Takaisin
=> Saarnat

Kynttilänpäivä, 2003

Saarna Helsingin Vanhassakirkossa 2.2.2003 eläkkeelle siirtymisen yhteydessä
Kristus, Jumalan kirkkauden säteily, Matt. 2:22-35

Simeonin usko

Tekstin hallitseva näköala on jakeissa 29-32:

"Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille
valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka
loistaa kansallesi Israelille."

Aluksi kuitenkin kolme muuta keskeistä asiaa tekstistä.

A. Teksti kunnioittaa vanhuutta

Uskontodistuksen lausuminen Jeesuksesta - yksi ensimmäisistä - oli annettu ikääntyvän miehen tehtäväksi

Jumalan valtakunnassa on tehtäviä, jotka voivat kuulua korkeaankin ikään. Muistan saarnanneesi tästä tekstistä Etiopiassa. Kuulijoiden joukossa oli paljon hyvinkin iäkkäitä. Tuntui kuin vanhojen ihmisten mainitseminen - tekstiin kuului silloin myös kertomus iäkkäästä Hannasta - sai kuulijat herkistämään kuuloaan hiljentymään kuin uudella tavalla.

B. Suurhetki Simeonin elämässä

Syynä ei ollut jokin suuri ja paljon ponnisteluja vaatinut saavutus, palkinto, voitto, toisten huomionosoitukset tai tunnustukset hänen elämäntyöstään - nekin kaikki voivat olla varsin merkittäviä ja merkityksellisiä asioita. Mutta mistään sellaisesta ei nyt kerrota mitään

Suurhetki syntyi odotuksen täyttymisestä, Jeesuksen kohtaamisesta
Onko tämä todellisuus jollain tavalla katoava hengellinen voimavara?
Eihän se toki täysin ole kadonnut, vaikka niin voisi joskus luulla.

C. Keneltäkään ei voi jäädä huomaamatta, miten Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kaikki tässä mukana

Simeonin ylistys osoitetaan Isälle, sen aiheena on Jeesus-lapsi ja tilanne on Pyhän Hengen johdattama, valmistama. Pojasta kiitetään Isää uskossa, jonka Pyhä Henki on antanut. On turvallista ottaa tämä näköala pohjaksi ja taustaksi kaikelle sille, mitä muuta tästä kohdasta sanotaan.

Haluan nyt yhdessä teidän kanssanne tutkia Simeonin uskoa ja sen kohdetta päivän evankeliumin valossa.
Tosin mielessäni on kertomus nuoresta saarnamiehestä ja kokeneesta kristitystä: Aion sanoa jotain uskosta, johon vanhempi: älä uskosta saarnaa, vaan Jeesuksesta! Viisas neuvo, hieno erottelu. Tämän eron voimme nyt oikeastaan unohtaa, sillä Simeonin usko on niin lähellä hänen uskonsa kohdetta, että ne oikeastaan yhtyvät.
Simeonin usko on nimittäin samalla uskontunnustus, vaikka muoto on toinen.
Hänen uskonsa kertoo, mitä ja millaiseen Jeesukseen hän uskoi. Simeonin uskossa ja ajattelussa näemme jotain siitä, mikä Jeesuksesta voidaan aina ja kaikille sanoa. Ei ole kysymys vain uskomisesta, vaan siitä keneen ja mitä uskotaan.

Simeon oli matalan profiilin "maan hiljainen" Hän oli vanhan ja uuden testamentin rajalla. Hänen uskonsa avaa jotain perustavaa ja keskeistä kristillisen uskon kohteesta, Jeesuksesta, myös tämän päivän kristitylle.

