmältään uskolle. Ilman uskoa Kristukseen mahdolliset hyveet - joita ihmiskunnassa on paljon - ovat "vain" hyveitä (ja sellaisena tietysti lähimmäiselle hieno asia). Kristityllä ne ovat Hengen hedelmää (Gal. 5:22) ja kaikille todistus Kristuksesta.

8-9. Jeesuksen tunteminen uskossa on toimeliaisuuden ja palvelun perustus ja kasvumaaperä, josta rakkauden hedelmä kasvaa. Toimettomuus ei ole hyväksi, vaikkei toimeliaisuus pelastakaan tekijäänsä. Usko Jeesukseen välittää pelastuksen ja puhdistuksen kaikista aikaisemmista(kin) synneistä. Jos tätä ei tiedosteta ja muisteta, ei hyvä hedelmä, palvelu ja Jumalan valtakunnan työ voi kasvaa. Jos ihminen ei voi luottaa pelastuslupauksiin (4), hän on hengellisesti sokea.

10-11. Jumalan kutsu ja valinta pysyvät. Niiden lujaksi tekeminen tarkoittaa sitä, että ihminen varmistuu niistä uskossaan yhä syvemmin. Syvenevä synnintuntokaan ei luo epävarmuutta, päinvastoin: täysin avuttoman ihmisen turvautuminen Vapahtajaan kasvaa ja toivo lujittuu. Lankeaminen ei tässä tarkoita tavallista tai tavatonta lankeamista tekosynteihin. Niihin kyllä langetaan usein ja monella tavalla. Kysymys on siitä, että Kristukseen uskova on Vapahtajan kädessä ja Isän kädessä (Joh. 10), josta kukaan ei voi häntä ryöstää. Ihmisen luopuessa uskosta tilanne on toinen. Jae 11: alkukielessä puhutaan rikkaasta tai runsaasta pääsystä Taivasten valtakuntaan. Tätä pääsyä eli sen mahdollisuutta ja toteutumista meille tarjoamalla tarjotaan - sanassa, evankeliumissa ja Jumalan rakastavassa johdatuksessa.

 

2 Piet. 1:12-21

Sana on luotettava

12-13. Tutuistakin asioista tulee muistuttaa - ei nuhtelevasti, vaan rohkaisten. Sekin, joka pysyy horjumatta totuudessa, tarvitsee herättelyä tilanteen tajuamiseen. Epäusko nostaa aina päätään. "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu" (1 Kor.10:12).

14-15. Pietarin maallinen maja puretaan pian eli hän kuolee. (2 Kor. 5:n alku käyttää samaa kuvaa vielä laajemmin.) Miten hän tämän ymmärryksen on saanut Jeesukselta, ei kerrota tarkemmin emmekä voi lähteä sitä arvailemaan. Hän haluaa loppuun asti huolehtia kristittyjen hengellisestä ruokkimisesta. Evankeliumi on välttämätöntä pitää koko ajan mielessä, jotta (siitä) voitaisiin elää uskossa ja toivossa. Pietarin huoli kertoo samalla kirjeen saajien vaikeasta hengellisestä tilanteesta. Mutta lujakin hengellisyys tarvitsee jatkuvaa evankeliumin kuulemista.

16. Jae kertoo silminnäkijätodistuksen Jeesuksesta ja hänen suuruudestaan. Jeesus on historian henkilö, tänne maailmaan tullut Jumalan Poika. Kristillinen usko ei perustu taruihin (mythoi) eikä mytologiaan yleensäkään. Jeesusta ei voi erottaa historiasta ja historiallisuudesta. Niin tehtäessä murennettaisiin uskon perustus. Näin tekevät esim. ne, joiden mielestä Jeesus ei noussut kuolleista "oikeesti", vaan ainoastaan opetuslasten mielissä ja heidän uskossaan. Jae paljastaa, miten uskonnon maailmassa liikkuu aina epähistoriallisia taruja, ihmisten uskonnollisen mielen luomuksia ja miten aina löytyy niihin uskovia. Ajatelkaapa esim. Rudolf Steinerin antroposofiaa, joka on yksi tämän vuosisadan tunnetuimpia ja huikeimpia petostaruja.

17-18. Kirjoittaja on ollut mukana kirkastusvuorella (esim. Mk. 9; kolme opetuslasta siellä olivat Pietari, Jaakob ja Johannes). Jumalan ääni pilvestä tunnusti Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Jeesus sai Isältään kunnian (timee) ja kirkkauden (doxa) eli Isä tunnusti ne julkisesti (ks. myös Matt. 2:16-17). Isän ja Pojan välinen rakkaus on itse asiassa evankeliumin ydin ja juuri.

