Takaisin
=> Yhteiskunta

Kuka maailmassa häiriköi?

 

Tällä palstalla on joitain aikoja sitten esitetty arvio, että Yhdysvallat olisi jonkinlainen "häirikkö". Suurta suosiota nauttivan yleisen mielipiteen valossa ymmärrän näkemyksen. Oma käsitykseni on toisenlainen. Ne kriteerit, joiden perusteella en voi katsoa Yhdysvaltoja jonkinlaiseksi maailmanpolitiikan häiriköksi, perustuvat yhtäältä (myös kirkkojen hyväksymien) ihmisoikeusjulistusten ja yleisen luonnonoikeuden periaatteisiin sekä ns. kultaiseen sääntöön (Ilmaistaan yleensä kieltona "Älä tee toiselle, mitä et tahtoisi tehtävän itsellesi"; Raamatussa myönteisenä kehotuksena: "Tee toiselle, niin kuin haluaisit tehtävän itsellesi.)

Häiriköllä ymmärretään kielenkäytössä yleensä henkilöä, joka rikkoo järjestystä tai vaarantaa lähellä olevien turvallisuutta (esim. liikenteessä). Häiriköinnin fyysinen äärimuoto on tämän päivän silmitön terrorismi, joka ei pidä ihmishenkeä minkään arvoisena. Se, että jokin valtio toimii itsenäisesti ja eri tavalla kuin muut, ei tietenkään tee siitä häirikköä. YK:n linjaukset eivät sinänsä ole yleinen moraalinen ohjenuora, niin kuin joskus otaksutaan. YK on vuosikymmenestä toiseen "sallinut" omien jäsenvaltioittensa toimesta harjoitetun räikeän ihmisoikeuksien loukkaamisen omia kansalaisiaan sekä toisen maan tai kansan ihmisiä kohtaan ja tekee yhä niin. Näistä maista löytyvät todelliset häiriköt. YK on myös saanut aikaan hyvin paljon hyvää ja rakentavaa, mutta järjestön heikkous ihmisoikeusloukkausten suhteen on niin suuri puute, ettemme voi missään tapauksessa ajatella YK:n tarjoavan päätöksillään (tai niistä pidättäytymisellään) kaikkia sitovaa käyttäytymisnormistoa moraalisissa tai eettisissä kysymyksissä. Voimme vain toivoa, että YK voisi joskus olla tällainen. Sen sisäinen politikointi ja irtopisteiden keräämisen salliminen poliittisessa päätöksenteossa on kuitenkin tällä hetkellä vakavana esteenä. Kansoilla ei yksinkertaisesti ole yhtäpitävää realistista käsitystä ihmisen synnynnäisestä pahuudesta eikä oikeasta ja väärästä. Samalla YK:n kulttuurinen, opetuksellinen, terveydellinen ja rauhanturvatoiminta on kiitollisin mielin tunnustettava.

Viimeaikaiset Irakin sotaan liittyvät tapahtumat paljastivat "häiriköintiä" YK:n omassa päätöksenteossa. YK:n luopuminen (ilman yhteistä päätöstä) yhteisesti sovitusta päätöslauselmasta 1441 ja päätösvallan ilmeinen liukuminen asetarkastajille antoi Saddamille viestejä, jotka rohkaisivat häntä jatkamaan ihmisoikeuksien loukkaamista. Kansojen yhteiseksi mainittu pyrkimys riisua Saddam aseista osoittautui annettujen signaalien myötä nopeasti haihtuvaksi kangastukseksi. YK ei loppujen lopuksi halunnut eikä pystynyt kantamaan huolta ja vastuuta Saddamin vallan alla olevien miljoonien irakilaisten ja maan vähemmistöjen ihmisoikeuksista. Rohkenen ajatella, että tämä puhtaasti tutkimuksellinen näkökanta YK:n päätösprosessin kulusta ja Saddamille annettujen (väärien) signaalien vaikutuksesta ihmisoikeuksia heikentävään suuntaan tullaan nostamaan yhä selvemmin esiin kun YK:n päätösprosessi aikanaan tulee tieteellisen tutkimuksen kohteeksi.

Takaisin
=> Yhteiskunta