Takaisin
=> Saarnat

Marian ilmestyspäivä

26.3.
1 Sam. 2:1-2; 6-9

 

Jumala korotti kaksi Heran palvelijatarta ja ”maan hiljaista”, Marian ja Hannan, lähelleen, piti heidät uskossa ja johti heidät luovuttamaan oman lapsensa Herralle. Jumalan hyvyys ja rakkaus toteutuivat tuskien läpi. 

Rukoileva Hanna ei ole yhdestäkään kristitystä kaukana. Hän sai pilkkaa ja väärinkäsitystä – tosin tahattomasti – taholta, jonka olisi pitänyt liittyä hänen esirukoukseensa (1:12-16). Vuosituhannet saavat unohtua väliltämme: hän rukoili, me rukoilemme. Jumalamme on sama kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, vaikka Hannan nimitys hänestä oli toinen, Jahve. Jumalaansa uskova Hanna on Herran palvelijatar 

Ei ole sama ketä rukoillaan. Rukouksen arvo ei ole sydämen purkamisessa, jota voi tehdä tavallisissa luottamuksellisissa keskusteluissa yms. Raamatun rukoilija puhuu Herralle, Jumalalleen, joka on elävä, oikea Jumala. Toive tulla äidiksi oli luomisjärjestyksen mukaan Hannassa voimakas, ja siksi lapsen saaminen on monien ja pitkien rukousten kohde. Hänen miehensä toinen vaimo Peninna (1:6) oli myös nöyryyttänyt Hannaa. Uskollinen rukoilija vaikeuksien keskellä on Herran palvelijatar.

Kun Jumala sitten vastasi, Hanna paljasti miehelleen ja pappi Eelille suunnitelmansa lapsen tulevaisuudesta: hänet luovutetaan Herralle (1:28). Tässä moni nykyaikana rukousvastauksia saanut mies ja nainen poikkeaa Hannasta, ja tahtoo pitää kaiken saamansa itsellään. Jokainen rukousvastaus on kyllä suuren ilon aihe pyytäjälleen, mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö saatua lahjaa voisi luovuttaa pois. Tämä lapsensa Herralle luovuttava äiti oli Herran palvelijatar.

Hanna kiitosvirsi saattoi alkaa, tai oikeastaan jatkua (2:1). Se sai syvällisen ja riemullisen rukouksen muodon, ja sen sanat välittävät – katkelmallisenakin – Hannan uskon sisällön, paljastaa hänen ”Jumala-kuvansa” ja maailmankatsomuksensa. Luomisjärjestyksen mukainen itsetunto sai vahvistusta lapsen saamisen myötä; Hanna varmaan ajatteli Peninnaa. Sydämensä kiitosvirttä veisaava on Herran palvelijatar.

Hanna uskaltaa tunnustaa Jumalansa pappi Eelin läsnä ollessa (2). Herra Jahve yksin on pyhä ja ihmisen ainoa kestävä turva. Israelin varhaisajan taistelua käytiin monella rintamalla, mutta yksi oleellisimpia oli kysymys oikean Jumalan palvelemisesta. Juuri tuona aikana aseellisiinkin taisteluihin liittyi kysymys Jumalasta, oikeasta uhrista ja rukouksesta. Nöyryytetty ja Herran avun saanut katsoi ydinasiaksi saada liittyä ainoan elävän Jumalan tunnustajiin sydämensä rukouksessa. Jumalansa tunnustava on Herran palvelijatar.

Hanna tunnustaa Jumalansa ainoaksi elämän ja kuoleman Herraksi. Jos siksi tunnustettaisiin joku muu jumaluus tai ihminen itse, oltaisiin syvällä pakanuudessa, okkultismissa ja epäuskon ylpeydessä. Luojana Jumala yksin on Herra, jonka kädessä on elämämme alku ja loppu ja kaikki siltä väliltä. Tässä tunnustuksessa välähtää kirkkaasti jo tuonelasta nostaminen, ylösnousemus. Myöhempi lisä, sanoo joku raamattukriitikko. Joku kenties väittää, ettei sana viittaa kuoleman jälkeiseen elämään. Sen me iloiten tunnustamme, että pelastushistoria kasvoi historiassa ja sen, että Jumalan ilmoitus ja sen kattavuus Vanhassa liitossa muotoutuivat kohti Jumalan tarkoittamaa täydellisyyttä UT:ssa. Mutta sitä emme voi myöntää, etteikö iankaikkisuus olisi ollut ilmoituksessa mukana, sen sanoissa ja ilmoitussisällössä aina siitä lähtien kun ikuisen Jumalamme nimi tuli esiin ja hänen ensimmäinen tekonsa tapahtuivat ja kun niistä kerrotaan ilmoituskäärössä, jo Raamattumme alussa. Sanan varassa elävä on Jumalan palvelijatar.

Herra on kaikkivaltias, joka kaikkivaltiudellaan avaa tietään rakkaudelleen (7-8), ei suinkaan vastusta tai kyseellistä rakkauttaan. Jumalan rakkauteen tarttuva on Herran palvelijatar. Samoin se, joka jättää tiensä Herran johdatukseen kamppailujen keskellä (9). Vaikka tekisimme mitä ja kuinka ihmeellistä ihmeellistä tahansa, ilman uskoa emme olisi Herran palvelijoita ja palvelijattaria. Uskossa sen sijaan olemme näitä hetkestä toiseen. Tekomme eivät tee meitä hänen palvelijoikseen, mutta hänen palvelijoinaan tartumme uskoon, sanaan ja rakkauteen, rukoukseen ja kiitokseen. Annamme, mitä kuuluu antaa, pyrimme tekemään, mitä tulee tehdä.

 

Takaisin
=> Saarnat