Takaisin
=> System.teol.

Onko ruoho vihreämpää
Hiljaisilla silloilla? Aviouskollisuus.

Sisältää lyhytesittelyn kirjasta Petersen, J. Allan: The Myth of the Greener Grass. Tyndale House Publishers, Inc. Wheaton, Illinois. 1991. First edition 1983. 233 s. Appendix: Marriage tests for husband and wife. ISBN: 0-8423-4651-1 sekä viittauksia filmiin Eastwood, Clint & Streep, Meryl: Hiljaiset sillat (The Bridges of Madison County) 1995. Julkaistu Perustassa, käytetty lähetyskoulutuksessa SRO:lla 1995 alkaen.

Sanotaan että ruoho on vihreämpää naapurin puolella kuin omalla pihalla. Naapurin vaimo viehättää enemmän kuin oma, vieras nainen on lumoavampi. Tai naapurin mies on hellempi ja huomaavaisempi kuin oma, vieras mies on miehekkäämpi ja pystyy/ pystyisi täyttämään toiveeni naisena paremmin kuin oma aviopuoliso. Vieras on salaperäisyyden ja romantiikan verhossa, joka kätkee särmät. Myytti vihreämmästä ruohosta on voimissaan. Tuhannet ja taas tuhannet avioliitot hajoavat. Tuska kasvaa, nöyryytykset, syyllisyys ja pettymykset painavat - jos painavat.

Lampaat etsivät laidunta, vihreää ja tuoretta ruohoa. Lähin mätäs on hyvä, mutta silmäkulmaan näkyy jo toinen, vähän vihreämpi. Kun siitä on tukko pari puraistu, ilmestyy näköpiiriin vieläkin vihreämpää. Sen perään on pakko lähteä. Hetken kuluttua lammas ei enää näe muita lampaita eikä paimenta. Se on eksynyt laumasta (ajatus Urpo Kyyhkysen kiertokirjeestä).

"Myytti vihreämmästä ruohosta" on nimenä avioliittoneuvoja J. Allan Petersenin kirjalla, jossa on kerrottu monta tosielämän tapausta vieraan miehen tai naisen mukaan lähtemisestä. Kaikissa esimerkeissä ainakin toinen osapuoli on seurakunnan työntekijä, usein pappi. Tapaukset muistuttavat hämmästyttävästi toisiaan. Tietty kaava näyttää toteutuvan yhä uudestaan, joskin muutamissa asioissa on selviä eroja.

Omasta avioliitosta tuntuu puuttuvan jotain tärkeää tai sitten kaikki on vain jotenkin liian arkista. Ja yhtäkkiä vaunuissa on kolmas pyörä. Salailu, oman puolison ja perheen laiminlyönti, valheet, häpeä, yllättävät rahanmenot, pitemmälle menevien uusien suunnitelmien tekeminen omalta perheeltä salassa sekä kalvava, mutta tukahdutettu syyllisyys astuvat kuvaan.

Se uusi huomaa minut, hellii minua, rakastaa minua, täyttää tarpeeni. Elämä tuntuu kohoavan aivan toiselle, korkeammalle tasolle. Saan uusia voimia ja intoa. Rohkeasti vaikkakin vähemmän kauniisti voitaisiin sanoa, että Erics & Co ovat taas löytäneet uudet (S)heilansa. Ystävän tai ammattiauttajan järkipuhe ei auta tippaakaan. "Tottakai meillä on oikeus tehdä niin kuin teemme, koska rakastamme toisiamme."

Kunnes salailtu suhde eräänä päivänä paljastuu, ja kaikki romahtaa… Maine ja virka menevät, perheen kunnioitus ja itsekunnioitus samoin. Viimemainittu on mitä todennäköisimmin mennyt jo aikaa sitten, ennen avioliiton ulkopuolisen suhteen solmimista. Jos minäkuva olisi ollut hyvä ja itsetunto parempi, ei asianomaisella kenties olisi ollut sisäistä pakkoa etsiä hyväksyntää ja uutta ihailijaa, tai hän ei olisi samalla tavalla altistunut tarttumaan yllättäen ilmaantuneen ystävä(ttäre)n antamaan 'uuteen mahdollisuuteen'.

