Takaisin
=> System.teol.

Jeesus ja yhteys

Tutkielma Jeesuksen ja kristityn yhteydestä sekä kristittyjenvälisestä yhteydestä. Elämään-lehti.

 

Isän ja Pojan välillä vallitsee pyhässä kolminaisuudessa äärimmäisen läheinen yhteys ja täydellinen rakkaus. Tämä yhteys ja rakkaus ilmenee ulospäin Jumalan toimivana, aktiivisena ja dynaamisena suuntautumisena kohti ihmiskuntaa. Kolmiyhteisen Jumalan persoonien kesken vallitseva rakkaus merkitsee kaikkiin ihmisiin kohdistuvaa halua luoda läheinen, pelastava yhteys näihin. Samalla kolminaisuuden sisäinen ykseys eli "yhtä oleminen" pyrkii laajentumaan kohti ihmisiä niin, että se sulkisi sisäänsä mahdollisimman monta. Kaikki tämä avautuu Jeesuksen omasta sanasta: "Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua" (Joh. 17:23).

Yhteys Jumalaan syntyy uskon kautta Kristukseen
Jumala on jo ennen aikojen alkua tehnyt käsittämättömässä hyvyydessään päätöksen ihmisten saattamisesta hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta. Muita pelastusteitä Jumala ei asettanut. Ne, jotka uskovat Kristukseen, ovat Jumalan edessä pyhiä ja puhtaita, muut eivät. Kristityillä on mittaamaton syy ylistää Jumalaa siitä hänen armonsa kirkkaudesta, mikä tuli näkyviin Jeesuksen lähettämisessä (Ef 1:4-6).

Tähän rakkauden pelastavaan yhteyteen Jeesus kutsuu kaikkia erotuksetta. "Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla" (Matt 9:36). "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon" (Matt 11: 28). "Ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois" (Joh 6:37). "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen (evankeliumin) uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Mk 16:15).

Synnitön ja syntinen kohtaavat
Jeesuksen ja ihmisten välisessä suhteessa tulee aina voimakkaasti esiin ihmisen synti. Tämä onkin luonnollista, koska toisensa kohtaavat synnin turmelema ihminen ja syntisten Vapahtaja. "Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on kadonnut" (Lk 19:10). Taivaassa riemuitaan kun yksikin syntinen kääntyy (Lk 15: 10). "Eivät vanhurskaat tarvitse pelastajaa vaan sairaat" (Matt 9:12 ). Jeesus oli syntisten ystävä (Matt 11:19).

Itseriittoiset ja omahyväiset ihmiset, jotka eivät katsoneet millään tavalla tarvitsevansa Jeesusta ja hänen tarjoamaansa pelastusta, jäivät etäälle, ulkopuolelle. Jeesuksella oli näille hänen kutsustaan piittaamattomille vain ehdoton tuomion sana. Sen saivat kuulla lain täyttämiseensä luottavat fariseukset. He kiitosta ja kunniaa ihmisiltä ja vähät välittivät Jumalan lain todellisesta vaatimuksesta. He eivät ymmärtäneet alkuunkaan synnin ja tuomion todellisuutta. He olivat itsepetoksen ja valheen vallassa, hengellisesti sokeita opettajia, jotka johtivat totuutta etsivät ihmiset harhaan (Matt 23 sisältää Jeesuksen sanoja fariseuksista ja lainopettajista).

Vapauttava tuomio
Tuomion sanan sai myös temppelissä rukoillut omavanhurskas mies, fariseus. Tämä luuli olevansa Jumalalle hyvinkin kelpaava: "Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani" (Lk 18:11). Fariseus oli itsevanhurskaudessaan torjunut lain vaatimuksen ja langennut yleisuskonnollisen legalistisen pelastusopin lumoihin.