19. Tämä julkisesti Jumalan Pojaksi osoitettu Jeesus osoitti VT:n Isänsä Jumalan sanaksi. Jeesuksen jumaluus ja sanan luotettavuus kuuluvat yhteen. Siksi jakeessa on vertailumuoto (entistä lujemmin). Sen tähden jae 19 todella voisikin alkaa sanalla "siksi" kuten UT 92 kääntää (vaikkei tätä rakennetta olekaan alkutekstissä). Meillä kristityillä on Jeesuksen henkilön ja opetuksen myötä tieto ja varmuus Jumalan ilmoituksen luonteesta. Se on loistava valo pimeydessä. Jae 20 voisi alkaa jo sanoista "kunnes päivä".

20-21. Jumalan kirjoitettu ilmoitus ei ole ihmisen omin neuvoin selitettävissä. Koska Pyhä Henki on synnyttänyt kirjoitukset, Hän ja vain Hän pystyy ne avaamaan. Tämä kuitenkin tapahtuu juuri kirjoituksia lukemalla. Pyhä Henki ja sana kulkevat yhdessä joka vaiheessa. Pyhä Henki on sanassa ja tulee sanan kautta, välityksellä. Tämä koskee sekä kirjoitettua sanaa että sakramenttien näkyvää sanaa. Profetia tarkoittaa ennen muuta julkituotua totuutta Kristuksesta, mutta myös kaikkea muuta sanan sisältöä. Sana on aina samalla ihmisen sanaa. Ihmiset ovat olleet Jumalan välikappaleina omine persoonallisuuksineen; heidän piirteensä ja omat elämänvaiheensa näkyvät heidän kirjoituksissaan. Sanan varsinainen kirjoittaja on kuitenkin Jumalan Pyhä Henki.

 

Luku 2.

2 Piet. 2:1-22

Väärät opettajat ja heidän tuomionsa

1. Kirkon historiassa toistuu sama kaava vuosisadasta toiseen: laumaan tulee harhaopettajia. Joskus kysymys on yhdestä seurakunnasta, joskus kokonaisesta kirkosta. Harhaoppi (hairesia > heresia) määritellään tuhoavaksi opiksi, jolla on vaikutusta pelastumiseen. Se vaikuttaa ensin kuolemaa ihmisen uskonsuhteessa ja sitten myös hänen elämässään (tai samanaikaisesti molempia). Käsite "väärä oppi" (esim. virkakysymyksessä) on lievempi asia eikä välttämättä muutu heresiaksi. Valheopettajan olemukseen kuuluu toimiminen salaa, ei avoimesti eikä julkisesti (ks. Gal. 2: 4). He myös näyttävät muulta kuin mitä ovat (2 Kor. 1:13-15). Aikanaan he tuhoutuvat itse.

2-3. Paheet ja puheet tarttuvat ja saavat aina seuraajia. Kristityn nimi kuitenkin säilyy heillä ja tulee näin häväistyksi. Nämä langenneet saattavat jopa puolustella itseään voimakkaasti. Heitä ajaa ahneus. Heidän opetuksensa on pelkkää tyhjää puhetta (plastois logois), sommiteltuja kertomuksia. Asian rakenne on samantapainen kuin huumeiden väärinkäyttäjän. Hän ei kuitenkaan käytä Herran nimeä väärin tai ollenkaan (ellei ole saatananpalvoja). Apostolit kieltävät langenneensa tällaiseen, 1:16. Valheopettajia kohtaava tuho on täysin varma.

4-5. Myös langenneet enkelit saavat osakseen tuomion. "Manalan pimennoissa" (KR 38: "pimeyden kuiluissa") sitä odottaessaan he eivät voi aiheuttaa lisää pahaa. Suuri joukko heidän rikostovereitaan on kuitenkin "vapaana" ja toimii tuhoisasti (Ef. 6). Jes. 14 on merkittävä vertailukohta. Siinä kuvaukset Baabelin kuninkaasta ja Taivaasta langenneesta enkelistä (jae: 12: "kointähti") yhdentyvät. - Yhteys Juudan kirjeeseen alkaa näkyä voimakkaasti. Koko jumalaton ihmiskunta tuomitaan. Lopullisen tuomion eräänlainen esikuva oli vedenpaisumus. Jotkut saavat armahduksen eivätkä tuhoudu. Vanhurskas Nooa luotti Jumalaan ja todisti Hänestä toisillekin. Usko Kristukseen on nyt vedenjakajakysymys.