Nykyaikana tosin yleinen ilmapiiri on jo muuttunut pitkälle siihen suuntaan, että uusi voimakas, kaiken mukaansa temmannut rakkaus "hyväksytään" ystäväpiirissä ilman muuta, korkeintaan muutamin kulmakarvan nostoin. Viran menettämisestä ei uuden, avioliiton ulkopuolisen suhteen solmimisen ilmitulon vuoksi juurikaan ole pelkoa - ainakaan Suomessa. Avioeroista ja uudelleen avioitumisista tulee varsin arkisia tapahtumia, jotka suuremmitta puheitta hyväksytään yhteiskunnassa, toveripiirissä ja nykyään myös kirkossa. Petetty, nöyryytetty ja häväisty osapuoli ei voi kuitenkaan "hyväksyä" - eikä joskus tahdo jaksaa elää. Joissain tapauksissa hänen saattaa olla mahdotonta seurata logiikkaa, jonka mukaan aviouskollisuutta opettava kirkko kuuluttaa julki ja monin siunauksen toivotuksin vihkii hänen aviopuolisonsa jonkun toisen kanssa. (Tämä pohdinta ei tässä yhteydessä liity suoranaisesti kysymykseen kristityiksi tunnustautuvien eronneiden uudelleenavioitumisesta.)

Sama pätee "pieniin syrjähyppyihin". Jotkut eivät edes pidä kovin pahana, jos sellaisia sattuu papille tai seurakunnan tai kristillisen järjestön työntekijälle. Nykyaikana saatetaan "uusi suuri rakkaus" tuoda julkisuuden valokeilaan jopa jonain hyvänä mahtavana lahjana - samalla kun edellinen puoliso totaalisesti unohdetaan. Näinhän kävi aivan kirjaimellisesti Sana-lehden palstoilla (päätoimittajan silloin Tapio Aaltonen) dosentti Martti Lindqvistin löydettyä uuden puolison kymmenisen vuotta sitten. Uuden löydön suurenmoisuutta ylisteltiin, aikaisemman vaimon kanssa eletty elämä nollattiin täysin, sitä ei oikeastaan ollutkaan.

Petersenin kirjassa tulee esille se tähän aikaan liittyvä piirre, että uskottomuuden paljastuminen ei oikeastaan välttämättä merkitsekään kaiken romahtamista. Ulkopuolisen suhteen (extra-marital affair) yhteydessä ihmisen elämään on muodostunut tyhjän päällä lepäävä todellisuus, joka jatkuu - jopa uuden laittoman suhteen muodossa - vaikka paljastuminen on tapahtunut. Petersen kertoo papista, jonka intiimi suhde seurakuntalaisen kanssa paljastui. Pappi joutui hetkeksi kuilun partaalle ja lähes epätoivoon, kunnes kaikki vihdoin loksahti paikoilleen. Asioiden selviäminen ei kuitenkaan tarkoittanut sopimista oman puolison kanssa ja paluuta hänen luokseen (jos se olisi ollut mahdollistakaan), vaan solmimalla uusi läheinen ja hellää huomaavaisuutta antanut suhde seurakunnan naispuolisen kanttorin kanssa!

Petersenin kirjassa anteeksi saamisen mahdollisuus on kirkkaasti esillä, samoin rikkoutuneen avioliiton uudistuminen. Jotkut väittämät kuulostavat suorastaan optimistisilta. Näiden vastapainona on se verinen realistisuus, jolla Petersen käsittelee ihmisen synnillistä hakeutumista uskottomuuteen ja hänen monet esimerkkikertomuksensa.

Erittäin merkittävä juonne on epärealististen ja suorastaan väärien avioliittoon liitettyjen odotusten todellisuus monen puolison mielessä. Väärät odotukset vievät helposti harhaan. Petersen ei valitettavasti käsittele lainkaan asiaa henkivaltojen taistelun näkökulmasta. Perkeleen juonet ovat todellisia ja kavalia. Saatananpalvojat rukoilevat erityisesti kristittyjen avioliittoja hajalle ja tekevät sen määrätietoisesti.

Usein ruoho naapurin puolella onkin vihreämpää. Valitettavasti. Avioliittojen vaikeudet ovat hyvin todellisia. Avioliitoista saattaa useinkin puuttua puolison helliminen, huomaavaisuuden osoittaminen, toiveitten ja tarpeitten täyttäminen, keskinäinen kunnioitus, jopa normaalin inhimillinen kohteliaisuus. Työ, myös kristillinen, tai harrastukset vievät jommankumman puolison pois toisen ja lasten luota, eikä yhteistä aikaakaan enää ole. Kiusaukset saada kaikkea tätä uudelta viehättävältä taholta ovat usein ylivoimaiset, niin kuin elävä elämä osoittaa. Lankeamisen partaalla olleet voisivat varmasti sanoa jonkin pelottavan sanan kiusauksen suorastaan perkeleellisestä ja sokaisevasta voimasta. Ihmisen harkinta-alue kapenee, ja hän tuijottaa vain yhteen asiaan, paremman ja syvemmän onnen mahdollisuuteen. Oma avioliitto näyttää yksinomaan synkältä ja kaikki sen puutteet ja vääryydet näyttävät olevan moninkertaisesti korjattavissa solmittaessa suhde johonkuhun toiseen, joka itse asiassa pystyisikin toteuttamaan paremman avioliiton, kodin, elämän …

