Takaisin
=> System.teol.

Jeesus - Jumalan käsi ja kädensija

Jouluna Jumala ojensi pelastavan kätensä


Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi
(1 Joh. 4:10).

Jouluna Jumalan käsi tarttui ihmiskuntaan. Noin 2000 vuotta sitten Jumala ojensi oikean kätensä kohti maailmaa aivan erityisellä tavalla: Hän lähetti Jeesuksen. Iankaikkinen Sana, joka oli ollut jo iankaikkisuudesta Jumalan tykönä ja joka oli Jumala, tuli maailmaan (Joh. 1:1,14). Jumalan 'oikea käsi' ei siis ainoastaan ojentunut maailmaa kohden, vaan myös kosketti sitä. Käsi kurottui juuri niin pitkälle kuin oli tarpeen. Jeesus syntyi tänne ja oli ihmisveljiensä kaltainen (Hepr. 2:14).

Noina Jeesuksen syntymän, elämän, kuoleman, ylösnousemisen ja taivaaseenastumisen 33 vuonna Jumala antoi kätensä levätä maailmassa ainutlaatuisella tavalla. Jeesus vaelsi maailmassa kotimaansa pölyisillä teillä, söi ja joi kuten muutkin ihmiset, väsyi ja joskus itki. Missä hän liikkui, julisti, ruokki ja paransi, sinne Jumalan valtakunta oli tullut lähelle. Tämä Jeesus ja Jumalan valtakunta olivat erottamattomat. Toista ei ollut eikä voi olla ilman toista.

Jeesus oli Jumalan kädensija maailmassa. Tämän kädensijan hän itse antoi ihmiskunnan keskelle voidakseen tarttua siihen pelastavalla otteellaan. Tähän käteen ihminen voi tarttua uskossa - ja vain uskossa. "Sinä pelastat ne, jotka turvaavat sinun oikeaan käteesi"(Ps. 17:7, vanha käännös). Jeesuksesta on tullut koko ihmiskunnan kiintopiste. Ellei häntä olisi, ei olisi kiinteää pistettä, mihin tarttua, ei olisi uskon kohdetta, joka pelastaa. Niin ratkaiseva on Jeesus. Ei ihminen, ihmiskunta, osannut kysyä tai pyytää keskuuteensa mitään sellaista, mitä Jeesus oli ja mitä hän teki.

Jumala rakasti - ensin

Apostoli ehättää hyväntahtoisten ihmiskommenttien edelle. Siksi hän alkaessaan puhua rakkaudesta sanoo ensin, mitä rakkaus ei ole. Kun joku nimittäin alkaa puhua rakkaudesta, siitä, joka ylläpitää maailmaa ja pelastaa ihmisiä Jumalan yhteyteen ja joka ei rajoitu miehen ja naisen, lasten ja vanhempien, ystävän ja ystävän, ihmisen ja isänmaan väliseen rakkauteen, hänet keskeytetään: "Kyllä me tiedämme ja tunnemme rakkauden. Se on sitä, että meidän tulee rakastaa Jumalaa."

Näiden huomautusten Johannes tiesi olevan herkässä. Olihan Jeesus itse puhunut tähän tapaan. Rakkauden kaksoiskäsky Jumalan rakastamisesta oli Jeesuksen sydänääniä. Siinä oli ensimmäisellä paikalla Jumalan ja sitten myös lähimmäisen rakastaminen. Mutta myös uskonnot puhuivat jumalan rakastamisesta. Johanneksella oli ikään kuin kiire torjua ihmisten viittaukset Jeesuksen väärintulkittuun opetukseen ja uskontojen puheeseen jumalan rakastamisesta.


Siinä on rakkaus

Kun puhe rakkaudesta alkaa näin, rakkaudesta voidaan todella sanoa jotain konkreettista. Rakkautta voidaan osoittaa, sillä on hahmo, muoto, sisältö. "Katso, siinä se on, todellinen ja syvin rakkaus." Se voidaan tarkentaa tiettyyn paikkaan, jopa ikään kuin yhteen pisteeseen täällä maailmassa: Golgatan ristille. Rakkaus ei siis ole jotain epämääräistä tuntemista, tuntemusta, tunnetta, vaan se on historiaan tullut Jumala teko, jolla on tietty merkitys ja sisältö. Varsinainen joulun rakkaus ei ole jokin periaate, pelkkä ajatus tai asenne. Rakkaus on tietty henkilö, Jumalihminen Jeesus. Koska Jeesus on tällainen, häneen voidaan tarttua uskolla.

