Takaisin
=> Yhteiskunta

Ihmiskilvistä uskon kilpeen

Kirjoitus mielipideosastoon Kristityn vastuu -lehteen


Keskustelu "ihmiskilvistä" Bagdadissa on jatkunut KV:n palstoilla. Nyt en puhu henkilöstä, vaan ilmiöstä.

Irakin-sodan tarkoituksena ei ollut missään vaiheessa maan ja sen kansan tuhoaminen. Kysymyksessä oli isku Saddamia ja hänen hallintoaan vastaan yhtenä osana maailmanlaajassa terrorismin vastaisessa taistelussa. Yhtäpitävästi tämän kanssa liittoutuma ilmoitti jo ennen sodan alkua, että se tekee kaikkensa maan infrastruktuurin suojelemiseksi. Sähköntuotantoa, vedensaantia, ravinnonjakelua ja sairaalalaitosta ei haluttu tahallisesti vahingoittaa. Tämä pyrkimys varjeli Bagdadin sähkölaitoksen ja lukemattomat muut siviilikohteet. Niiden tuhoamisessa ei yksinkertaisesti olisi ollut mitään järkeä, vaikka mahdollisuuksia tehdä niin olisi ollut runsaasti. Jo tästä ymmärrämme, ettei Bagdadin ihmiskilpien toiminnalla ollut siviilikohteiden varjeltumisessa mitään ansiota. Näin Rasilainenkin (KV 30.4) toteaa.

Saddam itse kyllä tuhosi maansa infrastruktuuria esim. sytyttämällä öljykenttiään tuleen Persianlahden sodassa siitä puhumattakaan, että hän parinkymmenen vuoden aikana julmasti tappoi ja kidutti kuoliaaksi tuhansia ja taas tuhansia omiaan. Hän myös sai aikaan YK:n pakotteet, joista moni hänen kansalaisistaan on joutunut kärsinään.

Ajatus siitä, että "ihmiskilvet" säästäisivät tuhansia henkiä sotatilanteissa, ei vastaa todellisuutta. Aseettomaksi puolustajaksi rupeaminen yksittäiselle ihmiselle voi silloin tällöin pelastaa joitakuita. Luonnonsuojelijat ja ydinsaasteiden vastustajat ovat pystyneet lykkäämään aarnimetsien ja muiden arvokkaiden kohteiden tuhoamista tai takaamaan turvallisemmat kuljetukset ja säilytyspaikat ydinjätteelle. Diktatoristen hallitusten hyökkäysvaunuja on sankarillisesti yritetty vastustaa aseetta. Bagdadissa ei ollut kysymys mistään tällaisesta. Irakin sotilaat ja terroristit voivat kyllä käyttää halukkaita (tai vastentahtoisia) ihmiskilpiä naamioitumalla itsekin siviileiksi ja tulittamalla näiden joukosta.

Bagdadin ihmiskilpiprosessi oli ymmärtääkseni jo ajatuksena sekä hengellinen että inhimillinen murhenäytelmä. Kristilliseltä kannalta se kuulostaa hurmahenkisyydeltä, johon Jumala sana ei ketään kutsu. Temppelinharjalta hyppäävä ihminen voi sanoa luottavansa Jumalaan, mutta itse asiassa kiusaa häntä (Matt. 4:6-7).

Jumalan maallisen hallinnan kannalta on kysyttävä, mikseivät nämä ihmiskilvet vaikuttaneet poliittisesti Saddamin hirmuvaltaa vastaan ja tehneet niin jo vuosia sitten? Miksi he eivät viime kuukausina toimineet (julkisesti) sen puolesta, että YK:n yksimielisesti hyväksymästä päätöslauselmasta 1441 olisi pidetty kiinni kaikilla tahoilla, myös Irakin puolelta? Viimemainittu olisi jopa saattanut edistää "rauhaa", vaikkei Irakissa ole vuosikausiin vallinnutkaan rauha. Monia hengellisiä näkökohtia sisältänyt ja lämpimästi muotoiltu Maire Revon kirjoitus (KV 30.4) ei vakuuta ihmiskilpien puolesta, eräistä muista asioista kylläkin.

Raamattu kehottaa kristittyä varustautumaan uskon kilvellä taistelussa pahaa vastaan (Ef. 6:16). Kristitty luottaa Jeesukseen Vapahtajana ja Isän Jumalan maailmanhallintaan. Usko kutsuu maailmanlaajaan esirukoukseen ja lähetystyöhön. Evankeliumi kuuluu jokaiselle. Tämä usko näkee myös Jumalan maallisen hallinnan alueella realistisesti sen, ettemme voi vetäytyä toimimasta todellisen rauhan puolesta, emme siis myöskään ponnistelusta terrorismia ja sitä tukevia tahoja vastaan. Emme voi sulkea silmiämme maailman pahuudelta - emmekä omaltamme.

Takaisin
=> Yhteiskunta