Takaisin
=> Päivän Sana

Luther: Mannaa Jumalan lapsille
Tammikuun 23 päivänä, Ps. 130:5

 

Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi (Ps.130:5).

Nyt hän [psalminlaulaja] kuvaa toivoa, uuden ihmisen elämää ja millaista sen tulisi olla - - Sillä Jumala on lapsiaan kohtaan niin ihmeellinen, että hän tekee heidät autuaiksi viemällä heidät luonteeltaan vastakkaisiin ja vastakohtaisiin tiloihin. Ovathan toivo ja toivottomuus toistensa vastakohtia. Siitä huolimatta Jumalan lasten on toivottava toivottomuudessaan. Pelkohan ei ole mitään muuta kuin epätoivon alku ja toivo on pelastuksen alku.

Näiden vastakohtien on oltava meissä siksi, että meissä on kaksi luonnoltaan vastakkaista ihmistä, vanha ja uusi. Vanhan täytyy pelätä, joutua epätoivoon ja hukkua, uuden täytyy toivoa hellittämättä ja tulla korotetuksi. Nämä molemmat ovat samassa ihmisessä, vieläpä samassa Jumalan teossa. Niinhän kuvanveistäjäkin kehittää kuvan muotoa poistaessaan ja hakatessaan irti puusta sen osan, joka ei sovellu kuvaan. Samoin uutta ihmistä muodostava toivo saa kasvua siitä pelosta, joka leikkaa pois vanhan Aatamin.


Lainaus on osa päivän tekstiä kirjasta Luther: Mannaa Jumalan lapsille, ja se on julkaistu kustantajan luvalla. Teosta saatavana os. SLEY-kirjat, 09-251390.

 

Keskustelua päivän sanasta:   Toivo ja epätoivo kuuluvat periaatteessa molemmat uskovan syntisen ihmisen arkeen. Jumalan sana vahvistaa meissä toivoa Pyhän Hengen työn välityksellä, kun kuulemme ja luemme sanaa ja kun saamme armon ottaa vastaan sen selityksen, joka on evankeliumin mukainen, ja hylätä sen, mikä on evankeliumia vastaan. Uskova on tarkoitettu elämään elävässä toivossa synnistään ja epätoivon kiusauksistaan huolimatta. Synnintunto ei pelasta, vaan ajaa Kristuksen ristin luo ottamaan uskossa vastaan syntien täyden anteeksiantamuksen.

Nykyinen (joka kirkossa esitetty ajattelu) ajattelu, joka tekee kristillisestä uskosta "pyrkimystä hyvään elämään ja lähimmäisen rinnalla kulkemiseen" (eivät lainkaan pahoja pyrkimyksiä sinänsä!) ohittaa oman syntisyytemme, ihmisen langenneisuuden, Jeesuksen ristin sovituksen välttämättömyyden, henkilökohtaisen uskon sekä taistelun toivon ja epätoivon välillä suhteessa itseemme, tulevaisuuteemme, kuolemaamme ja rakkauteemme (tai sen puuttumiseen). Kirkollisessa julistuksessakin siis heijastuu vastakohta toivon (uskon) ja epätoivon (uskosta piittaamattomuuden ja sen hedelmän epätoivon) välillä.

Takaisin
=> Päivän Sana