Takaisin
=> Yhteiskunta

Irakin polte

 

Tämän lehden pääkirjoitus tiistaina 9.9. kertasi sitä lähinnä median ja "rauhanaktivistien" luomaa uutistulkintaa Irakin tapahtumista, johon olemme Suomessakin saaneet totutella viime viikkoina.

Alustava Saksassa koottu selvitys (Hans Magnus Enzensberger) osoittaa Irak-uutisoinnista samoja asioita, jotka ovat olleet näkyvissä myös Suomen mediassa. Ensinnäkin USA sekä Bush ja Blair - ja oikeastaan vain heidät - halutaan nähdä erittäin paheksuttavina. Samalla ei kuitenkaan missään nimessä haluta edes mainita Saddamia ja hänen hirmuhallintoaan eikä häneen liittynyttä turvallisuusriskiä. Tapahtumien arviointi irrotetaan näin totuudenvastaisesti niiden historiallisista juurista.

Uuteen mediamyyttiin kuuluu keskeisenä myös väite, ettei mitään Irakin aseita ole koskaan ollutkaan. Onko siis vain pakottauduttava uskomaan, että Saddam jossain vaiheessa hävitti (mm.) käyttämänsä myrkkykaasut eikä kertonut siitä kenellekään? Saddamin tällaiseen toimintaan vakavasti uskova olisi varmaan suuren uutisen arvoinen haastateltava.

Kukaan USA:n ja liittouman toimia kritisoiva vahingossakaan osoita, mikä olisi ollut sodan vaihtoehto. Sen verran realismia ilmeisesti löytyy, ettei vaihtoehdoksi (ainakaan enää) tarjota "diplomatiaa". Saddamin, yhtä vähän kuin Milosevicin tai aikoinaan Stalinin tai Hitlerin kanssa ei voitu harjoittaa diplomatiaa.

Myytin julistajat vaikenevat vielä visusti siitä, että jos tilanne olisi jatkunut muuttumattomana, myös YK:n pakotteet olisivat jatkuneet, mikä taas olisi merkinnyt erittäin vakavaa tilannetta Saddamin johtamassa Irakissa. Sanktiot olivat välttämättömiä, mutta kun oltiin Saddamin kanssa tekemisissä, kielloista ja rajoituksista kärsivät eniten heikoimmat, köyhimmät ja sairaimmat sekä lapset. Menehtyneiden määrän on arvioitu nousseen jopa satoihin tuhansiin ihmisiin. Poliittinen eliitti sen sijaan eli loistokkaasti yltäkylläisyydessä. Pakotteiden jatkaminen vuodesta toiseen loi katastrofaalisen tilanteen. USA ehdotti sanktioiden poistamista heti sotatilanteen selvittyä, mutta sodan vastustajat vastustivat sitäkin.

Irak voi pian alkaa polttaa YK:n vastuullisimpien päättäjien omaatuntoa, ellei järjestö nopeasti ala käyttää sille toisten toimesta valmistettua mahdollisuutta tukea Saddamin runteleman maan ja kansan jälleenrakennusta ja aseta ihmisoikeuksia poliittisen tasapainottelun edelle. Viivyttely ei ole perusteltua. Kofi Annanin haastattelu Time-lehdessä (15.9) oli sovinnollinen USA:lle jälleenrakentamista ja joukkojen perustamista ajatellen (ja näpäytys Ranskan suuntaan), mutta vaikeni kärsimyksen ja terrorismin realiteeteista ja oli asetarkastusten suhteen ristiriitainen eikä vaikuttanut lainkaan määrätietoiselta. YK:n eduksi on kuitenkin jälleen mainittava sen osoittama ymmärrys Afganistanin tilanteen hoitamisessa. Mutta siinä maassa ei kansan onneksi - mutta talibaanien vahingoksi - ollutkaan kysymyksessä Ranskan, Saksan ja Venäjän (eikä kenenkään muunkaan) taloudelliset tai diplomaattiset edut kuten mainituilla mailla Irakissa.

Takaisin
=> Yhteiskunta