Simeonin usko oli (16 kohtaa)

1. Uskoa, joka näki oleellisen, pintaa syvemmälle.
Simeon näki uskossaan, että Jeesus oli tullut Vapahtajaksi, Pelastajaksi.
Simeonin usko näki Jeesuksen varsinaisen tehtävän. Se oli Pyhän Hengen avaamaa uskoa; "liha ja veri eivät olleet sitä hänelle ilmoittaneet".
Muunlainen kuva Jeesuksesta (hyväntekijänä, laupeudenharjoittajana, suurena opettajana ja uskonnollisena esikuvana) kulkee ytimen ohi; tällaista uskoa maailma on täynnä; esim. Gandhi, joka arvosti Vuorisaarnaa. Samalla saatetaan kuitenkin vastustaa Kristuksen nimen esillä pitämistä Pelastajana, ja ainoana tienä Jumalan yhteyteen ja kristillistä lähetystyötä, kuten Gandhi teki.
Simeon katsoi varmasti Jeesus-lasta silmiin. Jeesuksen katse kertoi paljon, puhui paljon, merkitsi paljon.

2. Pelkistettyä uskoa eli Jeesus oli siinä keskeinen. Kuin Ps. 73: Ketä muuta minulla on taivaassa tai maan päällä kuin Sinut?

3. Ainutlaatuista Messias-uskoa.
Yhtenä ensimmäisistä uuden liiton ihmisistä sai nähdä ja ymmärtää sen, että juutalaisille luvattu Messias oli nyt tullut! Kansa kansana ei usko tähän vieläkään

4. Uskoa, joka sanoi hyvän sanan Jeesuksesta. Siunaaminen ja kiittäminen yhtyvät hänen; kreikan "eulogeoo" (siunata, kiittää) tarkoittaa "sanoa hyvä sana, puhua hyvää"

5. Taakse jättävää uskoa. Menneet synnit, pettymykset ja katkeruudet olivat nyt jääneet lopullisesti taakse.
Emme tiedä paljonkaan Simeonin elämän kärsimyksistä, pettymyksistä, tappioista, voitoista tai hyvistä hetkistä. Katkeruuden - jos sitä oli ollutkaan - usko poisti tai saattoi ainakin uuteen valoon. Pettymykset? Nämä kuin poispyyhkäistyt. Ei ollut ketään muuta kuin Jeesus. Olleet ja mennet asiat olivat juuri niitä - olleita ja menneitä. Monet muistikuvat ja haavat, sikäli kuin niitä oli, toki säilyivät psykologisessa muistissa.

6. Odottavaa uskoa ja odotuksen ahdistuksessa koeteltua uskoa. Oli kenties kulunut vuosia ennen Jeesus-lapsen näkemistä. Meidän on vaikea suostua odottamaan, koska nykyään halutaan ja suorastaan vaaditaan nopeaa toimintaa, myös Jumalalta. Tämä näkyy levottomuutena rukouksista. Hädässä saa kuitenkin aina turvallisin mielin rukoilla ja pyytää, mutta joudumme kärsivällisesti odottamaan elämämme monissa vaiheissa.

7. Uskoa lupaukseen. Luther: sanasta irti reväisty usko ei ole kristillistä uskoa. Simeonin usko ei ollut johonkin kokemukseen tai elämäntapahtumaan perustuvaa uskoa, vaan uskoa, joka odotti lupauksen täyttymistä.

8. Uskoa, joka torjui sisäänpäin kääntyvän mystisen uskon: hän uskoi sanan pohjalta ja hänen uskonkatseensa oli kohdistunut hänen ulkopuolelleen, Jeesukseen.

9. Rajaa vetävää uskoa itsensä ja pelastajansa välille: ihminen on ihminen, Jeesus on Jeesus; tai: En minä, vaan Jeesus; huomaamme, miten Simeon oli askeleen sivussa, Jeesus näkyviin, ja näkyi.

10. Eteenpäin katsovaa uskoa, joka antoi levollisen mielen jättää tähänastinen tehtävä, mikä se sitten oli ollutkin: Sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä. Keskeneräisyys ja ja taakat saivat jäädä

11. Rohkeaa uskoa Jumalan edessä, aran omantunnon rohkeaa tunnustamista ja lähestymistä; synnit eivät olleet nyt painamassa, vaikka niitä oli Simeonillakin.

