Takaisin
=> Yhteiskunta

Ihmisarvoa ei voi eikä saa politisoida

 

Mikko Lund (23.4.) on tavallaan hyvin oikeassa siinä, ettei "kristillisyydellä ratkaista Irakin asioita". Kristinusko onkin maailmassa ihmisten Jumala-yhteyden korjaamisen eli Jeesuksen kautta tarjotun anteeksiantamuksen vuoksi, ei varsinaisesti kriisien hoitamiseksi. Kristittynä kuitenkin toivon, että olot Irakin olot rauhoittuisivat mahdollisimman pian, että tasa-arvo eri yhteiskuntaluokkien ja kansanryhmien välillä sekä demokratia vapaine vaaleineen ja täysi uskonnonvapaus sekä riippumaton oikeuslaitos toteutuisivat. Eikö tälle olisi "käyttöarvoa"? Tätä kehitystä ei ainakaan tule sabotoida kaaosta lietsomalla ja tukemalla asenteellisesti sellaiseen syyllistyviä. Muslimi voi todella olla toiselle muslimille pelottava vihollinen kuten lähihistoria osoittaa; rauhanturvaa tarvitaan jatkossakin.

Jos jossain on menossa kansanmurhaan verrattava tappaminen, kristitty yhdessä monien muiden kanssa toivoo sen pikaista loppumista. Hän myös toivoo yleistä turvallisuutta uhkaavien tekijöiden (mm. terrorismin ja heidän asekytkentöjensä) minimoimista. Ihmiselämä on ainutkertainen, loukkaamaton lahja, kansanmurha kauhistus. Lundin mielestä ilmeisesti - tuntuu pahalta sanoakin - Saddamin suorittamia murhia ei siis olisi saanut lopettaa, vaan tappamisen, pakotteiden ja niistä aiheutuvien kuolemien olisi pitänyt vain antaa jatkua.

Lundin toisilta lainaamat mielipiteet eivät todista objektiivisesti mitään, sillä erilaisia mielipiteitä löytyy joka taholta. Keskusteluvaatimus on hyvä ja paljon toteutettu. Listan ongelmana on, etteivät se pääosin ankkuroidu mihinkään ihmisarvotodellisuuteen, vaan alistaa ihmisen politisoinnille. Kuulen perusteluissa kyynistä puhetta, jossa ihmisarvo politisoidaan, ja ihmisen loukkaamattomuus sekä avun mahdollisuus kielletään. Terrorismin olemus jää sivuun.

USA ei suinkaan "ohittanut" YK:ta, vaan oli mukana prosessissa ja toivoi viimeiseen asti, kuten monet muutkin, vastuullisempaa päätöstä, joka olisi seurannut YK:n siihenastista mukanaoloa Irakin kriisissä (asetarkastukset, pakotteet, ilmatilan aseellinen valvonta, lauselma 1441 jne.). YK:n päätös vuosi sitten ei ollut juridinen tuomiotoimi tai enemmistöpäätös kansainvälisen lain tulkinnasta, vaan mitä raadollisin poliittinen päätös, jonka Ranska, Saksa ja Venäjä käänsivät uhkauksillaan haluamaansa suuntaan taloudellisten ja diplomaattisten etujensa vuoksi. Entä jos "äänet" olisivat menneet toisin? Sitten kai sota olisi ollut laillinen. "Laittomuusperustelujen" pinnallisuus on uskomatonta.

Kofi Annan on kertonut pistoksesta omassatunnossaan YK:n passiivisuudesta Ruandan kansanmurhan estämisessä. Ruandan ja Irakin välillä on eroja, mutta kuolemien näkökulmasta rinnakkaisuus on niin selvä, että Annanin uskoisi piankin muuttavan asennettaan realistisemmaksi Irakin suhteen. Se olisi kaikkien voitto.
Toinen valopilkku löytyy lähempää: heti Espanjan viime vaalien jälkeen oli tässä lehdessä erittäin oivaltava ja terävä pääkirjoitus siitä, miten terroristit saivat toimillaan otteen maan politiikasta. Viimeistään Espanjan tapahtumien pitäisi herättää meidät myös Irakin realismiin.

En pidä mielekkäänä jatkaa keskustelua, jossa arv. keskustelukumppani ohittaa Saddamin murhakoneiston seuraukset eli 700.000 - 800.000 kuolonuhria, ei näe maan demokratisoitumisessa mitään arvokasta ja näyttää rakentavan ihmisarvoa politisoiviin (lue: polkeviin) näkemyksiin. Hänen kyynisyytensä Saddam-ilmiön seurauksiin on hätkähdyttävä. Irakin historia ilman Saddamia on kuin Kolmannen valtakunnan historia ilman Hitleriä: sellaisen kirjoittaminen ei onnistu. Arvostan Lundin vakaumuksellisuutta, vaikka olen asioista tyystin eri mieltä. Kiitän lopuksi ajatuksia herättäneestä keskustelusta ja toivotan hyvää kesää.

Takaisin
=> Yhteiskunta