Tutkimuksen tarkoituksena on "Inhimillisen onnellisuuden tutkimuslaitos"
-nimisen japanilaisen uususkonnon opetusten selvittäminen. Lahkon nimi
on "The Institute for Research in Human Happiness" (IRH), japaniksi
"Koofuku no Kagaku". Uskonto ja sitä kannatteleva organisaatio
perustettiin vuonna 1986 japanilaisen juristin Ryuho Okawan toimesta tämän
saatua muutamaa vuotta aikaisemmin ilmestyksen "korkeuden hengiltä"
(High Spirits, koji genrei). Okawan näkyä on verrattu Buddhan saamaan
"valaistumiseen", ja sitä on kuvattu tarkemmin tutkimuksen sivuilla
43-44 ja 52-53. Koofuku no Kagaku on ollut viime vuosina Japanin monien uususkontojen
joukossa nopeimmin kasvava. Väitöskirjassa käytetään
englanninkielisestä nimestä muodostettua lyhennettä IRH. Tässä
kirjoituksessa käytetään lahkosta merkintää KnK, joka
on saatu japaninkielisen nimen alkukirjaimista.
Okawan perustamaa organisaatiota on aikaisemmin tutkittu lähes pelkästään
sosiologian ja uskonnollisen liikkeenmuodostuksen kannalta. Huhtisen tutkimus
keskittyy valtaosaltaan lahkon opillisen sisällön selvittämiseen
ja avaa näin tutkimukselle uutta uraa. KnK:ssa on nähtävissä
buddhalainen tausta, mutta myös pyrkimystä synteesiin kristinuskon
ja buddhalaisuuden välillä. Tämän vuoksi tutkimuksessa on
suoritettu vertailua KnK:n ja Japanin buddhalaisuuden pääjuonteiden
kesken sekä KnK:n ja kristinuskon välillä. Viime mainittu painotus
luo tutkimukseen vahvan uskontoteologisen juonteen, koska vertailu tapahtuu
evankeliumista käsin eikä pelkkänä uskontotieteellisenä
keskusteluna.
Mitä Japanin uskontomaisemasta on kirjoitettu Suomessa aikaisemmin? Aihetta
ovat käsitelleet vuosikymmenien varrella useat Japanissa toimineet suomalaiset
lähetystyöntekijät SLEY:n, Kansanlähetyksen ja Kylväjän
riveistä. Joidenkuiden lähettien opinnäytteet ovat käsitelleet
aihepiiriä, jota he ovat myös avanneet lehtiartikkeleissa ja kiertokirjeissään
runsaasti. Laajemmista tutkimuksista tiedossani ovat ainakin Mailis Janatuisen,
Lea Lukan ja Tapio Pokan työt. Lähettien kirjoittamia aiheeseen liittyviä
kirjoja on myös ilmestynyt. Rovasti Jaakko Uski kirjoitti vuonna 1979 perusteellisen
ja hyvin informatorisen yleistajuisen tutkimuksen Uskontojen Japani, johon Huhtinenkin
viittaa kirjallisuusluettelossaan. Lähettien teksteissä nousee esiin
sekä uskontotieteellistä, objektiivisesti kuvailevaa ja vertaavaa,
että uskontoteologista ainesta, jossa lähtökohtana on kirjoittajan
sisäistämä evankeliumi. Lähetyksen näkökulmasta
molemmat ovat tarpeellisia lähestymistapoja.
Takaisin Huhtisen tutkimukseen. Siitä on hyvä todeta aluksi, että
se avaa paljon laajempia näköaloja kuin pelkästään
japanilaisen uususkonnon sisäisen ja ulkoisen maailman. Kirja palvelee
ainakin seuraavia lähetyksellisesti ja uskontoteologisesti merkittäviä
yleisempiä näkökulmia: 1. uususkontojen ja -uskonnollisuuden
luonne ja rakenne, 2. lahkonmuodostuksen prosessit, 3. uskontojen välinen
dialogi (sekä tiedonsaannin että kristillisen todistuksen välittämisen
mielessä), 4. synkretismin erittely yhden aineksen ollessa kristinusko,
5. uususkontoja koskevan tutkimuksen menetelmien hahmottaminen ja käyttö,
6. kristillisen todistuksen ja synkretistisen uususkonnollisen liikkeen kohtaaminen
ja 7. kristillisen lähetystyön toiminta moniuskontoisessa ympäristössä.
