Takaisin
=> Saarnat

8. kolminaisuuden js. 1998

Toivomme perustus. Matt. 7:22-29;
2.8. 1998. - Perustaan.


1. Kristus on kalliopohja

Tekstissä on kysymys kristillisen toivon ainoasta oikeasta, kestävästä perustuksesta. Se perustus on tunnistettava, muut perustukset hylättävä ja sille ja vain sille perustukselle rakennettava. "Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea" (1 Kor. 3: 11).

My hope is built on nothing less
than Jesus' and his righteousness -
all other ground is sinking sand.

Juuri näin on: vain Jeesus ja hänen vanhurskautensa ovat kalliopohja - kaikki muu perustus on upottavaa hiekkaa.

Kristityn toivo perustuu kolmiyhteisen Jumalan pelastustekoihin. Se perustuu menneisyydessä annettuun ilmoituksen sanaan, joka kertoo nämä tapahtumat, niiden tarkoituksen ja merkityksen meille syntisille ihmisille sekä Jumalan pelastussuunnitelman.

Jeesus on meidän toivomme, ankkuri, joka "ulottuu väliverhon tuolle puolen". Sinne Jeesus meni vasta uhrattuaan itsensä viattomana Karitsana ristillä eli sovitettuaan maailman synnin. Sovituksen hetkellä avautui tie taivaaseen: ihmisten synnit oli rangaistu Jeesuksen, sijaisemme, kuolemassa, Jumala sovitettu. Jeesus on myös noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istuu hänen oikealla puolellaan ja odottaa omiaan. Hän on mennyt valmistamaan sijaa niille, jotka täällä maailmassa ovat paenneet uskossa hänen turviinsa. Pelastushistorian suuria tapahtumia ei voi eikä saa muuttaa. Toivon täysi ja lopullinen täyttymys tosin on vasta tulevaisuudessa.

Kalliopohja kestää. Perusta on yhtä varma ja luotettava kuin Jumala itse. Pelastuksen perustasta kertovan sanoman varmuus ja luottettavuus on ikäänkuin korotettu äärettömään potenssiin. Hepr. 6:18 sanoo: "Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan (lupauksella ja valalla), joissa hän, Jumala, ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivovsta, joka on edessämme."

2. Onko toivo meissä itsessämme vai jossain muualla?

Toivolla on siis luja perusta, ja se on - meidän ulkopuolellamme. Tämä salaisuus on suuri: toivon perustus on kaiken lisäksi kokonaan ulkopuolellamme. Toivon perustus ei rakennu pienimmältäkään osaltaan ihmisen varaan. Toivon perustus lepää peruskalliolla, joka on Kristus. Yksikään kulma siitä ei ole ihmisshiekan varassa. Jos niin olisi, perustus murtuisi ja vajoaisi.

Olemme elämän ja kuoleman kysymyksen äärellä. Ajatelkaa sellaista toivon perustusta ja siltä sousevaa pelastusoppia ja toivonteologiaa, joka rakentaisi ihmisen varaan, sellaiseen, mitä ihmisessä on ja tapahtuu. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan, sanoi Jeesus. Yksi kärpänen turmelee koko voiteen (Saarnaaja). Periaatteessa koko pelastuksen perustus ja sen myötä kristityn toivo kuihtuvat, heitetään ilmaan, revitään irti juuriltaan, jos ihmisen sisäiset prosessit sisällytetään siihen eli tehdään osaksi sitä.

Roomalaiskatolinen pelastusoppi laskee oleellisen osan pelastuksesta ihmisen varaan. Se ei rakenna kaikkea yksin Kristus-kalliolle, vaikka se haluaa johtaa valtansa Kalliomiehestä, Pietarista (Petros, petra, kallio). On hiekalle rakentamissa ajatella, että tässä elämässä tai kiirastulessa puhdistuisin hänelle kelpaavaksi, vaikka tämä prosessi olisi kuinka "hänen työtään". Tällaista prosessia ja yhteistyötä Jumalan kanssa meille ei ole annettu pelastuksemme peruskallioksi. Siksi on Jeesus, hänen tekonsa meidän edestämme, meidän sijaisenamme, hänen vanhurskautensa. Jos jollakulla ei ole ansioita, mutta hän uskoo Jumalaan, joka vanhurskauttaa Jumalattoman, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi (Room.4:5). Hiekalle rakentamista on myös asettaa jotain, mitä tahansa ja kuinka vähän tahansa, Kristuksen rinnalle. Galatalaisille sanottiin: jos ympärileikkautette itsenne, ei Kristus ole teille miksikään hyödyksi, eli: olette joutuneet upottavan hiekan varaan.

Olen ihmisenä kuitenkin sydämessäni "katolilainen". Koska olen syntyään ja sydämeltäni turmeltunut ja syntinen, ei minulla ole mahdollisuutta muuta kuin olla sydämestäni luterilainen. Tahdon luottaa ulkopuolellani olevaan toivon perustukseen, Kristukseen. Hän ja vain hän, hänen vanhurskautensa ja pyhyytensä kestävät Jumalan edessä. Uskossa saan ne omistaa kalliopohjakseni. Koska kukaan ei voi rakentaa pelastustaan ja toivoaan itsensä varaan, se on rakennettava vain ja yksin Kristuksen varaan.

Hiekallerakentajien eli oman itsensä varaan perustavien tragedia on syvin mahdollinen: Jeesus ei tunne heitä (jakeet 22-23). Herran nimen käyttö ei ole ollut heidän syntinsä ei myöskään henkien karkotukset tai voimateot, joita myös tapahtui oikeiden apostolien toiminnassa. Synti on ollut suostumattomuus oikealle perustalle, Jeesuksen tuntemiseen ja hänen vanhurskautensa vaihtaminen omaan vanhurskauteen (Room 4:1-6; 9:2-3, 30-32a). Tuomio vääristä profeetoista on samalla suorastaan kavahduttava tämän ajan karismaattista menoa havainnoiville: keskellä voimatekoja ja henkien ulosajoa voi olla ristin vihollisuutta (Fil. 4:18). Me emme saa juosta ihmeiden perässä, vaan meidän tulee kiinnittää katseemme ristiin.

Takaisin
=> Saarnat