Takaisin
=> Raamattu

Seurakunnan lähetysvastuu: työtä kaukaisen lähimmäisen hyväksi


Hyvinkää 11.02.04.
Raamattu- ja lähetysluennot

 

Keskitymme aika paljon yhteen sanaan, "varustaa matkalle", mutta vasta esityksen loppupuolella.

Torjumme aluksi pari väärinkäsitystä: 1. Pitäisikö kristityn muistaa vain kaukana oleva lähimmäinen ja unohtaa lähellä olevat? Ei todellakaan! Väärinkäsitys 2: Kohdistuuko lähetystyö vain kaukaiseen lähimmäiseen? Ei!

Apt. 1: 8:n mukaan lähetys etenee Jerusalemista Sanariaan ja aina maan ääriin asti. yö tapahtuu lähellä ja kaukana samanaikaisesti. Ei sanota: julistakaa ensin Jerusalemissa, siirtykää sitten Samariaan ja unohtakaa Jerusalem. Sen jälkeen unohtakaa myös Samaria ja menkää kaikkialle muualle maailmaan! Ei toki.

Kyllä todistus jää Jerusalemiin ja Samariaan. Mutta on siis myös mentävä kaikkialle muualle maailmaan. Tavallisesti käy niin, että Jerusalem ja Samaria muistetaan ja kaikki muu unohdetaan. Siksi korostan kaukaisen lähimmäisen palvelemista.

Kauimmaksi loistava valo on kirkkain myös lähellä, ja pisimmälle lämpöään levittävä lämmönlähde on lämpimin myös lähellä. Sanonta on tosi ja pätee evankeliumin myös evankeliumin levittämistyöhönkin! Käytännössä usein se kaukainen kuitenkin on unohtua, ja katsomme vain sitä, mikä on lähellä. Siihen meillä on välitön yhteys, muualle välillinen. "Out of sight, out of mind" eli mikä ei näy, häviää mielestäkin.

Jotkut taas sanovat: On helppo unohtaa lähellä oleva ja kohdistaa koko mielenkiintonsa johonkin kauas. Ajatus on oikeastaan mahdoton ajatus. Lähellä on aina lähellä, ja kaukaisesta huolehtiminen jää aina vähemmälle ja vähemmistölle - joitain erityisiä poikkeustapauksia lukuun ottamatta.

Per Wallendorff, Kylväjän 1. puheenjohtaja, puhui usein tyhjän tuolin todistuksesta kaikille lähellä oleville! Hän myös pani meidät työntekijät suorastaan kiirehtimään lähettien lähtöä kentälle sen sijaan, että lähtevä lähetti kiertäisi ympäri Suomea seurakunnissa - poikkeuksena tietysti seurakuntaan tutustuminen ja lähtöjuhlat!

Lähetysseurakunnista Raamatussa kertovat mm. 1 Tess. 1:8: "teidän uskonne mainitaan kaikkialla muuallakin" sekä Room. 1:8: tieto Rooman kr. seurakunnan uskosta oli eri tavoin levinnyt varsin laajalle. Mitä seurakunnassa oli tapahtunut ennen kuin näin voitiin kirjoittaa?

Nämä seurakunnat olivat suhteellisen nuoria. Kummassakin oli evankeliumi otettu kokosydämisesti vastaan. Nuoret kristityt elivät todeksi uutta uskoaan luontevasti ja ennakkoluulottomasti. Kristuksesta todistaminen jumalanpalveluksissa ja kodeissa oli luonnollista, "itsestään selvää", luontevaa.

Kukin puu tuottaa oman lajinsa hedelmää - kristillisen seurakunnan hedelmä oli luottamus Vapahtajaan ja "luonnostaan" aukeava todistus Kristuksesta - ei lainomainen todistamisen pakko (kuten esim. Mika Waltarin Felix onnellisessa oli).

Vuorella oleva kaupunki ei voi olla piilossa, sanoo Jeesus (Matt. 5:13-16).
Helppo ymmärtää väärin siihen tapaan, että sanottaisiin auringolle "Ala paistaa!" tai valolle: "Ala valaista!" Oikea tulkinta on, että kristityille sanotaan: "Olkaa sitä mitä olette!" (eli kristittyjä).

Mutta eikö kristitty juuri pakene todistusta? Eikä hän juuri vetäydy omaan kuoreensa, kuin vakan tai peitteen alle pantu lamppu? Kyllä, syntisyytemme näkyy juuri tällaisenakin vetäytymisenä ja välinpitämättömyytenä. Missä sitten on loisteemme?

1. Siinä, että uskallamme olla armahdettuja syntisiä, sellaisia, jotka olemme itsessämme syntisiä, mutta Kristuksessa vanhurskaita, synnit anteeksisaatuina. Se, että syntisenä pysyy kuitenkin uskossa Kristukseen on kirkas valoa - ei inhimillisesti kovin loisteliasta, mutta heijastus Jumalan rakkauden valosta toiselle kristitylle, joka lankeaa usein ja monin tavoin - ja maailmalle. Tämä valo on vuorella olevan kaupungin näkymistä ja se on sytytetyn lampun valoa. Voimme sitten antaa tälle todellisuudelle myös ilmaisun: syvenevä synnintunto ja armontunto välittyvät tavalla tai toisella muillekin. Emme voi olla "salakristittyjä" kovin pitkään.

2. Ihmiset näkevät teidän hyvät tekonne ja ylistävät Isää taivaassa. Rooman
valtakunnan kristityt hoitivat sairaita, myös tarttuvien kulkutautien tullessa, ruokkivat nälkäisiä (vaikka heitä syytettiin nälänhädän tuottamisesta!), surivat surevien kanssa, itkivät itkevien kanssa, iloitsivat iloitsevien kanssa.

Evankeliumi ja lähetys, joskus myös herätys ja lähetys, kuuluvat yhteen.

Sitten alussa luvatun yhden sanan avaaminen. Kysymyksessä on "lähettää edelleen" tai "varustaa matkalle" (propempoo), joka esiintyy kohdissa Room. 15:24, 1 Kor: 16:5 ja 2 Kor. 1:16.

Merkitys on siis lähettää edelleen ja johdetussa mielessä myös "varustaa matkalle". Sana kertoo jostain hyvin konkreettisesta, käytännöllisestä. Mitä tämä merkitsi silloin, mitä se merkitsee nyt? - Matkalle varustamista!

Tätä saa seurakunta tehdä niiden suhteen, jotka lähtevät julistamaan evankeliumia niille, jotka eivät vielä ole kristittyjä.

Tämä on Kirkkojärjestyksemme mukaan seurakunnan jäsenten tehtävä. Kirkon ja seurakunnan tehtävä on julistaa evankeliumia niille, jotka eivät vielä ole kristittyjä! Kyllä kristitytkin tarvitsevat evankeliumia joka päivä ja sen julistamista pitää olla seurakunnissa, mutta se ei ole lähetystyötä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lopuksi: näin saamme levätä evankeliumin lupausten varassa; siitä alkaa lähetyksemme, lähelle ja kauas, kauas sinne, missä olevat lähimmäisemme niin usein unohdamme ja työnnämme syrjään kaiken lähellä olevan tieltä. Mutta lähellä olevia ja rakkaitamme emme saa myöskään unohtaa.

Takaisin
=> Raamattu