12. Turvallisuutta tuovaa uskoa kuoleman edessä. Se antoi rauhallisen mielen ajatella kenties lähelläkin olevan kuoleman kohtaamista: synnin todellisuus oli löytänyt ratkaisunsa.
Rauha ja toivo olivat todellisuutta piankin edessä olevan kuoleman ajatuksissa. Onkohan meillä tämän kaltaista rauhallisuutta? Ei aina välttämättä ole, mutta rauhan lähteen me tiedämme, Jeesuksen. Ps. 73: Ketä muuta minulla olisi maan päällä tai taivaassa

13. Keskittynyttä usko: uskon kohde täytti hänen ajatuksensa ja mielensä
Simeon oli ikään kuin irtautunut muista ihmisistä. Samalla hänen uskonsa oli uskoa, joka sulki sisäänsä koko maailman (kaikki kansat)

14. Lähetysuskoa!
En ole ennen huomannut yhtä merkillistä asiaa. Se ei oikeastaan outo tai yllättävä, mutta silti hieman yllättävä hätkähdyttävä. Teksti sanoo näin:

30.Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
31.jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
32.valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa
kansallesi Israelille.

Simeon ylistää tässä Jumalaa ja lainaa Jesajan kirjaa Vanhasta Testamentista paristakin eri kohdasta. silloin tapahtuu jotain erikoista. Kyseiset Jesajan kirjan kohdat mainitsevat ensin Israelin, sitten maailman kansat. Simeonin kiitosrukouksessa näkyy muutos. Ensin ovat maailman kansat ja vasta lopuksi Israel! Israelin ja pakanakansojen paikat ovat vaihtuneet keskenään.

Oli tullut maailmanlähetyksen aika.
Tämä pieni lapsi oli tekevä sen mahdolliseksi ja myös välttämättömäksi.
Ristinkuolema oli tapahtuva kaikkien puolesta - evankeliumi sen mukaisesti on tarkoitettu kaikille. Tässä ennakoitui myös se, että Jumalan omaisuuskansa ei ottanut Jeesusta vastaan kansana. Pakanat, ei juutalaiset, sen sijaan ottivat hänet vastaan, halukkaasti ja laajalti hänet. Silti on voimassa: Juutalaisille ensin, mutta samalla kaikille kansoille.

15. Avara usko - poissulkeva usko
Tämä Jeesus oli kansojen ainoa pelastus, toivo, lohdutus, kirkkaus ja valo.
Näkyy merkillinen paradoksi: "Kaikki kansat" on äärimmäisen avara käsite, mutta ilmoitus siitä, että "vain tämä Jeesus on Pelastus, Pelastaja" on loukkaava, toiset pelastajat poissulkeva usko.
Nykyään keskustellaan juuri tästä, Jeesuksen ainutlaatuisuudesta ja ehdottomuudesta. Uskontopluralismi leviää. Sen mukaan kaikki uskonnot periaatteessa ja käytännössä enemmän tai vähemmän samanarvoisia. Sanotaan, että kaikilla on yhteinen pohja ja että kaikki uskovat jonkinlaiseen jumaluuteen. Totuuskysymys unohtuu nykyiseen postmodernistiseen tapaan.
Tekstissämme iäkäs, ainoaan oikeaan elävään Jumalaan uskova mies tunnustaa Jeesuksen Jumalan antamaksi ainoaksi pelastukseksi, valoksi ja kirkkaudeksi maailman kansoille.
Onko meissä totuudenrakkautta, nöyryyttä ja uskallusta tunnustaa Jeesus ainoaksi. Se vaatii nykyaikana melkoista rohkeutta ja modernin kristityn maineen menetystä

16. Laskelmoimatonta, aitoa, itsensä likoon panevaa uskoa: meni syteen tai saveen, minä uskon näin. Simeonin usko oli siis riskinottavaa uskoa. Emme tiedä Simeonin elämän jatkumisesta ja kestosta mitään. Hän leimautui kuitenkin rohkeasti Messiaan tunnustajaksi, sellaisen Messiaan, jonka valtakunta ei ollut tästä maailmasta. Ei katsellut tai pelännyt ihmisiä. Jumala ja hänen sanansa olivat elämän varsinainen pohja ja sisältö.

Takaisin
=> Saarnat