Samaa voitaisiin tietysti todeta myös monesta muusta uskontoihin ja niiden
kohtaamiseen liittyvästä tutkimuksesta. Hienosyisempi erittely avaa
lisäksi monia muita näkökulmia, esim. nationalistisen ja universaalin
aineksen samanaikaisuuden ja niiden välisen jännitteen uskonnollisessa
yhteisössä - kysymyksen, joka nousee jatkuvasti esiin myös kirkko-
ja lähetyshistoriassa.
Okawan pyrkimyksenä on sulattaa buddhalaisuus ja kristinusko yhteen koko
ihmiskunnalle tarkoitetuksi yhteiseksi pelastavaksi uskonnoksi (45). Sen osallisuudessa
on tarkoitus päästä osalliseksi buddhalaistyyppisestä valaistumisesta
"mielen vallankumouksen" avulla. Mottona on "pyrkimys oikean
mielen saavuttamiseen". Tätä varten on tutkittava "Jumalan
mieltä" ja "lakia", jonka välittäjä ja tulkitsija
on viime kädessä tietysti KnK:n perustaja, Okawa itse.
Okawan asema on periaatteessa absolutisoitu, ja Huhtinen kyselee perustellusti,
mieltääkö hän itsensä japanilaisen uskontomaiseman
korkeimpana shamaanina, keisarina, joka tunnetusti on hierarkian korkeimmalla
portaalla myös tässä ulottuvuudessa (55). Ajatus johtajan jumaluudesta
(ikigami, being god tai being a god, 56) nousee selvästi esiin lähteistä.
Okawa mieltää itsensä samalla reinkarnoituneeksi Buddhaksi (63,
nootti 50). Uskontoteologia voisi tässä herättää kysymyksen
uskonnonjohtajan 'jumalaistumisesta', joka on eri asia kuin 'jumalallistuminen'.
Jälkimmäinen viittaa theopoiesikseen eli deification-prosessiin (tätä
teemaa käsitellään tutkimuksessa mm. antropologian yhteydessä
esim. ss. 93-97), edellinen taas ihmisen asemaan suhteessa jumaluuteen. Mielenkiintoista
olisi verrata tätä näköalaa toisten japanilaisten uususkontojen
esim. sooka gakkain vastaavaan hieman laajemminkin.
Mielenkiintoinen kude KnK:n ajattelussa on Japanille määrätty
keskeinen asema 21. vuosisadan koko maailmaa koskevan 'kultaisen ajan' alkaessa.
KnK:n sisältämä Japani-keskeisyys ja sen universalismi muodostavat
toisiaan tukevan rakennelman.
Kun on kysymys buddhalaisesta ilmiöstä, lukija etsii KnK:n perusfilosofian
hahmotuksia, erityisesti todisteita monismista, kaiken ykseydestä. Niitä
tuleekin esille. Selvästi tämä näkyy lahkon pyrkimyksessä
kohti maailmanlaajan utopian toteuttamista (80 ja ss.). Ajattelu liittyy KnK:n
monitasoiseen kosmologiaan. Maan päälle todellistetaan transsendenttinen
"todellinen maailma". Tekijä tulkitsee lähteiden käsitteet
"yksi on monta" ja "monta on yksi" viittaamaan "yksi-ainoa-tietoisuuden"
(tässä esittelyssä hahmotettu termi) eräänlaisen "absoluuttisen
olemassaolon" suuntaan, jolloin kaiken ajattelun perustaksi voidaan todellakin
mieltää ainakin jossain määrin juuri monismi. Se, mitä
me tavallisesti kutsumme luonnonmystiikaksi, saa monimutkaisen ilmauksen KnK:n
henkiopissa ja liittää sen monin tavoin japanilaisten omaan shintolaiseen
sekä Kiinasta tulleeseen buddhalaiseen ajatteluun. (Japanilaisen 'uskonnonfilosofian'
kolmantena kivijalkana on konfutselaisuus.)
Rakkaudella on keskeinen merkitys KnK:n onnellisuusopissa. Se liittyy myös
"syntien anteeksiantamukseen" sillä tavalla, ettei mitään
sovitusta tarvita; rakkaus on kuin maaginen voima, joka tuottaa anteeksiannon
(113). Okawa vie jumalan ja rakkauden suhteen kohti kristilliseltä kannalta
katsottuna absurdia väittämää: "jumala on rakkaus ja
rakkaus on jumala". Tämän perusteettoman käänteisyyden
kohtaamme myös tilanne-etiikassa, joka on levinnyt moderniin kristinuskontulkintaan
ja joka sallii rakkauden nimissä kaiken. Okawalla rukous saa ihmisen rakastamaan
jumalaa ja maksimoi rakkauden voiman (116). Rakkaus muodostuu korkeimmillaan
"jumalan ruumillistumaksi" (personification of God, 120). Rakkauden
vastakohtana ei ole viha, vaan helvetti.
