Takaisin
=> Yhteiskunta

Kristitty on humaani, mutta kristinusko ei ole humanismia

Kristityn vastuu -lehteen, mielipidesivulle


KV:n numerossa 48 (27.11.2003) Birger Holm pohtii mielenkiintoisesti yhtäältä kristillisdemokratian ja kristinuskon ja toisaalta humanismin yhteenkuuluvuutta ja erilaisuutta. Hän toteaa mm: "Eivät kaikki kristityt ole ihmisten hyvinvoinnin tarpeille sokeita hihhuleita, eivätkä kaikki humanistit ole ateistisia uskonrienaajia" ja että "kristittyjä ja humanisteja mahtuu joka junaan". Hänellä ja minulla on sama yhteinen vaikeus: humanismin nimellä kulkeva aatevirtaus on niin monisäikeinen ja historian kuluessa aina uusia piirteitä saanut ilmiö, että sen sisällä olevan "keskivertohumanismin" tai "-humanistin" määrittäminen tuntuu lähes mahdottomalta.

Historiallisena ilmiönä humanismi ammentaa ensinnäkin antiikista ja uuden ajan kynnyksellä renessanssin uudelleen muokkaamista antiikin ihanteista. Uudempi humanismi pohjaa pitkälle valistuksen ajatteluun, ja sen jälkeinen 1800-luvun taitteen uushumanismina tunnettu aatesuunta (Herder, Goethe, Schiller) piti edelleen antiikin ihmisihannetta perusarvonaan. Humanismin moninaistuminen on sen jälkeen levinnyt lähes rannattomaksi käsitteeksi, jossa on sekä selvemmin filosofisia että toiminnallisia (esim. ihmisoikeusjulistuksiin) tai yleisuskonnollisuuteen ja pakanuuteen liittyviä piirteitä. Laajasti ymmärretty humanismi on aina rakentanut ajattelunsa ihmiskuvan ja -ihanteen ympärille. Välillä se on ollut salliva kristillisen uskon ja kirkon suhteen, välillä niiden vannoutunut vihollinen. Historian professori Jaakko Suolahden analyysi suomalaisesta humanismista 1900-luvulla on karua kuultavaa: "1937 perustetun siviilirekisteriin kuuluvien yhdistysten liiton näkyvimpänä toimintamuotona oli aluksi valtionkirkon (lue: kansankirkon) vastustaminen". Hän jatkaa: "Kun yhteisö vuonna 1945 muutti nimensä vapaa-ajattelijoiden liitoksi, se jatkoi samoja pyrkimyksiään 'humanistis-rationalistisessa hengessä' " (Artikkelissa Humanismi, Otavan suuri ensyklopedia)..

Niinpä. Humanismista löytyy monenlaista, kauniilta kuulostavia ihanteita (ihmisen arvo, kykyjen kehittäminen, ihmisyys, inhimillisyys ja humaanisuus, elämän henkisyyden korostaminen, perheen asema, rauhanajatus, suvaitsevaisuus, tasa-arvo jne.), mutta myös yhteyksiä ihmisen kaikkivoipaisuuteen, prometeus-ajatteluun, sankari-ihanteeseen, valistuksen järkiperäiseen rationalismiin (eri asia kuin oikea järjen käyttö eli rationaalisuus) sekä antiikin, renessanssin ja nykyajan yleisuskonnollisuuteen ja uuspakanuuteen. Yhteistä kaikelle humanismille on keskittyminen ihmiseen, mitä kukaan humanisti ei varmaan kiellä. Tänään yhteiskuntamme pursuaa sekulaarihumanismia, joka ei ole sisäistänyt kristillistä maailmankatsomusta, vaan toimii rajusti sitä vastaan - jopa kirkon sisällä "vapaamielisen" liberaaliteologian välityksellä.

Yllä olevasta pintaraapaisustakin voidaan kuitenkin tehdä se yleistys, ettei humanisti tarvitse - ollakseen humanisti - Jumalaa, uskoa Jeesukseen, anteeksiantamusta, pelastusta, synnin ja syyllisyyden tunnustamista. Hänen "henkinen täyttymyksensä" ei hänen omista lähtökohdistaan käsin ole lainkaan sama kuin kristityllä. Hän voi silti monessa tapauksessa ihanteittensa mukaisesti tukea esim. kristillisdemokraattien ohjelmia (perhe, moraali, yksilön kehittymisen mahdollisuus ja vapaus, isänmaa, tasa-arvo, demokratia jne.) poliittisessa ja yhteiskunnallisessa mielessä, ja häntä on tuettava tässä pyrkimyksessä. KD-puolue ottaa luonnollisesti vastaan annettuja ääniä eri tahoilta eikä torju sille osoitettua tukea. Sitten on toki myös olemassa kristittyjä, jotka tunnustautuvat "humanisteiksi". Humanistille raja moniin kristillisdemokraattien käytännön ja periaateratkaisuihin voi kuitenkin tulla pian vastaan. Pesunkestävä humanisti haluaa olla ihanteittensa mukaan "suvaitsevainen", tosin valikoivasti. Mitähän sanoisi homoliitto-ongelmasta? Tai rauhanaatetta edustava humanisti terrorismista, esivallan miekasta ja puolustus- ja vapautussodasta? Humanisti ei etsi normejaan Jumala- ja luomislähtöisesti vaan ihmislähtöisesti, ja tämä synnyttää syvälle käyviä näkyviäkin eroja. Kristitty ei voi olla kristitty ilman uskoa Jeesukseen, humanisti voi olla humanisti tietämättä tai välittämättä Jumalasta. Yhdessä vaikuttamiseen voi silti olla asioista riippuen paljonkin mahdollisuuksia.

Takaisin
=> Yhteiskunta