Takaisin
=> System.teol.

Isken takaisin, en iske takaisin...

Dunn, Ronald:
Kun ystävä pettää. Päivä. 1999. 159 s.


Kirja on jo viisivuotias eikä kooltaankaan kovin mahtava. Aihe ei kuitenkaan ole vanha eikä järin pieni, vaan aina ajankohtainen, mutta siitä huolimatta harvoin esillä: Mitä kristitty voi tehdä ja ajatella, kun "omat joukot ampuvat" tai lähimmät ystävät pettävät? Juuri tämän tärkeän teeman vuoksi rohkenen kirjoittaa muutaman rivin tästä varsin mielenkiintoisin esimerkein ja sovelluksin maustetusta kirjasta.

Lähes jokainen seurakunnissa tai järjestöissä vastuutehtävissä ollut tuntee otsikossa mainitun tilanteen omakohtaisesti, toiset vähemmän toiset enemmän ahdistusta ja tuskaa kärsineinä. Kirjoittaja kysyy, tulisiko ystävän pettämäksi joutuneen iskeä takaisin, vai haudata kipu ja yrittää kulkea (tai raahautua) eteenpäin. Kateus ja vahingonilo toisten (ja varsinkin kilpailijoiksi) koettujen onnettomuuksista ja huonosta menestyksestä on myös kirjan esityslistalla.

Yhden luvun otsikko ja alaotsikot kertovat kirjoittajan pyrkimyksestä karuun realismiin. Lainaan niistä muutaman tähän: Kun sisin itkee, Murhenäytelmä ja trauma, Lisää haavoja, Yhä lisää haavoja. Tätä lukiessa tulee mieleen edesmenneen helsinkiläisen TT Per Wallendorffin ajatus, jonka hän lausui keskellä uskovien todella raskaita kriisejä: "Yhteenkään ihmiseen ei voi (saa kriiseissä) luottaa."

Kirjassa pohditaan ystävä(n)pettäjän vaikuttimia, mutta suurin huomio kiinnitetään haavoitetun/ haavoittuneen selviytymismahdollisuuksiin. Tässä käytetään apuna useita Raamatun omia selviytymiskertomuksia. Kirja ei lähesty aihetta pelkästään eikä edes pääosin psykologian vaan ennen kaikkea Raamatusta aukeavin hengellisten näköalojen valossa. Reformoidun teologian pohjalta nousseena kirja esittää joitain vieraan tuntuisia ajatuksia, ja joku neuvo saattaa tuntua heroistiselta, sankarivoimaisuuteen kehottavalta. Kirjan heroismi saattaa olla enemmän ilmaisuissa kuin asiassa, sillä esitystä kuitenkin hallitsevat hieman syvemmät näköalat Sovitus, armo ja anteeksiantamus tuodaan kirkkaasti esiin.


Kirjoittajan omakohtainen kokemus leimaa esitystä ja kuljettaa sitä ruohonjuuritasossa. Hänen poikansa itsemurha luo esitykselle vakavan taustan, ja lukijan on pakko muistaa, että kirjoittaja on tosissaan. On kysyttävä, mitä kirjoittaja todella haluaa sanoa.

Lukijalle herää kysymys, milloin on oikein vaieta, milloin puolustautua räväkästi ja rohkeasti? Joskus tuntuu, että kaltoin kohdeltu kristitty on liian hiljaa. Ihminen ei voi aina kätkeä kaikkea. Lukija oivaltaa, että on tärkeämpää on herätä ajattelemaan oikeiden ja väärien selviytymis- ja lähestymistapojen peruseroja kristillisen uskon näkökulmasta kuin tarttua kirjan yksittäisiin neuvoihin tai takertua omiin kipeisiin kokemuksiinsa. Psalmin 73 mukaan se on mieletön, joka katkeroituu jumalattomien menestyksestä eikä muista, mikä heidän loppunsa on. Hiljaista viisautta, suhteellisuuden tajua ja pääasioiden näkemistä pääasioiksi. Kannattaa miettiä, riittääkö tämä ampumisen sijasta. Vai tuottaako tämä pohdinta tulokseksi pari hyvin tähdättyä laukausta? Ilmaisu "hyvin tähdätty" kannattaa korvata muotoilulla "perusteltu", jos laukaus tulee.

Kirjoittajan loppusana avaa pääasian: "Tässä kaikki, mitä tiedän siitä, miten selvitä kun omat ampuvat. Riittääkö se [pääasian selvittämiseksi]? Toivon niin. Luulen niin. Vaihtoehtona on ruveta itse ampumaan toisia. Jos aiomme toimia niin, meidän tulisi muistaa, miten Saul tiivisti elämänsä: 'Olen ollut mieletön'(1. Sam. 26:21)".

Takaisin
=> System.teol.