Samalla kertaa temppelissä ollut publikaani oli ymmärtänyt syntisyytensä ja sen seuraukset eli Jumalan tuomion. Hän tunnusti lain vaatimuksen oikeellisuuden, mutta samalla kykenemättömyytensä täyttää sitä. Hän ei voinut tuoda Jumalalle mitään hyvää omasta vaelluksestaan. Oli vain syntiä. Siksi hän rukoili sydämen tuskassa: "Jumala, ole minulle syntiselle armolllinen" (Lk 18:10-13). Uusi käännös on tällä kohdalla tavoittanut Jeesuksen sanoman. "Minä sanon teille: 'Publikaani lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei'" (14a). Oman synnin näkeminen ja tunnustaminen tai Jumalan rukoileminen ei publikaania vanhurskauttanut - ei todellakaan, vaikka monet luulevat niin yhä tänäänkin. Hänet vanhurskautti Jumalan armahdus.

Jeesus on totuus (Joh 14:6). Hän tietää mitä ihmisessä on (Joh 2:25). Kaikki on hänen edessään 'alastonta', läpikotaisin paljastettua (Hepr 4:13). Jeesus ei etsi yhteyteensä vanhurskasta, täydellistä, synnitöntä. Sellaista ei ole, ei yhden yhtäkään (Room 3: 9-13, 23). Taivas jäisi pahan kerran tyhjäksi jos sinne kutsuttaisiin vain tällaisia. Ei, Jeesus kutsuu syntisiä. Totisesti: ne portot ja publikaanit, jotka tarvitsevat armahdusta, saavat sen, ja menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te itsevanhurskaat, jotka ette katso mitään armahdusta edes tarvitsevanne (Matt 31b).

Aviorikoksesta kiinnijääneelle ja Jeesuksen kaikkinäkevän katseen eteen joutuneelle naiselle Jeesus sanoi: En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee (Joh 8:11b). Hän sai tuomion ja armahduksen - ja luonnollisesti kutsun elää oikein. Tämän jälkeenkin nainen oli yksin Jeesuksen armahduksen varassa. Jos hän alkoikin elää puhtaammin, ei se häntä pelastanut. Lupaa syntiin hän ei kuitenkaan saanut.

Luukkaan evankeliumin 7. luvussa kerrotaan naisesta, joka osoitti Jeesukselle suurta rakkautta voitelemalla tämän jalat kallisarvoisella nardusvoiteella. Hän itki. Naisen kyyneleet kastelivat Jeesuksen jalat, ja hän kuivasi ne hiuksillaan (Lk 7: 38). Nainen oli tunnettu syntisestä elämästään (37). Hän oli kuitenkin kohdannut Jeesuksen tuomion ja armahduksen. "Hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon" - aina ilon kyyneleihin asti. Jeesukselle osoitettu rakkaus ei häntä pelastanut, vaan Jeesuksen armahdus. Jeesus halusi kaikkien talossa aterioivien kuulevan totuuden tästä naisesta. Siksi hän sanoi vielä lopuksi: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi" (48).

Mikään muu uskonto kuin kristinusko ei julista sanomaa syntistä etsivästä rakkaudesta. Mutta koska Jeesus on synnitön, on ihmisen synnin esille tuleminen välttämätöntä. Ihmisen synnille oli ja on tehtävä jotain.

Synnit anteeksi, syyllisyys poissa
Synti on jo sovitettu Jeesuksen ristinkuolemassa, kertakaikkiaan ja lopullisesti (Jes 53:4-8; 2 Kor 5:18-21). Uutta sovitusuhria ei tarvitse eikä saa etsiä (Hepr 7:27; 9:28a; 6:6).

Kaikkia ihmisiä ja kaikkea syntiä koskeva sovitus, johon ei tarvitse eikä saa lisätä mitään, otetaan vastaan uskossa Jeesukseen. Tämän uskon Jumala lukee ihmiselle vanhurskaudeksi (Room 4:5). Ihminen saa syntinsä anteeksi, hän on pyhä ja puhdas Jeesuksen tähden. Synnin syyllisyyttä ei enää ole eikä sitä saa muistella (Jes 43:25; 44:22; Jer 50:20; Miika 7:19).