Usko vihreämmän ruohon todellisuuteen oman kotipiirin ulkopuolella luo säihkyvän ja valovoimaisen harhakuvan. Miksi harhakuvan? Jos suurempi vihreys ja valtavampi onni todella olisikin löydettävissä aidan takaa? Terävä kristitty Blaise Pascal tarjoutuu asian avaajaksi seuraavan yleispätevän mietelmänsä välityksellä, joka on helppo soveltaa myös kiusaukseen lähteä vieraan mukaan: "Ailahtelevaisuus johtuu siitä että käsillä olevat huvitukset (eli oman avioliiton onni, ilo ja rikkaus) tuntuvat näennäisiltä (mitä ne saattavat toden totta ollakin) eikä muualla tarjottavien (eli uskottomuuden ja/ tai uuden avioliiton mukanaan tuomien) huvitusten tyhjänpäiväisyyttä tiedä" (Mietelmä 73). "Uuden onnen" arvioimisen tulee kristityn elämässä tapahtua ei ainoastaan oman subjektiivisen mielihyväkokemuksen valossa, vaan ottamalla lukuun myös Jumalan tahto ja oma avioliitto. Subjektiivisen mielihyvän näkökulmasta ihminen voi kokea saavansa paljonkin, vaikka Jumalan todellisuuden näkökulmasta kysymyksessä voi olla tyhjänpäiväisyys, haavekuva, turmio.

Robert Mitchumin ja Deborah Kerrin näyttelemässä mestarikomediassa The Grass is Greener englantilaisen aatelisperheen vaimo ihastuu - ensi kyllä kiivaankin oloisesti vastusteltuaan - sydämensä sopukoita myöten amerikkalaiseen miljonääriin ja lähtee tämän mukaan Lontooseen hum(m)ailemaan. Tilanteen alkaessa lopulta palautua hän selvittää tilannetta miehelleen: "Tuntui kuin minulla olisi ollut kaksi eri päätä. Toinen silmäparini säihkyi onnea, toinen itki."

Filmissä Veteen piirretty viiva (A Red Thin Line) päähenkilö Jack Witt on syvästi onnellinen nuoressa avioliitossaan. (Jos aiot katso videon, älä lue tätä äläkä seuraavaa kappaletta!). Rakkaan vaimon jättäminen rintamalle lähdön vuoksi on repivää tuskaa. Sodan kauheuksissa Jackin ajatukset, sydän ja hänen mielikuvansa ovat koko ajan kotona, vaimossa. Lopulta tulee ensimmäisen loman aika.

Lomallelähdön kynnyksellä tulee vielä postia, myös omalta vaimolta. Sydän värähtää ja kädet vapisevat kirjettä avatessa ... Sitten maailma alkaa hitaasti pyöriä, horisontti kallistuu, hengitys salpautuu, jalat eivät tahdo kantaa, mies horjahtaa. Kirje alkaa "Rakas Jack", mitä seuraa vilpitön pahoittelu siitä, että vaimo on löytänyt toisen miehen, ilmavoimien upseerin, ja rakastunut tähän. Ainoana pyyntönä kirjeessä on, että Jack allekirjoittaisi oheiset avioeropaperit ... ja vielä kerran pahoittelu. Uusi totuus porautuu hitaasti Jackin tajuntaan edellä kuvatuin seurauksin. Jackin ainoan silmäparin (ihme, että molemmat silmät olivat vielä tallella) kumpikaan silmä ei itkenyt. Ne vain jäätyivät. (Jos filmien yksittäisistä episodeista eli kohtauksista - scenes - annettaisiin oscareita, tässä olisi ollut sellaisen paikka.)

Ulkopuolisen tarkkailijan ja kommentaattorin on helppo asettua toisten tuomariksi ja itse ajatella olevansa kaikkien kiusausten yläpuolella. Monet siveettömyyden voimakkaasti tuominneet - siinä he ovat tehneet aivan oikein - ovat hetken kuluttua itse langenneet. Tästä meillä on Suomessa julkisia esimerkkejä. Taistelu on käynyt kovaksi ja omassakin sydämessä asunut haureus ja aviorikos (Matt. 5:28; Mk. 7:15, 20-21) ovat puhjenneet konkreettisiksi teoiksi. Tämän kirjoittaminen on itsellenikin vaikeaa ja pelottavaakin. "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea (92:kaadu)" (1 Kor. 10:12). Jokaisen omasta sydämestä löytyvät kaikki lankeemuksen ainekset, joihin Saatana on aina heti valmis tarttumaan.

