Takaisin
=> System.teol.

"Teidän edestänne annettu ja vuodatettu"

Ehtoollisen lahja sekä kysymys avoimesta ja suljetusta ehtoollispöydästä.

Työntekijäkokous Enä-Sepässä, 13.-14.8.2004
Lyhyt raamatuntutkistelu sekä kommentoituja viittauksia
Lutheriin ja tunnustuskirjoihin ehtoollisesta



Johdanto
Mikä on Sinun uskonmaisemasi? Käsite "uskonmaisema" ei ole kovin teologinen eikä tarkka, mutta hyödyllinen apuneuvo hengellisessä ajattelussa. Uskonmaisema on ikään kuin se näköala, jonka näemme uskomme silmillä, eräänlainen edessämme oleva "kenttä", jossa on keskus ja laitaosat. Omassa uskonmaisemassani keskellä on Jeesus ja hänen ristinsä, Raamattu ja vanhurskauttava usko. Sakramentit eivät ole minulla niin keskeisiä tässä skenaariossa kuin nuo edellä mainitut, mutta kun sakramenteista ja niiden käytöstä tulee puhe, ne latautuvat kyllä minulla voimakkaasti ja pyrin uskomaan niistä yksinkertaisesti sen, mitä Raamattu niistä sanoo. Toistan: en kuitenkaan painota niitä Jeesuksen henkilöön, ristiin, Raamattuun ja vanhurskauttavaan uskoon verrattuina enkä ota omaehtoisesti esille sakramentteja opetustyössäni kuin varsin harvoin - jonkun mielestä heikko kohta uskonnäkemyksessäni. Olen myös matalakirkollinen. "Työnäkyni" keskuksessa on evankeliumin eteneminen kaukana eli maailman kaikille kansoille eli lähetys sekä sielunhoidon/ sielunhoidollinen korostus. Virkanäkemykseni on hyvin perinteinen, mutta sitä(kään) en nosta jatkuvasti esiin eikä se lataudu muuhun opilliseen ainekseen nähden voimakkaasti matalakirkollisen ja herätyskristillisen kirkkonäkemykseni vuoksi.

Raamattu ja kirkkomme tunnustuskirjat eivät ole vastakohtia. Kun ja jos kristitty rakastaa Raamattua, hän myös arvostaa Tunnustuskirjoja, sillä ne ovat juuri raamatunselitystä. Ja aivan ylivertaista. On vain muistettava, että nykyinen aikamme, lähetystyön todellisuus ja tämän päivän henkivaltojen taistelu uskon, uskontojen, tieteen, taiteen, terveydenhoidon, etiikan, globalismin ja yhteiskunnan asiat yleensä asettavat eteemme monia uusia kysymyksiä, joiden (oikeat) vastaukset eivät tietenkään ole ristiriidassa Raamatun (tai Tunnustuskirjojen raamatuntulkinnan kanssa), mutta eivät myöskään avaudu suoraan Tunnustuskirjojen kaltaisesta selityksestä.

Sanantutkistelu

Matt. 26:26-28 ja 1 Kor. 11:23-26

Kaikki alla olevat kolme kohtaa ovat näissä molemmissa kohdissa, mutta etenemme Matteuksen mukaan:
1. Ottakaa ja syökää, ja juokaa (te kaikki): kysymyksessä on ruumiillinen, suulla tapahtuva nauttiminen. Pelkkä "hengellinen syöminen" ei edellytä ehtoollisaineita. Ruumiillisuuden vuoksi puhutaan myös Jeesuksen veren olemuksellisesta, todellisesta läsnäolosta ehtoollisella, mikä juuri viittaa Jeesuksen todelliseen, ruumiilliseen läsnäoloon.

2. Teidän edestänne annettu ja vuodatettu: Jeesus viittaa ihmiselle valmistettuun lahjaan, syntien anteeksiantamukseen, joka perustuu ja liittyy erottamattomasti Jeesuksen sijaisuhriin ja ylösnousemukseen. Matteus ilmaiseekin ehtoollisen tarkoituksen ja merkityksen juuri tällä tavalla: se on annettu syntien anteeksiantamiseksi (28).

3. Tämä on minun ruumiini, tämä on inun vereni. Nämä sanat edellyttää uskoa! Mikä on Jeesuksen ruumis ja veri? Vastaus: (ehtoollisessa tarjottu) leipä ja viini. Ne eivät edusta tai ole mitään symboliikkaa, eikä ehtoollisessa myöskään tapahdu roomalaiskatolilaisten opettamaa transsubstantiaatiota eli aineiden muuttumista Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi niiden ulkoisten ominaisuuksien pysyessä samana. Ehtoollisessa on Jeesuksen, hänen ruumiinsa ja verensä todellinen eli reaalinen läsnäolo (reaalipreesens).

