Takaisin
=> Saarnat

Neljäs adventtisunnuntai, 2000

24.12.2000
Herran syntymä on lähellä, Matt. 1:18-24

Länsimainen ihminen saattaa hämmästyä tekstin käyttämää ilmausta siitä,  mitä varten kerrotut tapahtumat toteutu(i)vat: ”jotta Herran sana kävisi toteen”. Tapahtumien ainoa tarkoitus ei ollut osoittaa profetioiden paikkansapitävyys, vaikka sekin tarkoitus toteutui.  Jumalan toimintatapa on yllättävä: ensimmäiseksi oli todellinen historiallinen tapahtuma, Jeesuksen syntymä.  Tämän tapahtuman ”olemisen muoto” oli Jumalan ”aivoitus” ja suunnitelma (Ef 1).  Sen jälkeen annettiin tätä tapahtumaa koskeva ilmoitus, minkä jälkeen seurasi asian  toteutuminen historiassa. Tekstin ilmaisemaa tapahtumien tarkoitusta on siis kysyttävä Jumalan aivoituksesta käsin. Mitä Jumala halusi toteuttaa antamalla Jeesuksen syntyä Marian kohdussa maailmaan? Vastaus löytyy synnin sovittamisesta ristillä. Rinnakkaistekstistä Ef 1:5,9 näemme miten ”ennen aikojen alkua” Jumalan ”aivoitus oli hyvä” (eudokia). Jumala ei ole paha eikä pahuus, vaan persoonallinen hyvä Jumala, jonka hyvyys näkyi jo ennen aikojen hänen aivoituksessaan lähettää Poikansa maailman Vapahtajaksi.

Tällä totuudella on ehdoton ja elimellinen kytkentä Jumalan iankaikkiseen rakkauteen langennutta ihmiskuntaa kohtaan. Kristillisen Jumala-käsityksen syvin taso paljastaa Jumalan persoonaksi, joka on hyvä, rakastava ja ihmisen luo tuleva, Isä. Näin kristillinen sanoma Jumalasta julistaa jotain aivan muuta kuin esim. oikullisuutta ja tietoista etäisyyden asettamista ihmisten ja itsensä välille (islam), aivan muuta kuin hyvän ja pahan (zarathustralaisuus), muuta kuin VT:n ja UT:n Jumalan erottamista (esim. Marcion), täysin toista kuin persoonatonta kaiken ykseyttä (hindulaisuden, New agen ym. monismi) ja toista kuin jumala-henkien maailmaa ja luonnonmystiikkaa (shinto, shamanismi/ animismi).

Sanoma siitä, että Jumala tuli historiaan loukkaa nykyajan ihmistä kuten aikanaan hellenistisen maailman filosofeja. Jos saarnaaja antaa periksi sanoman myytistämiselle, sanoma katoaa.  ”Myyttinen ydin” ja sen vertauskuvallinen tulkinta häivyttävät joulun historiallisen reaalisuuden. Kristillinen usko tunnustaa, että ehdoton ja historia voivat kohdata ja että jälkimmäinen (historiallisuus) ei tuhoa edellistä.

Selityksen ja tulkinnan karikkoja on tekstin äärellä monia. Yksi on erikoisuuksien tavoittelu, ”ettei tulisi sanotuksi kaikille tuttuja itsestäänselvyyksiä”. Tuloksena voi olla saarna, jossa jokin uutuus korvaa perussanoman joulun ihmeestä ja tarkoituksesta. Kärkevästi: mikään ei ole nykyaikana aattopäivän seurakunnalle itsestään selvää paitsi se, että joulu on parhaimmillaan kaunis myytti. Toistan: rohkeasti tulee sanoa, että joulussa on kysymys historian tason tapahtumista (sekä Historie että Geschichte).  Uutta kehystöä sanoman esittämiseen voisi löytyä tämän päivän uuspakanuuden asettamisesta sanoman vastakohtaiseksi taustaksi.

Toinen karikko on jättää risti ja sovitus pois joulun sanomasta. Jouluna Jeesus syntyi – kuollakseen kerran ristillä maailman syntien sovituksena. Teksti huutaa julki sovituksen suurimmalla mahdollisimmalla voimalla: ”… on pelastava kansansa synneistänsä”.  Hengellisiä desibelejä  on niin, että koko maailma voi kuulla, mutta melua ei ole lainkaan (Jes. 42:2; ulkoilmassakin tulee toki evankelioida!). Joka ei tätä ääntä kuule on kuin eksegeetti, joka ei näe Luukkaan evankeliumissa mitään sovituksesta. Moderneja karikkoja on myös tehdä joulun sanoman tulkintakehykseksi psykologisoiva ajatus siitä, että ”Jumala varjelee pienen ja heikon ja on heidän puolellaan”. Kyllä hän universaalissa rakkaudessaan tietyllä tavalla on heidän(kin) ”puolellaan”  mutta Jumalanamme hän on ”avuksi huutajan kuulija” (Room. 10). Avuksi huutaminen on mahdollista vain (syntyvässä) uskossa Jeesukseen ja  mahdollistuu evankeliumin kuulemisesta. 

Josefin halu hylätä Maria hävisivät hänen oivallettuaan sen suunnattoman arvo- ja merkityseron, mikä vallitsi  ympäröivän yhteiskunnan arvostusten ja tuomioiden ja Pyhän Hengen synnyttämän Uuden Elämän (Jeesuksen ) välillä. Joosef joutui uimaan vastavirtaan. Unet ovat varsinaisesti sielumme ja psyykeemme maailmaa eivätkä todellakaan ilmoitusta sanan varsinaisessa mielessä. Kristitty voi  unessa kuitenkin oivaltaa uusia kytkentöjä aikaisemman sanantuntemuksensa perusteella Pyhän Hengen työn tuloksena. (Pyhä Henki toimii  periaatteessa  vain sanan - ei un(i)en - kautta.).

Avioelämän alkamisen lykkääminen Jeesus-lapsen syntymän jälkeen oli enemmän kuin ”true love waits” –asennetta (oikein sekin). Kohta antaa samalla ymmärtää, että Josefin ja Marian normaali avioelämä nimenomaan alkoi aikanaan. Lapsiakin syntyi. Olisi jonkinasteista Jumalan pilkkaamista heittää epäpuhtauden varjoa Marian ja Joosefin ylle ja sen tähden yrittää selittää pois normaali avioyhteys Marian ja Joosefin elämästä Jeesuksen syntymän jälkeen. Luterilaistenkin joissain yhteyksissä esittämä ajatus ”ainaisesta neitsyydestä” (tässä myytti, jos niitä halutaan) osoittautuu vääjäämättä perusteettomaksi. (Tätä epäilevän on luettava Tunnustuskirjojen kyseistä kohtaa sen kokonaisyhteydessä.)

Takaisin
=> Saarnat