Takaisin
=> System.teol.

Voiko ihminen pelastua "tekemällä voitavansa"?

Yksin evankeliumi herättää uskon Kristukseen


Keskustelua ihmisen omista mahdollisuuksista pelastumisessa on viritetty Suomessakin. Onko pelastuminen, syntien anteeksisaaminen ja kadotustuomion alta pääseminen mahdollista ilman Kristusta? Onko evankeliumi välttämätön ihmisen Jumala-suhteen korjaamiselle? Täytyykö ei-kristityn pakanan ja juutalaisen saada kuulla Kristuksesta kertova evankeliumi ja uskoa se tullakseen liitetyksi Kristuksen maailmanlaajaan seurakuntaan? Toiset sanovat "ei", toiset "kyllä". Kysymme: Miksei Raamatun yksiselitteisen selvää vastausta "kyllä" haluta tai rohjeta tunnustaa?


Kysymyksiä kristinuskon olemuksesta ja pelastumisen mahdollisuuksista

Kymmenen vuotta sitten keskusteltiin Suomessa vilkkaasti ja voimakkaastikin juuri näistä. Esillä olivat kristillisen uskon olemus ja suhde muihin uskontoihin sekä lähetystyön olemus ja oikeutus. Keskustelu alkoi uskontotieteen dosentti Raimo Harjulan ja teologisen tiedekunnan dekaanin Raija Sollamon haastatteluista lehdistössä. Keskustelut osoittivat, että kristillisen uskon radikaalia uudelleen tulkintaa esiintyi - ja esiintyy - myös kirkon sisällä.

Hieman myöhemmin nousi esiin kysymys ihmisen omista mahdollisuuksista pelastumisen suhteen. Mitä johtopäätöksiä tulee tehdä niistä Raamatun ja Tunnustuskirjojen opetuksesta, joiden mukaan ihminen on oman pelastumisensa suhteen 'kuollut synteihinsä' ja ettei hän kykene itsessään mihinkään hengelliseen hyvään? Onko pelastus todellakin löydettävissä ainoastaan kristinuskossa? Onko Jeesuksen pelastusteoista kertova evankeliumi ehdottoman välttämätön? Polttopisteeseen nousi kysymys perisynnistä ja ihmisen syntiturmeluksen syvyydestä ja sen vaikutuksesta ihmisen uskon heräämiseen tai heräämättä jäämiseen.

Roomalaiskatolisen kirkon opetuksia
Vatikaanin II kirkolliskokous (1962-1965) keskusteli myös paljon ei-kristittyjen pelastumisen mahdollisuuksista. Professori Miikka Ruokasen tutkimus (1992) kokouksen asiakirjoista osoitti mm. sen hämmästyttävän ja itsessään varsin paljastavan seikan, että Vatikaanin II konsiilin mukaan kristinuskon Jumala voi hyväksyä yhteyteensä sellaisia ei-kristittyjä, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia, mutta jotka täyttävät seuraavat kolme edellytystä: 1. He ovat itse syyttömiä siihen, etteivät tunne Kristusta. 2. He pyrkivät tuntemaan täydemmin Jumalan ja totuuden omassa uskonnossaan (kursiivi JL) ja kulttuurissaan; maailmanhistorian alusta alkaen Luoja on vuodattanut kaikkiin ihmisiin yleisen luomisarmon, joka tekee mahdolliseksi luonnollisen Jumala-tuntemuksen ja totuuden etsinnän (viitteenä esim. Room 1:20). 3. Saman luomisarmon voimasta he pyrkivät myös täyttämään ne luonnollisen moraalilain vaatimukset, jotka he tuntevat oikeiksi omassatunnossaan" (viitteenä esim. Room 2:14-16)."

Väitteet perustuvat tarkasti asiakirjoihin ja ovat kristilliseltä kannalta suorastaan hätkähdyttäviä. Viitteinä mainitut raamatunkohdat avautuvat nimittäin kristinuskon kokonaissanomasta käsin aivan toisin, suorastaan päinvastaisina, kuin niitä on kyseisissä asiakirjoissa käytetty. Jos tekstejä olisi uskottava, ilman Kristusta elävä ihminen todella kykenisi periaatteessa ja käytännössä täyttämään luonnollisen moraalilain vaatimukset. Mihin on unohtunut perisynnin turmelus? Itse asiassa se on suorastaan kielletty. Myös roomalaiskatolisen kirkon pelastusoppi näyttäytyy peittelemättä: yleinen luomisarmo tekee mahdolliseksi (luonnollisen, omaantuntoon kirjoitetun) moraalilain täyttämisen siinä määrin, että joillakuilla on tämän nojalla todellinen mahdollisuus pelastumiseen.

