Takaisin
=> Yhteiskunta

Maailmanpolitiikan arkiyötä

[Irakin ase-etsinnät.] Hämeen sanomat 2002.


Tilanne Irakin suhteen jättää vähän vaihtoehtoja. Perjantai-illan (14.2.2002) A-studiossa nuori vantaalainen koululainen ilmoitti haluavansa kysyä liittokansleri Schröderiltä, millä ei-sotilaallisilla keinoilla tämä katsoisi voivansa riisua Irakin aseista. Terävä kysymys. Irakista on keskusteltu pitkään. Olen yrittänyt seurata keskustelua tiedotusvälineistä parhaan kykyni mukaan. Yhtään todellista vastausta ei Tikkurilan teininuorukaisen kysymykseen ole käsittääkseni kukaan vielä esittänyt.

Neulan etsiminen heinäsuovasta on sananparsi, jolla kuvataan etsimisen vaikeutta kun etsittävä kohde on pieni ja etsittävä alue suuri. Esimerkiksi kelpaa atomi- sekä biologisten että kemiallisten aseiden etsiminen Irakista. Löytämisen vaikeudet ovat suunnattomia, kun kätkijänä on Saddam Hussein.

Vertaus kuitenkin ontuu ja tilanne osoittautuu paljon vaikeammaksi. Mistä nimittäin tiedämme, että kaikki Saddamin käskyvallan alla olevat aseet ovat Irakissa? On hieman naiivia ajatella, ettei niitä olisi myös "hajasijoitettu" täysin arvaamattomiin paikoihin terroristiverkostojen milloin tahansa käytettäviksi. Kansanomaisesti voisi kai sanoa, että kätkijät nauravat partaansa. YK:ta tuntuu olevan liian helppo johtaa harhaan. Tilanne on kuitenkin kaikkea muuta kuin huvittava. Se on sanoinkuvaamattoman vakava.

Neuvostoliiton miehittettyä Afganistanin 1979 kommunismi ja islamilainen fundamentalismi ottivat yhteen verivihollisina päättäväisesti, raivoisasti ja julmasti toistakymmentä vuotta. Tänään äärikommunistisen johdon alla oleva Pohjois-Korea ja fundamentalistisuuteen kallistuva islamilainen Irak muodostavat mielenkiintoisen aisaparin ja eräänlaisen vastakohtien liiton. Toinen, Irak, vaikuttaa sulkeutuneelta ja rajoittuu poliittisiin fraaseihin, mutta on samalla täysin "läpinäkyvä": kissa leikkii hiirellä. Toinen, Pohjois-Korea, puhuu uhmaten ja käsittämättömän avoimesti, mutta tuntuu samalla kätkevän salaisuutensa ja todelliset pyrkimyksensä visusti. Kovin paljon mielikuvitusta eikä hoksaamista tarvita sen näkemiseen, että jälkimmäinen puhuu toisen suulla ja puolesta.

On vaikea ajatella, että kukaan reaalimaailmassa liikkuva poliitikko tai sotilasasiantuntija hetkeäkään todella uskoisi, että Saddamin kanssa voitaisiin missään olosuhteissa saada syntymään todellista yhteistyötä, avoimuutta tai aito myöntyminen YK:n päätöslauselmiin. Hallitsijatyyppinä hän on Milosevicin hengenheimolainen, vaikka ilmaisee itsensä eri tavoin. Voimme myös kysyä, millä diplomatialla tai millä neuvotteluilla olisi koskaan päästy todelliseen keskusteluun psyykkisesti muiten sairaiden valtaihmisten kuten Hitlerin ja Stalinin kanssa?

Yhtään ongelmatonta vaihtoehtoa en ole kuullut kenenkään vielä esittävän Irakin varjoleikin ongelmaan. Sotaa ei kenenkää pidä haluta, mutta jotkut tilanne näyttää ajavan siihen. Jotkut ottavat Irakin aiheuttaman tilanteen vakavasti, toiset lakaisevat ongelman maton alle puhumalla "rauhan" puolesta. Minkä rauhan?

Takaisin
=> Yhteiskunta