Takaisin
=> System.teol.

Kristillinen usko ja moderni kulttuuri

Esittely teoksesta Keskitalo, Jukka:
Leslie Newbiginin käsitys kirkon missiosta modernissa länsimaisessa kulttuurissa.
Diss. Abstract and English summary. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 218. Helsinki 1999. 376 s. - Kirjaesittely Perustaan. 2000.


Jukka Keskitalon sujuvalla suomella kirjoitettu väitöskirja on miellyttävä lukuelämys. Aihe on ajankohtainen ja lähetyksellisesti keskeinen. Newbiginin tunnettuus missiologina ja ekumeenikkona antaa asiallista painoarvoa tutkimuskohteen valinnalle. Primäärilähteistönä tutkimuksessa on Leslie Newbiginin (1909-1998) kirjallinen tuotanto 1980- ja 1990 -luvuilta, sekundaarilähteistönä osia varhaisemmasta tuotannosta.

Newbiginin peruslauseita on ajatus siitä, että kaikki tietäminen alkaa uskosta, uskon aktina. Lähtökohtana ei siis ole valistusajan tietoteoreettisen ajattelun mukaisesti epäily eikä sille rakentuva rationalistinen (Descartes) totuusajatus, jonka mukaan logiikan ja empirismin (Bacon, Newton) avulla voitaisiin rakentaa aukoton ja epäämätön varmuus. Sama uskonvaraisuus todentuu Newbiginin mukaan myös tieteessä ja tiedeyhteisöissä. Käsitys uskon ja tiedon vastakkaisuudesta (merkityksessä vastakohtaisuus) ei ole oikea. Tunnettu, usemmiten Augustinukseen liitetty ajatus credo ut intelligam (uskon, jotta ymmärtäisin) on oikea lähtökohta. Tietoteoreettisissa pohdinnoissaan Newbigin hyödyntää erityisesti Michael Polanyin ajattelua.

Länsimainen yhteiskunta ei Newbiginin mukaan itse asiassa olekaan sekulaari, uskonnollisesti neutraali, vaan naturalistinen ja uuspakanallinen. Eurooppaan levinnyt islam on tiedostanut voimakkaasti sen, että yhteiskuntaamme rasittaa sekularismi, uskon-, uskonnon- ja jumalankielteisyys. Newbiginin mielestä kristityt voivat monessa mielessä ottaa opikseen tästä muslimien esittämästä kritiikistä ja tietyin varauksin yhtyä siihen, mutta esim. islamin teokratia-ajatteluun ei voida mennä mukaan.

Newbiginin analyysi modernista kulttuurista viittaa mielenkiintoiseen kaksijakoisuuteen. Osa nykyajan kulttuurista on sidoksissa klassiseen moderniin maailmankatsomukseen, joka pohjaa valistusajan skeptisismiin ja sen tieto- ja totuuskäsitykseen (erityisesti Descartes). Osa taas on siirtynyt postmodernismiin, jonka tunnusmerkkinä on rajaton relativismi.

Kirkon mission tulee haastaa koko kulttuuri ja puhua sekä modernisteille että postmodernisteille. Erityisesti vastakohtaparit "tosiasiat (faktat) - arvot" sekä "subjekti - objekti" , joiden varaan ihmiset yhä laajalti rakentavat maailmankatsomustaan, tulee haastaa. Kirkko ei saa myöntyä (raamattukritiikissä eikä missään muussakaan) siihen valistuspohjaiseen ajatukseen, jonka mukaan vain "faktat" kuuluvat "totuuteen" ja näin ollen julkiseen, objektiiviseen elämänalaan, kun taas "arvot" (usko, uskomukset) on työnnetty henkilökohtaiselle ja subjektiiviselle alueelle ilman, että niille annetaan yleispätevää totuusmerkitystä. Kirkon mission keskeinen tehtävä on julistaa evankeliumia "julkisena totuutena" (public truth). Kristinusko on factum, valmis, "tehty", ja sen totuusvaatimus tulee sitoa kristologisesti Jeesuksen ainutlaatuisuuteen, joka kuitenkin tulee käsittää ja ilmaista trinitaarisesti.

Schleiermacherilainen subjektivistinen liberaaliteologia, historiallis-kriiittinen raamatuntulkinta ja "pietistinen" teologia (sitaatti tekstissä) ovat Newbiginin mukaan tulkinneet kristillistä uskoa niin, että se sopeutuu modernin kulttuurin lähtökohtiin. Newbiginin mielestä suunnan pitäisi kirkon mission näkökulmasta olla päinvastainen: modernia länsimaista kulttuuria tulisi tulkita evankeliumin ja kristillisen uskon valossa.

