Takaisin
=> System.teol.

Vihan evankeliumi

Kirjaesittely Perusta-lehteen, 2003

Keijo Ahorinta:
Vihan evankeliumi. Mikä ajaa nuoren ihmisen vihaamaan kaikkea ja etsimään lohtua elämän pimeältä puolelta? Uusi Tie. 2003. 191 s.

Kirjan nimi paljastaa sen kauheuden ja ristiriidan, mikä sisältyy saatananpalvontaan ja ihmisten sitoutumiseen muihin okkultistisiin ilmiöihin. Pimeyden valtojen tarjoutumista rikkirevityn ja rakkaudettomuudessa kasvaneen nuoren avuksi voidaan todella luulla "evankeliumiksi", mutta se viekin pohjattomaan ja irrationaaliseen vihaan, joka kohdistuu kaikkiin ja lopulta myös itseen ja aiheuttaa ainoastaan menetyksiä ja tuhoa.

Kirjoittajalla on selvä raamatullinen käsitys Pahan eli Saatanan persoonallisesta luonteesta ja hänen kattavista yrityksistään ajaa ihmisiä epätoivoon ja kuolemaan. Kirjan monet lainaukset saatananpalvontaan ajautuneiden nuorten jälkeensä jättämistä kirjoituksista ovat korutonta kertomaa siitä, miten kaikki alkaa, miten yhteydet pimeyteen kasvavat yhä sitovimmiksi ja epätoivo saa yhä katkerampia piirteitä.

Pidän arvokkaana kirjoittajan yksityiskohtaista pohdintaa maailman tarustoissa ilmenevien Saatanaan liittyvien uskomusten (tai uskojen) yhteydestä eräisiin vaikeilta tuntuviin raamatunkohtiin (Leviatan, Behemot). Satanistisen ja saatananpalvontaan liittyvän muun kirjallisuuden esittely kertoo tekijän laajasta perehtyneisyydestä asiaan. Laaja on myös kirjoittajan kokemus itse auttamistyöstä, varmaan ainutlaatuinen maassamme. Merkittävä (aiheen vakavuutta ei vastaisi sana "mielenkiintoinen") on se analyysi, minkä kirjoittaja esittää satanismin kutsusta, joka ei liikoja lupaa - kristillisesti arvioiden - mutta joka kuitenkin saa seuraajia. Ja niin kokevat nuoremme tragediaa tragedian jälkeen, itsetuhoajatukset valtaavat mielen, ruumis riutuu kohti ennenaikaista kuolemaa ja sielu pimenee. Hyvä myös, että logos-käsite nousee esille pakanallisissa tulkinnoissaan, vaikka tekijän viittaus Platoniin herätti kysymyksen.

"Pieni suuri valo" löytyy niistä esimerkeistä, joissa Jeesuksen valo on päässyt kuvioihin ja vaikuttanut irtisanoutumista, uskoa, pelastuksen ja paranemista. Auttamistyössä kysytään lähes loputtomasti itsensä alttiiksi antavaa välittämistä ja itsensä likoon panemista - rakkautta. Moni voisi ajatella, että "tämä joukkohan on niin pieni, ei siihen kannata panostaa". Näin ajatellaankin, mutta kun asia tulee lähelle, mieli muuttuu. Emme ajattele liikenneonnettomuuksienkaan uhreista tai mielisairaista, että "heitä nyt on niin vähän" emmekä siksi näkisi heidän auttamistaan tärkeäksi, niin kuin emme lähetystyössäkään ajattele, että joku heimo, kieli tai kohde olisi pienen kokonsa tähden siirrettävä syrjään. Yksikin on tärkeä. Nuorten saatanan palvojien suhteen pätee myös se, ettei heidän joukkonsa valitettavasti olekaan kovin pieni ja ettei heidän kanssaan työskenteleviä ole paljon.

On hyvä että tässäkin kirjassa tulee esiin Saatanan viha Jeesuksen ristiä ja sovitustyötä vastaan. Pitkä lainaus syväpilkkaavasta kirjoituksesta "Kristinuskosta toipuminen" on karmea kertomus epäuskon havainnoista ja väärintulkinnoista meistä kristityistä - jos kohta myös eräistä terävistä havainnoistakin. Kirkossamme lienee sinisilmäisyyttä tämän(kin) suhteen, kun on okkultismista ja New age:stä puhe. Liberaaliteologiakin saa kirjassa oikeutetun näpäyksen. Sen mukaan on mahdollista ajatella, että "voimme pitää yhteyttä muihin henkiin ja manata heitä tarpeen mukaan esille, mutta Jumalan Pyhään Henkeen uskominen on vain kristittyjen luomaa harhaa, petosta" (77).

Tekijä ounastelee loppumietteissään, että jotkut kirjan teologiset avaukset ja muotoilut herättävät kysymyksiä. Jotkut lyhyesti esitetyt ilmaisut ovatkin alttiita väärintulkinnoille, mutta tämä ei tätä tärkeää ja merkittävä kirjaa suinkaan kaada. Risti seisoo. Loppuluvusta jää mieleen erityisesti se, että kun lähellämme tapahtuu saatananpalvontaa sen hirvittävine seurauksineen , emme saa vaipua itsesyytösten syövereihin. Emme myöskään saa (Jeremian tai Mooseksen tavoin) viitata osaamattomuuteemme tai kokemattomuuteemme kun meidän on mahdollisuus tukea ja auttaa tähän kierteeseen joutuneita nuoria (ja heidän omaisiaan). Me voimme olla heille ihmisiä, lähimmäisiä, pienen rakkauden valon tuojia vaikkemme paljon mielestämme tietäisi tai osaisikaan. Eikä raamatulla voi panna ihmistä "kuriin" (iskeä ns. päähän) - vaikka juuri Raamatun sana onkin ainoa pelastuksen sana, minkä auttaja tietää.

Kirjan lopussa käy ilmi, että kirjoittaja joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen ajaessaan kovassa vauhdissa pyörätietä louhikkoiseen kaivantoon, josta ei ollut asianmukaisesta varoitusmerkintää eikä ajoestettä korjauksenalaisella pyörätiellä. Hän kertoo avoimesti saamistaan vakavista vammoista. Onnettomuus sattui käsikirjoituksen ollessa vielä kesken - eikä estänyt sen valmistumista. Asiat toivon mukaan kääntyvät niin, että kirjoittaja toipuu ja voi jatkaa auttamis- ja taistelutyötään (sitäkin se on, halusimmepa tai emme) tällä saralla. Tällaisten kirjojen tarve vain kasvaa.

Takaisin
=> System.teol.