Monet tahot harhautuvat siksi, etteivät ne usko kieliopillisesti ja kirjaimellisesti, yksinkertaisella lapsenomaisella uskolla Jeesuksen sanoja. Tämä johtuu siitä, etteivät nämä tahot pidä Jeesuksen sanojen kirjaimellista käsittämistä mahdollisena. Symboliikka ja magia eivät kuitenkaan näitä sanoja avaa, vaan vievät ajatukset harhaan, pois Jeesuksen sanoista. Ehtoollisvieras ei siis saa pelkkää leipää ja viiniä, vaan ehtoollisella tarjottua leipää ja viiniä, jossa Jeesus on todellisesti, ruumiillisesti läsnä ja jossa "tämä (leipä) on minun ruumiini ja tämä (viini) minun vereni".

Luther ja monet hänen jälkeensä 1500-luvulla käyttivät erilaisia ilmaisuja ehtoollisen mysteeristä, siitä, miten todellinen leipä ja viini sekä Jeesuksen todellinen ruumis ja veri suhteutuvat toisiinsa ehtoollisessa. Ilmaisuja olivat mm. "leivässä", "leivän alla", "leivän kanssa" (in, sub ja cume pane), jotka Yksimielisyyden ohje toteaa kaikki oikeiksi ja siis mahdollisiksi. Nämä ilmaisut eivät syrjäytä asetussanojen "tämä on" -ilmaisua, vaan osaltaan vahvistavat sen. Olen havainnut "uusortodoksiluterilaisten" taholta vähäteltävän näitä ilmaisuja, ilmeisesti sen vuoksi, että näillä tahoilla saatetaan ajatuksellisesti lähestyä Rooman kirkon oppia ehtoollisaineiden muuttumisesta, ja jos sellainen/ sellaista tapahtuu, niin ajatus voi kulkea niin, että mainitut 1500-luvun ehtoolliskeskusteluissa käyttöön tulleet ilmaisut ovat tietenkin turhia ja saattavat tuntua suorastaan luterilaisuuden "lankeemuksilta". Pyrkimys oli aikanaan nimenomaan varjella ehtoolliskäsitystä liukumasta maagiseen roomalaiskatoliseen suuntaan ja toisaalta. "Olemuksellisesti läsnä" -muotoilu Tunnustuskirjoissa viittaa Jeesuksen ruumiilliseen läsnäoloon eikä tarkoita ehtoollisaineiden muuttumisoppia, transsubstantiaatiota.


4. Lisäksi yksi tärkeä näkökohta 1 Kor. 11:stä, jossa mainitaan Jeesuksen sanat "minun muistokseni". Kysymyksessä ei ole vain psykologien muistaminen tai historialliseen tietoon perustuva muistitodellisuus (fides historica), vaan suostuminen tai myöntyminen ja erityisesti (omakohtainen) luottamus Jeesuksen ristinkuoleman ansioon (assesnsus ja confidentia). Tätä vastaa Matteuksella "katseen kohottaminen nyt-hetkestä kaiken täyttymykseen Isän tykönä" (Matt. 26:29). "Tällainen sakramentin käyttö, jossa usko tekee kauhistetut sydämet eläviksi, on uuden liiton jumalanpalvelusta …Tätä käyttöä varten Kristus asetti ehtoollisen käskiessään viettämään sitä muistokseen. Kristuksen muistaminen ei olekaan mitään toimetonta näytelmän seuraamista, eikä sitä ole asetettu meille esikuvaksi …vaan se on sitä, että muistetaan Kristuksen hyvät teot ja otetaan ne uskolla vastaan, jotta ne tekisivät meistä eläviä" (Augsburgin tunnustuksen puolustus, s. 232, lyhennellen kohdista 71-73).

Ehtoollisen lahja
tuli jo esille Matteuksen asetussanojen selityksen yhteydessä. Kirkkaasti se tulee näkyviin myös Lutherin teksteistä, jotka käsittelevät kelvollisen ehtoollisvieraan "edellytyksiä". Keskityn yksinomaan tähän näkökulmaan sen sielunhoidollisuuden ja käytännöllisyyden vuoksi. Seuraavat lainaukset ovat Lutherin teksteistä kootusta hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

"Jos pitäisimme ehtoollista oikeassa arvossa, meidän täytyisi kauhistua sen suuruutta, sillä järki ei voi ensinkään käsittää sitä. Eikö olekin suurta, että korkea majesteetti astuu eteeni ja antaa itsensä minun omakseni? … Jos olen syntinen, Kristus on tässä sanoen: Tämä syntinen on minun omani, hänet tahdon pyhillä käsilläni ottaa huostaani. Kuka tämän tähden nurisisi? Näin minun syntini katoaa ja minä nautin hänen vanhurskauttaan" (Tekstistä 1 Kor. 10:16; päivä 6.7.).