Kirjoittajan oma 8-sivuinen loppukatsaus sekä englanninkielinen tiivistelmä vastaavat hyvin väitöskirjan sisältöä. Kristilliseltä kannalta tällaiset erityyppiset yhteenvedot antavat Newbiginin ajattelusta itsessään varsin myönteisen ja missionaarisesti erittäin rakentavan kuvan. Väitöskirjan huolellinen lukeminen nostaa kuitenkin esiin joitain vakavia kysymyksiä Newbiginin teologisesta ajattelusta. Kirjoittaja on viitannut myös näihin, sekä lähteistöstä nouseviin että Newbiginin ympärillä käydyn keskustelun herättämiin ongelmiin.

Jollain tavalla paljastavaa oli lukea Newbiginiä kohtaan esitettyä kritiikkiä siitä, että tämä olisi itse eräässä mielessä postmodernisti. Heti tämän kritiikin kuultuani ja ensi shokin hälvettyä jouduin toteamaan: tällaisessa kritiikissä on kenties aidosti tavoitettu jokin Newbiginin ajattelun ongelmakohta. Huomasin omankin pohdintani suuntautuneen tämän tapaiseen arviointiin. En ole voinut perehtyä lähteistöön riittävän perusteellisesti esittääkseni pitemmälle meneviä väitteitä asiasta, mutta iso kysymysmerkki asiaan tällä hetkellä jää. On huomattava, että Newbigin itse luonnollisesti torjuu tällaisen kritiikin.

Asian ongelmaisuus juontaa selvästi siitä, mitä väitöskirjassa esitetään varsin vaikeaselkoisesti hänen suhteestaan totuuteen. Newbigin on rationaalisuuden suhteen kontekstualisti (järki ei ole autonominen, vaan toimii kontekstin kristityn uskonvaraisten lähtökohtien kehyksissä). Vaikka kristillisen rationaalisuuden traditio perustuu Jumalan itseilmoitukseen Jeesuksen Kristuksen maailmaan tulossa, elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa - itsessään todella hieno ilmaus - Newbigin ei näytä tuovan selvästi esiin, mistä ja miten tieto tästä on saatavissa. Polanyilta saatu usko-lähtökohta epistemologiassa ei puhu vielä mitään uskon sisällöstä. Mutta siitä ei puhu myöskään pelkkä nimitys "evankeliumi". Evankeliumin absoluuttisuudesta totuudesta on pidettävä kiinni - mutta mikä se totuus on? Ja vielä tärkeämpi kysymys: Mikä tekee tästä totuudesta totuuden? Se ei voi olla vain jokin sana, ilmaus, nimi, vaan sillä pitää olla sisältö.

Newbiginin mukaan kirkon tulee missiossaan siis julistaa evankeliumi "julkisena totuutena". Näin se vastaa oikealla tavalla sekä modernille että postmodernille ihmiselle ja tietysti koko maailmalle. Kirkon ei myöskään tarvitse jäädä fundamentalistiseen epäämättömään (Newbigin mielestä kartesiolaiseen, siis Descsartesin filsososiaan pohjautuvaan) varmuuteen eikä liberaaliteologian subjektiivisen varmuuden piiriin. Evankeliumin julistaminen totuutena "persoonallisen tiedon konseption" avulla voi transsendoida, ikään kuin "ylittää", nämä vaihtoehdot. Tähän yhteyteen kuuluu myös ajatus siitä, että evankeliumin totuus tulee esittää tarkemmin määrittämättömän "universaalisen intention" mukaisesti, mikä ei ole täysin sama asia kuin "julkisen totuuden" näkökulma.

Kun tässä valossa ajatellaan toteamusta "ellei kirkko julista modernissa kontekstissa evankeliumia universaalisena totuutena, ei ole mitään mieltä edes kutsua sitä totuudeksi" (lainaus loppukatsauksesta, s. 299), herää jälleen väistämättä edellä esitetty kysymys: mihin tämä totuus perustuu ja mistä se saa sisältönsä? Mikä tekee evankeliumin totuuden totuudeksi?

