Takaisin
=> Päivän Sana

Luther: Mannaa Jumalan lapsille
Helmikuun 2 päivänä

Kun nyt midianilaiset kauppiaat menivät siitä ohitse, vetivät veljet Joosefin ylös kaivosta; ja he myivät Joosefin (1 Moos. 37:28)

 

Oppisimme jo tästäkin [kertomuksesta], kuinka ihmeellistä hallitusta [hallintaa] Jumala toteuttaa maailmassa. Hän on lähinnä siinä, missä luullaan perkeleen ja kuoleman olevan käsillä. Joosefkin luulee nyt olevansa Jumalan hylkäämä, vaikka tämä seuraa häntä silmillään. – Kun aika tuli, Herra asetti hänet mitä suurimpaan kunniaan. –

Näin Herra tekisi meillekin, jos osaisimme olla uskossa kestäviä. Onhan meillä sama Jumala, joka silloinkin hallitsi. Meillä on sama kaikkivaltias Isä ja sama sana. - - Hän saattaa ensin häpeään sen, jota hän tahtoo kunnioittaa, ja hän täyttää surulla ja sydämen tuskalla sen, jota hän aikoo eniten ilahduttaa. Näin hän tekee erityisesti valituilleen. Kuta syvemmälle hän alentaa heidät ja tekee mitättömiksi, sitä enemmän hän aikoo korottaa ja ylentää heidät.

Lainaus on osa päivän tekstiä kirjasta Luther: Mannaa Jumalan lapsille, ja se on julkaistu kustantajan luvalla. Teosta saatavana os. SLEY-kirjat, 09-251390.

 

Keskustelua päivän sanasta:

Jumala ilmestyy vastakohdassaan. Tämä pätee myös paikkaan ja tilanteeseen. Tässä tai täällä ei Jumala varmasti ole, ajattelemme tietyissä elämäntilanteissamme, ja teemme silloin aivan samoin kuin voimme kuvitella Joosefin ajatelleen kaivon pohjalla. Kun ihminen luotuisuutensa perusteella etsii jotain ja jonkinlaista jumalaa jostakin, hän etsii vääränlaista jumalaa väärästä paikasta. Tästä ja oikean Jumalan etsimisen puutteesta oikeasta paikasta kertoo Roomalaiskirjeen 3. luku.

Kun ja jos ihminen sitten kuulee evankeliumin Jeesuksesta, hän saa tietää ratkaisevalla tavalla jotain aivan uutta. Tähänastinen jumalan etsintä ei olisi voinut tuottaakaan oikeata tulosta. Nyt hän tietää, kuka oikea elävä Jumala on ja mistä hänet voidaan löytää. Ihminen kuitenkin osoitti luotuisuutensa ja ihmisenä olemisensa todellisuuden siinä, että etsi jumalaa. Hänet on luotu Jumalan kuvaksi ja tämä näkyy langenneen ihmisen elämässä tavalla tai toisella jumalan etsimisenä. ”Ihminen ei ole apina” (sanoi Matti Mikkonen juuri tästä asiasta.)

Jumalan kaitselmus on käsittämätöntä. Hän painaa alas ja hän nostaa. Hän vie maineen, hän palauttaa sen. Hän antaa valheen olla voitolla, hän antaa oikeuden ja totuuden tulla näkyviin. Hän kohtelee tiukasti, hän kohtelee lempeästi. Tai sitten ei palauttamista tapahdukaan. Siihenkin on oltava valmis.

Hänen johdatuksensa – se voidaan käsittää kaitselmuksenakin – on samalla tavalla ihmeellistä ja tutkimatonta. Hän ”järjestelee” asioita meistä riippumatta. Huomaamme ympäristössämme ja elämäntilanteissamme aivan yllättäviä asioita, jotka osoittautuvat siunauksellisiksi. Monet näistä ovat mielestämme niin pieniä, etteivät ne ole Jumalan johdatuksen nimen arvoisia. Pienet asiat voivat kuitenkin osoittautua erittäin merkityksellisiksi. Jos ja kun näemme joissain elämänvaiheissamme sellaista, mikä voi olla elävän Jumalan johdatusta, älkäämme empikö sen kutsumista Jumalan hyväksi johdatukseksi. Pienet asiat eivät ole aina Jumalalle pieniä – varsinkaan, jos hän itse on ne aikaansaanut!

Pettymys voi muuttua iloksi kun huomaamme, että asialla oli jokin hyvä tarkoitus. Lopuksi: älä koskaan halvenna Jumalan persoonaa ja todellisuutta väittämällä, että sillä tai tällä asialla ei ole mitään tarkoitusta, kuten esim. kärsimyksestä usein ajattelemattomasti sanotaan. Myös pahoilla asioilla on tässä Jumalan johdatuksen ja huolenpidon maailmassa oma tarkoituksensa. Se on toinen asia, ettemme suinkaan aina ymmärrä tätä tarkoitusta ennen kuin vuosien päästä tai edes elämämme loppuun mennessä. Annamme Jumalan kaikkivallalle täyden ”vapauden”. (Jumala on täydellisen vapaa kaikessa meidän ”antamisistamme” riippumatta”!) Tämä on tavallaan turhaa sanoakin, sillä eihän meillä ole mitään muuta mahdollisuuttakaan.                 

Silti emme ole fatalisteja, kohtalouskoisia, kuten suuri osa muslimeista. Yksi perustava ero on siinä, että Jumala on meille rakas taivaallinen Isä ja Jeesus on meidän veljemme. Allah ei ole muslimille Isä, vaan kaukainen kaikkivaltias. Hän ei tule lähelle eikä häntä voi päästä lähelle eikä hän ole antanut pelastussanomaa, vaan ajaa ihmiset vain ja ainoastaan omien määräystensä alle.

Meidän Jumalamme taas on antanut Jeesuksessa horjumattoman perustuksen armon jakamiselle, Allahista uskotaan korkeintaan, että hän armahtaa, jos armahtaa, vaikka häntä armeliaaksi kutsutaankin. Varmaa toivoa ja pelastuksen varmuutta ei ole – eikä tosin pelastusajatustakaan siinä mielessä kuin meillä kristityillä. Emme alistu (”muslimi” tarkoittaa [kylläkin hieman epätarkasti ilmaistuna] ”alistunut”) mihinkään muuhun kuin siihen, mitä hän meistä osoittaa (synnintunnustukseen) ja siihen, mitä on syntisyytemme vuoksi tehnyt (sovitus, anteeksiantamus). Tämä ”alistuminen” tapahtuu uskossa ja luottamuksessa Raamatun armolupauksiin, joiden sisältö on Jeesus ja hänen antamansa syntien anteeksisaaminen.

Takaisin
=> Päivän Sana