6-8. Myös Sodoman ja Gomorran tuho on esikuva tuomiosta. Nyt tuomion välikappaleena on tuli. Jumalattomuus ja epäusko saavat aina palkkansa, ennemmin tai myöhemmin. Tässäkin tapauksessa jotkut pelastuivat. Loot eli Jumalan yhteydessä ja kärsi ympärillään olevasta jumalattomuudesta. Huomaa, miten epäusko ja rietas elämä kuuluvat tässäkin yhteen. Riettauden rinnalla oli kuitenkin myös aivan tavallinen elämä kulku. "On oleva niin kuin oli Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki" (Lk.17:28-29). Avioliitot, kaupanteko, istuttaminen ja rakentaminen eivät itsessään ole väärin - epäuskoinen välinpitämättömyys oli.

9. "Koetus" (peirasmos) tarkoittaa tässä sekä Sodoman ja Gomorran häviötä että yleisesti tuhoon vieviä tilanteita. Sama sana esiintyy Isä meidän -rukouksessa "kiusauksena". Jumala voi pelastaa haluamansa kristityt maallisestakin tuhosta, vaikkei aina niin käy. Alkukieli ei käytä tässä sanaa "pystyä johonkin", vaan sanaa, jonka perusmerkitys on "tietää". Tämä viittaa Jumalan täydelliseen kaikkivaltiuteen kaikessa. Jumalattomatkin voivat varjeltua monesta pahasta, mutta lopulta heitä kohtaa tuomio. - Huomaa, että Pietari puhuu käyttämällä kolmannen persoonan puhuttelua.

10. Tämä koskee varsinkin rietasta julkisyntiä ja julkista Jumalan pilkkaa ja epäjumalanpalvelusta harjoittavia. Synnin julkisuus on toisille todistus, joka vetää heitä pois Jumalasta, ja tuomio on sen mukainen. KR 38:n "uhkarohkeat" heijastaa alkukielen ilmaisemaa ylimielisyyttä hyvin. Näiden ihmisten maailman keskipisteessä ovat he itse, ei Jumala; näin he ovat todellakin itseään täynnä olevia ihmisiä. Määrätön itsevarmuus (eri asia kuin itseluottamus) tekee heistä omasta mielestään maailman herroja. Siksi he ovat ylimielisiä myös henkivaltojen (doksas, tässä: kirkkauden henki- tai enkeliolentojen) suhteen.

11. Edellisen jakeen henkivallat ovat siis pahoja valtoja. Jumalan omatkaan enkelit eivät niitä herjaa Jumalan edessä, vaikka he ovat oleellisesti näitä ja ihmistä voimakkaampia.

12. Teksti on näissä jakeissa sisällöltään aivan sama kuin Juuda 8-10. Ihmistä ei verrata kovin usein eläimeen niin kuin tässä. Merkitys on se, että äärimmäiseen itse- ja ihmiskorotukseen ja eläimelliseen syntiin langennut ihminen ikään kuin menettää jotain ihmisyydestään. Kuitenkin syvällekin lankeava säilyy Jumalan kuvana - vaikka tämä on perinpohjin hänessä turmeltunut. (Mielenkiintoinen ja raju on Dan. 4:30, joka kertoo Nebukadnessarin saamasta rangaistuksesta joutua elämään useita vuosia kuin eläin.)

13-14. Synnin julkisuus tulee esiin. Kysymyksessä ovat kaikki kuviteltavissa olevat lihan ja vatsan himot. Himokkaat katseet suuntautuvat koko ajan vastakkaiseen sukupuoleen (Matt. 5:27-28) ja muuttuvat myös haureuden toteuttamiseksi käytännössä viettelynä, joka näyttää kohdistuva vastakääntyneisiin tai muuten vielä heikolla pohjalla oleviin kristittyihin naisiin. Ahneus hallitsee heidän koko elämäänsä. Jumalan tuomio, kirous, on väistämätön.

15-16. "Suora tie" ja "Bileamin tie" ovat vastakohtia. Edellinen tarkoittaa oikeaa uskoa ja elämää Herran omana ja anteeksiantamuksesta osallisena (ks. jae 20). Bileam on varottava esimerkki siitä, kuinka ihminen ensin torjuu jyrkästi ahneuden kiusauksen (4 Moos. 22:18), mutta on pian valmis suostumaan johonkin perusteellisesti väärään (4 Moos. 22: 22 ss.) ja siitä annettavaan palkkaan. 4 Moos:n kertomus Bileamista on hieman vaikea selittää, mutta 2 Piet. ja Juudan kirje antaa sille em. tulkinnan. Jumala kuitenkin tarttui Bileamiin ja esti profeetan mielettömyyden (4 Moos. 22:22-34). Huomaa tässä eläimen, aasin, nostaminen Jumalan välikappaleeksi, kun juuri edellä on puhuttu ihmisten vaipumisesta eläimen tasolle!