"Silloin kun tunnen syntini, olen ollut paha ihminen ja tottelematon lapsi; silloin kun perkele on vanginnut minun, silloin kun ole tehnyt sitä, mitä minun pitäisi, juuri silloin minun on tultava tähän pöytään nauttimaan sakramentti päästäkseni irti synneistäni ja saadakseni virvoituksen … Paavilaisuuden vanhasta tavasta saattaa tosin vielä johtua, että vapisemme sakramenttia ajatellessamme. Kristittyjä on kuitenkin opetettava menemään ehtoolliselle iloiten ja turvallisen luottavasti. Sano näin: Olen köyhä, apua ja lohdutusta tarvitseva syntinen ja tahdon mennä Herran ehtoolliselle ravitsemaan itseäni rakkaan Herrani ruumista ja verta nauttimalla. Onhan hän asettanut tämän sakramentin siksi, että kaikki nälkäiset saisivat niistä ravinnon ja virvoituksen" (Tekstistä 1Kor 11:25; 24.3)

"Kauan kestäisi , ennen kuin Jumala kuulisi minua paastoamiseni, valvomiseni ja rukoilemiseni tähden … Tosiaankaan ei voi mitään saada aikaan se, joka pyrkii panemaan nämä (paaston jne.) syntiä, kuolemaa ja perkelettä vastaan. Tarvitaan toinen mies, toiset teot ja toinen ansio sovittamaan synti ja kantamaan Jumalan viha. Kristuksen verta, uhria ja rukousta pilkkaa se, joka tahtoisi korottaa oman ansionsa ja tekonsa hyvittämään syntejään" (Tekstistä Matt. 26:28; 21.3.).

Myös Roseniukselta lainaus: "Samoin kuin sana, on ehtoollinenkin armonväline. Ei kukaan tule sanan ääreen näyttääkseen tai tuodakseen Jumalalle jotain hyvää, vaan saadakseen voimaa ja apua heikkoon uskoonsa ja puutteelliseen katumukseensa ja rukoukseensa ... Sinun on tultava ehtoolliselle kuin sellaisen välineen luo, missä etsit vain apua kaikkiin puutteisiin. Sinä epäröit käydä Herran pöytään, koska tiedät, ettei arkielämäsi täytä mittoja … Kristus ja hänen ansionsa ei ole tarkoitettu vanhurskaille vaan syntisiille. Hän itse sanoo: 'Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.' " (Roseniuksen Leipäset-kirjassa, tekstistä Matt. 26:28; 11.7).

Lutherilta vielä: "Pysykäämme siis lujasti näissä Kristuksen selvästi lausumissa sanoissa: tarjottu leipä on hänen ruumiinsa ja tarjottu viini on hänen verensä. Käykäämme esiin yksinkertaisesti ja uskokaamme yksinkertaisten lasten tavoin epäilemättä, että niin on … kysymättä, voiko hän tehdä sen" (Mannaa Jumalan lapsille, tekstistä Matt. 26:26; 5.4). (Sana "tarjottu" viittaa siihen, että ehtoollisella on siis alkunsa ja päättymisensä ja että puhe Jeesuksen ruumiista ja verestä tarkoittaa ehtoollisen aikana vallitsevaa todellisuutta.)

Pieni koonti: kelvollinen ehtoollisvieras on siis se, joka tiedostaa syntisyytensä, tiedostaa armahdetuksi tulemisen tarpeensa ja uskoo, että ehtoollinen on sitä, mitä Raamattu lupaa sen olevan. Kelvollisesta ehtoollisvieraasta (ja siis ehtoollisen on mainio kohta myös mm. Vähä Katekismuksessa, Tunnustuskirjojen s. 312, kohdat 9-10.

Avoin vai suljettu ehtoollispöytä?
Sielunhoidollinen ja opillinen lähestymien eriytyvät kirkon historiassa. Ehtoollista edeltävästä ripistä on Augsburgin tunnustuksessa yleisesitys (Kohta Rippi, s 67).

Avoin pöytä on meidän kirkkomme käytäntö. Jumalanpalveluksen alkuosan yleinen ja yhteinen synnintunnustus sekä armonvakuutus vastaavat aikaisempaa ripittäytymistä. Meillä ei siis enää käytetä yksittäistä tai erillistä oppirippiä (kuulustelua) eikä syntirippiä, vaan jumalanpalvelukseen osallistuvat katsotaan rippivieraiksi. Sielunhoidollinen tavoite on etualalla. Kansankirkon tie on käytännössä ainoa mahdollisuus - vaikka ongelmia voi käytäntöömme helpostikin nähdä sisältyvän. Esim. Missouri-synodi ja monet pienemmät luterilaiset jumalanpalvelusyhteisöt pitävät vielä rippikuulustelun, mikä esim. Yhdysvaltain yhdistyskirkkojärjestelmässä on myös mahdollista toteuttaa. Suomessakin on korotettu ääniä suljetun pöydän puolesta, jolloin kriteerinä on oppi.