Siksi on mentävä Jumalan sanan nuhteisiin, varoituksiin ja lupauksiin. Niistä huokuu suoraan sanottuna kuoleman vakavuus, kuten toisaalta myös avioliiton verrattoman ilon ylistys: "Siispä, poikani, kuule minua, älä lyö laimin minun opetustani. Pysy kaukana vieraasta naisesta, älä mene lähellekään hänen talonsa ovea ... ettet sinä viimein, loppuun ajettuna päätyisi huokaamaan: 'Miksi minä vihasin opetusta, halveksin hyviä neuvoja ... minä olin joutua tuhon omaksi'" (Sananl. 5:7-12). "Miksi, poikani, viehättyisit vieraaseen naiseen, miksi hyväilisit vieraan povea? Missä ihminen kulkeekin, Herra näkee hänet" (20-21). Ja samalla: "Iloitse puolisosta, jonka nuorena sait" (18).

Ne tiet ja taakse jäävät katkaistut sillat, joita pitkin ihminen kulkee omasta avioliitostaan vieraan luo jakaakseen ruumiinsa, sielunsa ja rakkautensa tämän kanssa, eivät tietenkään ole kovin hiljaisia. Niistä ei puutu itkua, kivun huutoa, katkeruuden karvautta, pyörremyrskyn jyminää eikä ulvovaakaan valitusta. Harvoin kaikki intiimit suhteet voidaan myöskään pitää salassa ja niin hiljaisina kuin tapahtui Clint Eastwoodin ohjaamassa elokuvassa Hiljaiset sillat. Naisen sisäinen taistelu kahden tulen välissä on Merryl Streepin parhaita näyttelijäsuorituksia. Harvoin on äänetöntä myrskyä näytelty niin kuuluvasti, suorastaan jyristen. Tai toisinpäin: harvoin on niin jyrisevää myrskyä näytelty niin hiljaa kuin tässä elokuvassa.

Arki oli hetkeksi poissa, kaikki tuntui uudelta ja voimakkaalta, hurmiokin oli uudenlaista. Naisen ratkaisu oli kaksijakoinen. Sydän ja arkinen koti avioliittoineen kulkivat eri teitä. Onneksi avioliitto kesti. Mitään sinänsä kristillistä filmistä ei löydy. Katselijalle annettu mielikuva esitti maatalon emännän ja vieraan miehen kokeman suuren henkisen ja ruumiillisen hurmion kaunein värein - juuri sellaisena, kuin moni tänä aikana haluaisi nähdä oman uskottomuutensa. - Arvio koskee filmiä, ei sen pohjana olevaa kirjaa.

Kuvattujen kokemusten pyörteissä totuus, järki ja muut ihmiset unohtuvat täysin. Aviollinen uskollisuus jää monen asian alle piiloon ja unohtuu, torjutaan. Se saadaan näyttämään värittömältä ja tietysti myös vanhanaikaiselta ja raskaalta, jopa taakalta. Avioliiton säilyminen filmissä kuitenkin eheytti myöhemmin perheen kahden lapsen aikuisen lapsen rakoilevat avioliitot. Tämä juonne puhui kauniisti avioliiton puolesta.

Daavidin lankeemus Batseban, toisen miehen laillisen vaimon kanssa on kerrottu Raamatussa avoimesti, ilman puolusteluja. Miksi? Jotta ymmärtäisimme, miten rajua ja vakavaa syntiä kaikki haureus on. Mutta myös sen tähden, että "siellä, missä synti on suureksi tullut, armokin tulisi näkyviin ylenpalttisena" (Room. 5:20). Langenneelle on tie auki armonistuimen eteen, Kristuksen ristiin ja sovitusuhriin turvautumiseen. Kaikki voi muuttua uudeksi, vaikka monet arvet jäävät. Kauniiksikaan koetun ja muiden ihmisten hyväksymän lankeemuksen puolustelu tai vähätteleminen ("No, eihän siinä nyt mitään niin pahaa ollut, kaikkihan niin tekevät …") ei johda mihinkään muuhun kuin kohti paatumusta, jolloin myös anteeksisaamisen mahdollisuudesta sanoudutaan lopulta irti. "Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset", sanoo Daavid. (Ps. 51:6). Lankeemuksen puolustelun ja vähättelyn sijasta on mahdollista ja ennen kaikkea oikein rukoilla: "Käännä katseesi pois synneistäni ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni, pese minut lunta valkeammaksi" (Daavid Psalmissa 51:11, 9).

Julkaistu Perustassa (numero x, 199y)
Petersen, J. Allan: The Myth of the Greener Grass.
Tyndale House Publishers, Inc. Wheaton, Illinois. 1991. First edition 1983. 233 s. Appendix: Marriage tests for husband and wife. ISBN: 0-8423-4651-1.

Eastwood, Clint & Streep, Meryl
Hiljaiset sillat (The Bridges of Madison County) 1995.

Takaisin
=> System.teol.