17-19. Kuvaus julkisyntisistä jatkuu Juudan kirjeen kanssa yhtäpitävästi. Vedetön lähde kuvaa luonnottomuutta ja käsitteellistä ristiriitaa: jos lähde on vedetön, se ei enää ole lähde. Jos ihminen pilkkaa Luojaansa, hän on vaarassa kieltää ihmisyytensä sekä pelastumisen mahdollisuutensa. Sadepilvi, joka ei anna vettä, on myös luonnoton. Synkkä pimeys mainittiin jo jakeessa 2:4 ja se kuvaa ehdotonta, lopullista toivottomuutta. Suurelliset puheet kertovat äärimmäisestä itseriittoisuudesta ja minäkeskeisyydestä. Viettely mainittiin jo edellä, j. 14. He lupaavat vapautta toisille - todennäköisesti kysymyksessä ovat vakiintumattomat kristityt (naiset) - vaikka itse ovat turmeluksen orjia.

20. Jae on vaikea kääntää. Uusi käännös asettaa ehdolliseksi näiden ihmisten eroon pääsyn maailman saastasta, vanha pitää tätä varmana ("Sillä jos he ovatkin eli "vaikka he ovatkin"...). Kummassakin tapauksessa on kysymyksessä tilanne, jolloin joku uskosta osalliseksi tullut vajoaa takaisin entiseen epäuskoiseen vaellukseensa. Tuloksena saattaa olla paatumus.

21-22. Luopumisen ongelma on syvä. On vaikea sanoa, miksi eräiden olisi ollut parempi olla oppimatta tuntemaan vanhurskauden tietä. Asia liittyy joka tapauksessa paatumuksen tilan kauheuteen. Pyhä käsky tarkoittaa tässä Jumalan koko sanaa, ja siinä erityisesti evankeliumia, ei mitään yksittäistä lain käskyä. Tietysti ensimmäisestä käskystä luopuminen tarkoittaisi samaa, kokonaisvaltaista selän kääntämistä Jumalalle. Kosketus pelastavaan uskoon on jäänyt lyhyeksi ja pinnalliseksi. Julkisyntinen elämä jatkuu jumalanpilkkaamisineen.

 

Luku 3.

2 Piet. 3:1-18

Herran tuleminen on varma

1-2. Pietari puhuttelee nyt niitä seurakuntalaisia, jotka ovat sälyttäneet uskonsa. Hekin kaipaavat herättelyä ja muistuttamista (samoin jakeessa 1:13), ei sanan soimaavassa, vaan rohkaisevassa merkityksessä. Jumalan sanan, VT:n ja UT:n sanojen ja sanoman, tulee pysyä mielessä. Niiden kautta Jumala itse rohkaisee meitä uskoon ja toivoon. Sanan halveksunta on Jumalan halveksuntaa.

3-4. Lopun ajat alkoivat Jeesuksen tulemisesta maan päälle (Hepr. 1:1-2). Lopun ajat loppuvat, kun tulee loppu (1 Kor. 15:27-28). Mitä lähempänä maailman eli tämän aikakauden (aioonin) loppu on, sitä pahemmaksi ja runsaammaksi käy pilkka. Se kohdistuu erityisesti siihen, että ihmisen tulee tehdä tili Jumalan edessä ja että tuomion hetki todella kerran tulee (Hepr. 9:27; Fil. 2:9-11). Ylimielinen ihminen työntää kevyen oloisesti sivuun tulossa olevan tilinteon ja pilkkaa puhetta Jeesuksen tulosta tuomiolle. Jälleensyntymisoppikin saa aina lisää kannattajia: tuomio työnnetään "monen elämän" päähän nykyhetkestä.

5-6. Ihmiset haluavat unohtaa edessä olevan tilinteon. He unohtavat näin sen tosiasian, että kaiken luodun taustalla on elävä, pyhä Jumala. Jumala pitää koossa sanallaan luomaansa maailmaa. Hän ylläpitää kaikkea elämää. Vesi ja sana olivat luomisen välineinä, kuten myös kerran vedenpaisumuksen eli rangaistuksen välineinä. Luomisen tosiasia viittaa aina tilivelvollisuuden näköalaan.