Ongelma saattaa tietysti olla puhtaasti ilmaisullinen. Lainausta lukiessa tulee nimittäin helposti mieleen ensi lukemalta oudoltakin, etten sanoisi hassulta, kuulostava kysymys: Onko siis pääteltävä, että mikäli kirkko julistaa evankeliumia totuutena, sitä (evankeliumia) on mielekästä kutsua totuudeksi? Avautuuko lähteistä tämänsuuntainen ajatus? Vai olisiko kysymys sittenkin muotoilusta? Asia ei todellakaan noussut mieleeni vasta loppukatsausta lukiessani, vaan pitkin matkaa. Tällaisissa muotoiluissa - kuka niitä sitten omasta kannastaan esittääkin - tullaan hyvin lähelle juuri sitä postmodernistista ajattelua, joka osaltaan leimaan nykykulttuuria!

Kysymys totuudesta ja sen sisällöstä on otettava erityisesti postmodernissa ajassa äärimmäisen vakavasti, liittyivät ajatukset sitten Newbiginiin tai eivät. Nykyään nimittäin on hyvin käypää tavaraa ajatus siitä, että se, mitä julistetaan totuutena, on "totuutta" - samalla kun ei oikeastaan ole olemassa mitään (yhtä) totuutta oikeastaan mistään asiasta (paitsi kenties se, että kaikki on suhteellista).

Kristittyinä tiedämme, ettei jonkin asian julistaminen totuutena tee siitä totuutta. Kristillinen evankeliumi on totuus, vaikkei sitä julistettaisikaan. Totuus on olemassa ennen sen julistamista. Ellei tätä painoteta, liidellään suinpäin postmodernismiin ja tietysti välillisesti myös modernismiin. Teologinen tarkastelu nimenomaan vahvistaa tämän ja myös lähtee tästä - uskossa sanaan. Sillä uskolla, jolla tietoa ja ymmärrystä saadaan, tulee olla kohde ja sisältö. Muutenhan se on hyppy tyhjyyteen.

Mikä tekee evankeliumin totuuden totuudeksi? Asian julistaminen totuutena ei siis tietenkään tee mitään asiaa totuudeksi. Tietenkin asioiden toistaminen ja esittäminen voivat luoda ihmisten mieliin "käytännön totuuksia" ja vakuuttautumisia siinä mielessä kuin esim. markkinointi ja propaganda tekevät. Tästä ei nyt kuitenkaan ole puhe. Myöskään asian uskominen totuudeksi ei tee siitä totuutta. Newbigin torjuu kyllä "sokean uskomisen", muttei sano, mikä on uskon perustelu, perustus.

Vielä pari ongelmalliselta kuulostavaa asiaa. Newbigin ilmaisee eri yhteyksissä, ettei kristinuskon totuus ole kristityn omistamaa totuutta, vaan varmuutta totuuden löytämisen suunnasta - vaikka se pohjaakin Jeesuksen historialliseen todellisuuteen. Kristitty voi yhdessä toisten kanssa etsiä totuutta. Tämän tapaiset ilmaisut vuonna 1932 ilmestyneessä Re-Thinking Missions -asiakirjassa nähtiin yleisesti osoituksina dokumentin uskontorelativismista. Mitä Newbigin tarkoittaa näillä muotoiluillaan? Toinen on kysymys ns. luonnollisesta teologiasta ja sen mahdollisuuksista. Niitä Newbigin näyttää pitävän yllättävän suurina. Tarkoittaako hän yleisen ilmoituksen pohjalta Jumalasta saatavaa tietoa (Room. 1), vai todella ns. luonnollista teologiaa klassisessa mielessä? Jos kysymyksessä on jälkimmäinen juonne, pidän Newbiginin ajatusta tällä kohdin syvästi ongelmallisena.

Keskitalon tutkimus on tervetullut lisä nykyajan missiologiseen keskusteluun. Meillä on nyt perusteltu ja kattava esitys Newbiginin todella "uskonrohkeasta" missionaarisesta ajattelusta ja Kristuksen kirkolle osoitetusta painavasta haasteesta. Se, että Newbiginin ajatteluun näyttää kaikesta huolimatta sisältyvän varsin syvälle luotaavia kristilliseen totuuskäsitykseen liittyviä ongelmia, ei tee tyhjäksi häntä koskevan tutkimuksen arvoa, vaikka problematisointia olisi varmaan tullut muutamissa kohdissa laajentaa. Mutta se voisi olla jo toisen tutkimuksen paikka - ja sitten englannin kielellä!

Takaisin
=> System.teol.