Olen koonnut joitain ekskommunikaation eli ehtoolliselta sulkemisen perusteita. Tunnustuskirjoissa (suomennos käyttää termiä "kirkonkirous"; sen alaiseksi Luther itsekin joutui Rooman taholta). Reformaatioajan ajatuksenkulku oli sellainen, että varsinainen rangaistustoimenpide oli seurakunnasta erottaminen, ei ehtoolliselta sulkeminen, mutta ehtoollinen oli vastaavasti tarkoitettu vain seurakunnan jäsenille. (Tekisi mieli sanoa: vain seuraavat perusteet on mainittu, ei yksityiskohtaisia opillisia näköaloja.) Itse lisäisin vain joitain käytännön asioita, mm. häiriköinnin, mikä on ajankohtainen aina.

1. Rikolliset ja sakramenttien halveksijat suljetaan seurakunnan ulkopuolelle (Augsburgin tunnustuksen puolustus eli Puolustus, s. 158, kohdat 3-4)
2. Röyhkeät ja hillittömät (Iso Katekismus, 416, 58-60); kohta kannattaa lukea kokonaan
3. Uppiniskaiset julkisyntiset (Schmalkaldenin opinkohdat, 277, 9); asiaa laajasti avaava
4. Piispalla oikeus sulkea kirkon yhteydestä julkisyntiset, hänellä ei kuitenkaan "tyrannivaltaa" (Puolustus, 250, 13)
5. Julkisiin rikoksiin syyllistyneet erotetaan kirkon yhteydestä, jokaisen paimenen tehtävä omassa seurakunnassaan (Paavin valta ja johtoasema, 294, 74)
6. Ne, joiden jumalattomuus on seurakunnassa yleisesti tunnettua, tämä puolestaan piispojen tehtävä (CA, 75, 21)

Lisänäkökohtia:
Varoitus häikäilemättömistä (siis itsevaltaisista ja perustelemattomista pannaan julistuksista, joilla on Rooman kirkko on orjuuttanut omia tuntoja), (Augsburgin tunnustus, Kirkollisesta vallasta, s. 74,2)

Schwenkenfeldiläisten harhat tuomitaan: mm. se, että he pitävät välttämättömänä julkista, toimivaa kirkkokuria ja pannaa, joita ilman seurakunta ei olisi kristillinen (Yksimielisyyden ohje, esitellään 457, 26; tuomitaan: 570, 34). Kohta on merkittävä siinä, että luterilaisen seurakuntakäsityksen evankeliumi- ja sielunhoitokeskeisyys korostuu reformoituun kirkkokurikäytäntöön verrattuna.
Lähetystilanteessa on kirkkokuri toki havaittu välttämättömiksi. Usein kansalliset kristityt ovat asiassa jyrkempiä kuin lähetystyöntekijät. Rangaistuskäytäntö on usein määräaikainen ekskommunikaatio ilman seurakunnasta erottamista niin, että rikkoneelle annetaan (usein julkinen) parannuksenteon mahdollisuus tai hänet velvoitetaan sellaiseen. Noituuteen ja muuhun epäjumalanpalvelukseen lankeaminen on perinteisten syiden (alkoholi, siveettömyys, kavallukset ja petokset, harhaoppi, pahoinpitelyt, varkaudet jne. jne.) myös yleistyvä ja validi perustelu kurinpitoon (Tässä on - tietenkin - kysmys olemukseltaan täysin erilaisesta prosessista kuin ns. "noitavainoissa aikanaan").

Yleinen kirkkokuri on poistettu uudesta kirkkolaista, työntekijöitä sen sijaan voidaan ojentaa ja rangaista kurinpitomenettelyin sekä kirkon sisäisenä asiana että maallisessa oikeusistuimessa. Jos uskomme ehtoollisen todellisuuden ja lahjan, ehtoolliselta pidättäminen on varsin iso kysymys ja edellyttää vakavia perusteluita.

Aika ei anna myöten eräiden itsessään varsin tärkeiden näköalojen käsittelemistä, esim. Rooman kirkon messu-uhrikauhistus jää tässä kokonaan kommentoimatta, samoin yksityis- ja "nurkkamessut" jne. Teologisesti on hedelmällistä ajatella Khalkedonin uskonformulaa (vuodelta 451) Jeesuksen kahden luonnon keskinäisestä suhteesta ehtoolliseen suhteutettuna.

Takaisin
=> System.teol.