7. Myös tuli on tuomion välikappale. Jumalattomien tuomio ja tuho odottaa aikaansa, mutta se on täysin varma.

8-9. Muistaminen ja unohtaminen kulkevat hämmästyttävällä tavalla läpi koko 2 Pietarinkirjeen. Emme saa kristittyinä unohtaa, että Jumalamme on ajan Herra, ei sen vanki. Käsittämättömällä tavalla menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat samanaikaisesti hänessä. Hänen mittansa ovat ajankin suhteen erilaiset kuin ihmisten. Herran viipyminen ei tarkoita, ettei hän tulisi. Päinvastoin: viipyminen mahdollistaa yhä useamman pelastumisen ja näin se on armoa. Jumala tahtoo kaikkien kääntymistä (1 Tim. 2:3-4). Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan käänny.

10. Herran tulo tapahtuu arvaamatta kuin varkaan (Matt. 24:43). Jeesus ei kuitenkaan tule varastamaan keneltäkään mitään - hän tulee hakemaan omansa. Saamme olla koko ajan valveilla eli valvoa eli elää valkeuden lapsina eli levätä koko painollamme syntisinä, itsessämme jumalattomina ihmisinä Jeesuksen evankeliumin varassa (1 Tess. 5). Tuona päivänä kaikki, siis todella kaikki paljastuu. Jumalalle kaikki on ollut koko ajan tiedossa, mutta nyt tulee julkinen tuomio ja rangaistus. Ihmisten aikaansaannokset ja teot tutkitaan (1 Kor. 3:10-15) ja välikappaleena on tuli. Tapahtuu myös koko maailmankaikkeuden ulkoinen tuho.

11-12. Koska tuomio on näin ehdoton, meidän on oikein ja syytä kilvoitella pyhässä elämässä ja Jumalan hyvän tahdon täyttämisessä. Tämä ei pelasta meitä, mutta pelastettuina meidän on oikein elää oikein. Pietari palaa uudestaan tulen välityksellä tapahtuvaan vanhojen taivaiden haluamiseen. Me emme jouduta tuon päivän tuloa tekemällä tiettyjä asioita, vaan niin, että pysyessämme uskossa täytämme Jumalan hyviä, salattuja suunnitelmia.

13. Tämän tuhon jälkeen luodaan uudet taivaat ja uusi maa (Ilm. 21:1). Niissä vallitsee eli asuu vanhurskaus. Nykyisessä maassa ja näkyvässä maailmankaikkeudessa asuu synti, kuten myös suuressa osassa näkymätöntä maailmaa (Perkele ja hänen joukkonsa).

14. Tätä kaikkea odottaessamme turvaudumme joka hetki Kristuksen lupauksiin, häneen pyhyyteensä ja vanhurskauteensa, johon meidät on puettu. Näin meillä on rauha. On kahdenlaista rauhaa: rauha Jumalan kanssa (armo ja anteeksiantamus, jotka eivät vaihtele eivätkä muutu) ja Jumalan rauha (sydämissämme koettu rauha, joka kyllä vaihtelee monien eri asioiden myötä).

15. Herran tulon viipyminen on langenneille syntisille hyväksi. Vaikka kirjeen kirjoittamisesta on jo yli 1900 vuotta, ovat monet silti pitäneet Herran halpana ja ylenkatsoneet hänessä tarjotun pelastuksen. Miljoonat eivät ole hänestä kuulleet. Heitä on tänäkin päivänä yli miljardi. Pietari viittaa kauniisti Paavaliin, joka oli kerran nuhdellut häntä julkisesti kaksinaamaisuudesta (Gal. 2:11). Paavalin kirjeiden sanoma oli armo.

16. "Sama" viittaa Paavalin jatkuvasti esillä pitämään armon evankeliumiin. Pietari toteaa Paavalin "vaikeatajuisuuden". Tämä ei ole Paavalia halventava maininta, vaan kysymys on siitä, että Raamatun kirjoituksia voidaan aina lukea myös väärin, vaikka ne itsessään toki ovat selviä. Vaikeatajuisuus ei ole kirjoitusten ominaisuus, vaan kysymyksessä on ihmisten tietämättömyys ja heidän synnistään johtuva valmiutensa paeta Jumalaa (asteeriktoi). Tämä vie heidät kadotukseen - mahdollisesta Raamatun lukemisesta huolimatta.

Huomaa, että Pietari asettaa Paavalin kirjeet muitten pyhien kirjoitusten rinnalle eli osaksi Jumalan Raamatussa antamaa ilmoitusta. Tämä on hyvin merkittävää.

17-18. "Varjeltukaa" jumalattomien esittämiltä harhoilta. Pietari lähtee siitä, että vastaanottajilla on varma ymmärrys evankeliumista. Silti Kristuksen tuntemisessa saa kasvaa.

Takaisin
=> Raamattu