Tutkimuksen mielenkiintoisimpia juonteita uskontososiologian ja uskontoteologian
kannalta on kirjoittajan laaja selvittely, joka koskee yhtäältä
KnK:n esoteerisuuden (elitismi, 'salaseuraisuus', 'sisäpiiriläisyys')
ja toisaalta sen yhteisyyden ja yleisyyden välistä jännitettä
(esim. tieto- ja valaistumiskäsitteiden selvittämisen yhteydessä
ss. 124-132). Teema on uskonnonhistoriassa ikivanha ja kiinnostaa kristittyjä
erityisesti UT:n uskonnollisen ympäristön vuoksi. Onko jossain uskonnossa
kaikki tieto jaettavissa kaikille, vai onko osa siitä rajattava pienen
ydinjoukon yksinoikeudeksi? Tämä kipeä kysymys kohdataan kaikessa
järjestäytyneessä uskonnossa. 2 Korinttilaiskirjeestäkin
se on tuttu Paavalia vastustavien valheapostoleiden pyrkiessä hierarkiseen
tiedonjakoon (esim. jae 11:6 tuo välillisesti esille kristillisen uskon
antiesoteerisen luonteen: tieto Kristuksesta on tarkoitettu ja julistettu kaikille
seurakunnassa).
Täydellinen valaistuminen merkitsee Okawan mukaan vapautumista jatkuvasta
jälleensyntymisten (reinkarnaatioiden) ketjusta ja karman laista. Tie valaistumiseen
kulkee äärimmäisen askeesin ja äärimmäisen nautinnoisuuden
'puolivälistä'. Keskitien eli via median hahmottaminen tähän
tapaan on mielenkiintoinen. Myös Mooses ja Jeesus ovat Okawan mielestä
noudattaneet tätä tietä. Onnellisuuden neljä periaatetta
ovat rakkaus, tieto, oman elämän reflektointi ja kehitys. Nämä
toteuttavat onnellisuuden, mutta perustavinta on rakkaus, joka suhteuttaa toisiinsa
ihmisen ja jumalan mielen.
Huhtisen tutkimuksen aineistoista voitaisiin ammentaa valtaisa määrä
KnK:n opetukseen liittyviä yksityiskohtía. Varsinainen uskontoteologinen
käsittely tapahtuu kirjan luvussa 7. Siinä tekijä osoittaa kohta
kohdalta KnK:n opetuksen ja kristillisen uskon välisiä eroavuuksia
esim. juuri rakkaus-käsitteen suhteen. Yhteenvetoluku on hyvä tiivistelmä
tutkimuksen tuloksista. Siinä luodaan myös uskontoteologinen kokonaiskuva
KnK:sta evankeliumin valossa.
Tutkimus auttaa ymmärtämään ei ainoastaan Japanin kirjavaa
uskontomaisemaa, vaan myös länsimaille levinneitä synkretistisiä
uusia uskontoja, New Age mukaanluettuna. Huhtinen on yhtenä ensimmäisistä
suomalaisista tutkijoista rakentanut aitoa ja perusteltua uskontoteologista
esitystä, joka voi toimia mallina muillekin - ei vain tutkijoille, vaan
kaikille kristityille, jotka kohtaavat yleisuskonnollisuutta ja toisia uskontoja.
Olemme saaneet Suomessa ainutlaatuisen uskontoteologisen riemuvuoden: Jukka
Keskitalo tutki Lesslie Newbiniä, Matti T. Amnell John Hickin käsitystä
uskontojen universumista, Pekka Yrjänä Hiltunen avasi näköaloja
kristillisen uskon ja buddhalaisuuden kohtaamiseen kirjassaan Vieraassa pöydässä,
ja nyt Pekka Huhtinen kirjoitti "onnen tieteestä". Ja kaikki
tämä yhden vuoden aikana! Sillä lailla!
On tärkeätä, että kirjoittaja saattaisi kirjansa annin seurakuntaväen
luettavaksi yleistajuisen suomenkielisen kirjan muodossa ensi tilassa.