Perisynti on järjelle mahdoton asia
Uskonpuhdistajat joutuivat aikanaan ottamaan rajusti yhteen Rooman kirkon teologien kanssa juuri kysymyksessä perisynnistä. Samaa rajanvetoa on jatkettu myös viime vuosina. Näin Luther opettaa perisynnistä : "Tässä meidän on tunnustettava, niin kuin pyhä Paavali sanoo (Room. 5:12), että synti on peräisin yhdestä ainoasta ihmisestä, Aadamista, jonka tottelemattomuudesta johtuu, että kaikista ihmisistä on tullut syntisiä ja he ovat joutuneet kuoleman ja Perkeleen valtaan. Tätä sanotaan perisynniksi eli perussynniksi" (Tunnustuskirjat, Schmalkaldenin opinkohdat, kolmas osa, 1.1).

Hieman myöhemmin Luther jatkaa: "Perisynti on niin syvää ja pahanlaatuista (ihmis)luonnon turmeltumista, ettei sitä järki käsitä, vaan se on uskottava Raamatun ilmoituksen perusteella" (Ps. 50, Room. 5, 2. Moos. 33, 1. Moos. 3; Schmalkaldenin opinkohdat, kolmas osa, 1.3)."

Lutherilta lainatussa kohdassa näkyy perisynnin kolme keskeistä piirrettä: (1) Yksikään ihminen - Jeesusta itseään lukuun ottamatta - ei ole perisynnistä vapaa, ja (2) perisynti on kadottava eli vie kaikki ihmiset "kuoleman ja Perkeleen valtaan". Oppi perisynnistä tunnustetaan (3) uskon kohteeksi. Jokaisen ihmisen tulisi toki jo havainnoistaan voida päätellä perisynnin todellisuus ja kauheus. Mutta tähän(kään) ihminen ei pysty - juuri oman langenneisuutensa vuoksi.

Lutherilta lainattu kohta on myös nykyaikana erityisen tärkeä, koska ihmiset pyrkivät arvioimaan kaikki asiat - myös kysymykset Jumalasta ja uskosta häneen - oman järkensä, tunteensa ja kokemuksensa varassa. Myös uskontokeskustelussa on helppo työntää ajatus Jumalan auktoritatiivisesta ilmoituksesta sivuun ja unohtaa se. Raamattua ei oikeastaan tarvita mihinkään, ja näin kristillistä uskoa katsotaan voitavan arvioida ja arvostella pelkästään ihmisen omista, langenneisuuden määräämistä edellytyksistä käsin.

Evankeliumi on ainoa mahdollisuus
Ns. yleinen ilmoitus Jumalan luomisteoista ja hänen voimastaan (Room. 1) on todellista, mutta se ei välitä ihmisille sanaakaan evankeliumista, Kristuksesta eikä siis pelastuksesta. Vaikka yleinen ilmoitus itse asiassa sisältää ja näyttää paljon asioita selvästi (Room. 1:20), ihminen ei pysty ottamaan hengellisessä ymmärtämättömyydessään sitäkään vastaan, ja ns. luonnollinen jumalantuntemus on parhaimmillaan Jumalan luomistyön ja maailmanhallinnan aavistelevaa ounastelua ilman vähäisintäkään tietoa Jumalan valmistamasta pelastuksesta.

Ilman Kristusta elävällä ihmiselle ei ole muuta tietä Kristuksen yhteyteen kuin evankeliumin sanan ja sakramenttien kautta. Vain evankeliumi herättää uskon, ja juuri siksi lähetystyö on välttämätöntä. Omantunnon (erittäin suhteellisen ja ympäristönsä paineisiin mukautuneen) äänen seuraaminen eikä sen sitominen Jumalan sanaan ei onnistu täydellisesti tai "riittävästi", vaikka joku kirkko niin väittäisikin. Tekemällä "voitavansa" tai "parhaansa" tai pyrkimällä seuraamaan omaatuntoaan ja rakastamaan lähimmäistään ei pelastu. Parhainkin elämässämme jää Jumalan edessä toivottoman puutteelliseksi Jumala-yhteytemme syntymistä ajatellen. Synnitöntä ihmistä ei ole vielä syntynyt - paitsi Jeesus, joka otti kantaakseen koko maailman synnin Johannes (1:29; 3:16; Markus 10:45; 2 Kor. 5:15, 19-21; Jes. 53:2-11), jotta me syntiset pääsisimme oman syntimme tuomiosta vapaiksi ja Isän Jumalan tykö.

Takaisin
=> System.teol.