Syntiturmelus kuitenkin pysyy. Siksi Raamatun mainitsema usko on periaatteessa jokahetkistä, koko ajan läsnäolevaa. Johanneksen evankeliumin uskosta ja pelastumisesta puhuvat kohdat ilmaisevat uskomisen preesenssissä, tämänhetkisenä ja jatkuvana. Kristukseen uskova ihminen on koko ajan turvallisesti 'Jumalan kämmenellä'. Kukaan eikä mikään voi riistää kristittyä pois yhteydestä kolmiyhteisen Jumalan kanssa kun hän pysyy uskossa Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen (Joh 10:28-29). Jeesus kutsuu omansa lepäämään sanan lupausten varaan: "Minä annan teille levon" (Matt 11: 28). Johannes käyttää 'levon' sijasta käsitettä 'rauha'. "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon " - vaikka synti riippuu teissä kiinni (Room 7:14-20) ja vaikka sydämestänne kumpuaa jatkuvasti käsittämätöntä pahaa (Mk. 7:21-22).

Kristittyjen yhteys
Kristittyjen yhteys on mahdollista vain kun heillä ensin on yhteys uskon kautta Jumalaan. Ne, joilla on Pyhä Henki (Room 8: 9, 14), ovat Kristuksen omia. Pyhä Henki liittää kristityn ensin kolmiyhteiseen Jumalaan ja sitten myös toisiin kristityihin. Kristittyjen yhteys ei ole olemassa pelkästään kristittyjen keskinäisenä asiana.

Kristittyjen yhteydessä oleva kristitty on siis samalla myös yhtä Isän ja Pojan kanssa Pyhässä Hengessä. Tämä yhteys on todellista, vaikkakin monin tavoin salattua. Tämän ykseyden luonne ilmaistaan kenties voimakkaimmin jakeessa Joh 17:21: "... että he kaikki (siis uskovat kristityt) olisivat yhtä (oikeastaan: yksi), niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat." Kristittyjen keskinäisessä ykseydessä on siis aina syvimmiltään kysymys heidän suhteestaan kolmiyhteiseen Jumalaan.

Ykseys kristittyjen kesken on olemukseltaan samankaltaista hengellistä ykseyttä kuin se, mikä vallitsee Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kesken. Se on kristittyjen olemista 'Kristuksessa' salatulla, mutta ehdottoman todellisella tavalla. Yhteyden mahdollistaa kolmiyhteisen Jumalan armo ja rakkaus, hänen toimintansa Jeesuksen pelastusteoissa, hänen evankeliuminsa, sana ja sakramentit, sekä ihmiselle Jumalan armosta Pyhän Hengen työn kautta lahjoitettu usko.

Kristittyjen yhteys on armahdettujen syntisten yhteyttä. Ellei tätä tajuta, odotetaan toisilta kristityiltä aina enemmän kuin mihin heillä on mahdollisuuksia. Kristityt ovat kyllä Kristuksessa ollessaan täydellisiä pelastuksen suhteen (Fil 3:15), mutta eivät vaellukseltaan. Meidän on jatkuvasti annettava toisillemme anteeksi (Ef 4: 31-32) niin kuin Kristuskin on antanut meille anteeksi. Muuten olemme kohta kaikki ypö yksin - kukin omalla saarellaan ihmiskunnan valtameressä. Syntiä ja synnin tekemistä ei kuitenkaan saa hyväksyä. Sitä Jeesuskaan ei hyväksynyt, vaikka hän rakasti ja rakastaa syntistä loppuun asti.