Joulun rakkaus ei myöskään ole periaate "pieni on kaunista" (vaikka näin usein onkin) eikä ajatus siitä, että Jumala on heikon ja avuttoman puolella (vaikka sekin on usein jossain mielessä totta) yms. modernin humanismin hyvää tarkoittavaa pohdintaa. Tänne syntynyt Jeesus-lapsi aloitti matkansa kohti ristiä, sovituskuolemaa. Ei ole Jeesusta ilman Golgataa.

Ihmisen rakkaus Jumalaan

on seurausta Jumalan rakkaudesta ihmiseen, vastarakkautta, syvää kiitollisuutta Jumalan meille antamasta armosta hänen lähetettyään Poikansa ja hyväksyttyään hänen vanhurskautensa meidän vanhurskaudeksemme uskoessamme Jeesukseen. Uskova ymmärtää joskus olla jopa häkeltyneen oloinen häntä kohdanneesta

Meidän puutteellistakin puutteellisempi rakkautemme Jumalaan ei todellakaan ole se varsinainen rakkaus, josta evankeliumi puhuu. Mietipä sydämessäsi, mitä rakkautta Johannes kulloinkin tarkoittaa puhuessaan rakkaudesta. Kristitty tulkitsee rakkaudesta puhuvat maininnat Raamatussa oletusarvoisesti viittauksiksi ihmisen rakkauteen. Ajattelepa sanaa, jonka mukaan "täydellinen rakkaus karkottaa pelon" (1 Joh. 4:18). Et kai ole täydellinen rakkaudessasi? Ja kuitenkin sinulla on oikeus olla pelkäämättä - Jeesuksen täydellisen rakkauden vuoksi. Kiitä siis joulusta! Kiitä siis evankeliumista! Kiitä siis Jeesuksesta! Kiitä myös lähimmäisistä ja palvele heitä. Sitä ei kristitty voi jättää tekemättä.

Isän kädessä on turvallista

Kristitty luulee Vapahtajan muuttuneen, unohtaneen ja hyljänneen kärsivän ihmisen. Tämä aiheuttaa uskovalle tuskaa. Ps. 77:11: "Minä sanoin: 'Tämä on minun kärsimykseni, että Korkeimman oikea käsi on muuttunut'" (92: että Korkeimman teot ovat toiset kuin ennen; Ps. 77:11). Ei Vapahtaja ole muuttunut. Maailma muuttuu, ei Jeesus, Jumalan oikea käsi. Hyvän Paimenen ääntä kuulevaa ei kukaan ei voi ryöstää Jumalan kädestä (Joh. 10:27--30).

Jotain Jumalan kädestä jäi tänne. Jumala ikään kuin piirsi jäljen, joka jäi historiaan, ei välttämättä maahan, paikaan, vaikka toki pelastushistorian tapahtumien merkit jäivät aivan konkreettisesti tänne...

Periaatteessa merkit ovat tässä fyysisessä todellisuudessa, mutta tällaisilla jäljillä ei ole ratkaisevaan merkitystä. Pääasia on tapahtuman todellisuus historiassa.

Jumala jätti ristinmerkin ihmiskunnan ylle. Pojan jälki jäi papyrukselle ja pergamentille, me näemme sen paperilla Raamatuissamme: tänne jäivät ne tapahtumat, jotka liittyivät Jeesuksen elämään. Tänne jäi ilmoitus ja ymmärrys näiden tapahtumien merkityksestä syntiselle ihmiselle. Sanalla sanoen, tänne jäi evankeliumi. Merkit hänen käsistään, jaloistaan ja kyljistään eivät ole ylösnousemuksessa hävinneet.

Takaisin
=> System.teol.