Kristitty maailmassa
Jeesus kutsui erotuksetta kaikkia yhteyteensä. Synnin sovitus koskee koko maailmaa. Tämä on meidänkin välttämätöntä muistaa (1 Joh 2:2). Emme halveksi ketään. Jokaisella ihmisellä on ihmisen mittaamaton arvonsa. Syvimmällekin langennut ihminen on ihminen. Ja kuitenkin: "Niin alhaalla kukaan ei kulje, ettei siellä Jeesus ois" (Hengellinen laulu). Saamme rukoilla kaikkien ihmisten ja yhteiskuntien puolesta (1 Tim 2:1-4). Saamme mennä kaikkien kansojen keskuuteen ja julistaa kaikille evankeliumia (Matt 28:18-20; Mk 16:15).

Kaikkea ja kaikkia emme kuitenkaan voi hyväksyä. Jumala hallitsee maailmaa miekalla. Kristityt eivät saa asettua Jumalan tarkoituksia ja hänen kaitselmustaan vastaan. Jumala haluaa joskus rankaista jumalattomuutta näkyvällä, rajullakin tavalla.
Kristitty ei voi vaieta siitä, että synnistä tulee tuomio, vaikkakin tuomion aika ja tapa ovat meiltä salattuja. Kristitty ei voi eikä saa hyväksyä herodeksia, hitlereitä, saddameita eikä milosevicejä, vaikka kristityt voivat olla keskenään eri mieltä siitä, miten vallanhimoonsa tukehtumaisillaan olevien paatuneiden hirmuvaltiaiden suhteen tulee käytännössä menetellä.

Kristitty ja harhaopettajat
Jeesus tiesi, että Jumalan omien joukkoon pyrki aina tulemaan vääriä paimenia ja opettajia. Nämä tulevat varastamaan sellaista, mikä kuuluu Jumalalle. He ryöstävät, tappavat ja tuhoavat niitä, joita Jeesus itse haluaa kaita ja johtaa kotiin Isän luo
(Joh 10:7-13). He eivät voi oman väärän ja valheellisen olemuksensa vuoksi suojata laumaa pahalta, vaan päinvastoin: he väistyvät ja antavat Perkeleen eli Suden tulla ja tappaa lampaat (12).

Niin kuin Jeesus paljasti fariseukset harhaopettajina (Matt 23), niin tulee kristittyjen nousta oman aikansa harhaopettajia vastaan. Kristityt eivät useinkaan omaa mitään näkyvää valtaa, jolla he voisivat käydä harhaopettajien kimppuun. Tietyllä tavalla näin on hyväkin. Harhaopettaja tulee kuitenkin paljastaa ja hänen opetuksensa tulee arvioida Raamatun sanan valossa. Tässä tuomion antamisessa ei haluta saattaa asianomaista kadotukseen, päinvastoin. Protestanttinen kirkkokuri tähtää siihen, että harhoihin langennut opettaja ja paimen pelastuisi.

Ongelmana on usein se, ettei juuri kukaan kirkossa sano mitään kouriintuntuvaa harhaopettajista, joita kuitenkin aina on ja tulee olemaan (Apt 20: 29-31). Näin heidän kanssaan käydään helposti yhteyteen ja heitä tuetaan ikään kuin huomaamatta - monien ihmisten iankaikkiseksi kadotukseksi. Harhaopettajat saavat - julkisesti ja aivan vapaasti - julistaa juuri mitä haluavat ja turhentaa nimenomaan sen, mistä he luulevat puhuvansa, nim. Jumalan rakkauden Jeesuksessa Kristuksessa. Jos he opettavat julkisesti, heidän harhansa on myös tuomittava julkisesti. Tällöin olisi hyvä katsoa Jeesukseen, joka tuomitsi ja armahti.

Samalla jokaisen on täysin välttämätöntä muistaa koko ajan sana, joka sanoo: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu" (1 Kor 10:12). Tämän sanan Jeesuskin sanoo tänään meille kaikille omahyväisille ja ylpeille kristityille. Emme saa luulla itsestämme liikoja. Sen sijaan saamme tämmöisinämme levätä Jeesuksen evankeliumin varassa ja kutsua siihen lepoon toisiakin.

Takaisin
=> System.teol.