Takaisin
=> Yhteiskunta

Mini-kirjaesittely Perustaan

Palo, Jorma:
Kun vallanpitäjät sairastuvat. WSOY. 2001. 248 s.

 

Helsingin Yliopiston neurologian emeritusprofessori Jorma Palo on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan harvinaisesta, jopa hieman etsityn tuntuisesta aiheesta, nimittäin ikääntyvien vallanpitäjien sairastumisista, niiden salaamisyrityksistä tiedotusvälineissä ja mahtimiesten kuolemista.

Tämän fasaditeeman takaa löytyy hieman kätketymmässä muodossa kirjassa kuvattujen tapahtumien syventelevä problematisointi. Tämä heitetään esiin kysymyksenä siitä, miksi valtionpäämiehet ja hallitsijat haluavat vielä sairastuttuaankin pitää kiinni vallastaan ja asemastaan. Asetelma on siis varsin elämänläheinen, vaikka korkeimpia valtionjohtajia ei joka oksalla kasvakaan. Montaa mattimeikäläistä kaivertaa kuitenkin samanlainen pulmatilanne: voinko ja uskallanko luopua tehtävistäni, paikastani, elämäni tutuista vastuu- ja henkilöverkostoista? Kysymys saattaa nousta eteen myös eläkeiän saavuttaville.

Pääteeman kuvaukset antaa kirjassa siis korkean tason asiantuntija. Kirjoittaja on lisäksi pyytänyt ammattiapua neuropsykologian ekspertiltä, psykologian tohtori Laura Hokkaselta, joka on tarkastanut omaan erityisalaansa liittyvät kirjan kohdat. Psykologisen näkökulman osuus onkin kirjassa melko huomattava puhtaasti medisiinisen rinnalle. Kirja on ikään kuin sivutuotteena koonnut lehdilleen aimo annoksen (läntisen) maailman poliittista ja valtiohistoriaa n. 80 vuoden ajalta, osin varhempaakin.

Sairastumisanalyysit aloitetaan varsin kotoisasti, Urho Kekkosen nopeasti pahenneesta sairaudesta, joka johti hänen eroonsa presidentin tehtävistä vuonna 1981. Tilanne kuvataan yksityiskohtaisesti ja kaikki tärkeimmät käänteet dokumentoiden. Asioiden varsin hidas ja peittelevä uutisointi oli aikamoinen tiedotussaavutus. Seuraavana onkin jo Mao Tse-tung. Kuvaus on häkellyttävän avointa tämän itsevaltiaan kulissientakaisesta elämästä, seksisuhteista ja laiskuudesta sekä tietysti sairauksista.

Sairaskuvaukset nivoutuvat esityksessä jouheasti kysymykseen johtajien karismasta ja asenteista alamaisiinsa ja valtaansa. Nämä kuvaukset vievät lukijan monivivahteisen valtapsykologian pyörteisiin, ja toimivat siirtyminä kirjan kakkosteemaan, saa runsaasti tilaa.

Hitlerin tilannetta kuvataan monelta näkökulmalta ja jälleen yksityiskohtaisesti. Lenin ja Stalin sekä heidän jälkeisensä neuvosto- ja venäläisjohtajat johtajat aina Boris Jeltsiniin asti käydään läpi. Viime mainitun tapauksessa tulee hyvin näkyviin kirjan otsikon tausta: Helsingin Sanomat uutisoi Jeltsinin sairaalaan joutumisen 1999 paljastavasti "flunssasta" johtuvana. Lainausmerkit venäläisiä lähteitä referoivassa uutisessa osoittavat, että vilustuminen oli eufeeminen peitenimi valtionjohtajien vakavillekin sairauksille ja että tämä hieman huvittava ilmaisu oli yleisesti tunnettu ja "tunnustettu".

Amerikkalaisista presidenteistä Woodrow Wilsonin ja Franklin D. Rooseveltin sairauksien kulku esitellään tarkasti. Varsin mielenkiintoinen on presidentti Dwight D. Eisenhowerin afaattisen dementian kuvaus. Näiden lisäksi mainitaan mm. Japanin keisari Hirohito, Englannin pääministeri Churchill ja paavi Johannes Paavali II.

Kirjoittaja pohtii valtakysymyksen yhteydessä omaatuntoa, uskontoa, etiikkaa ja moraalia. Hän kysyy retorisesti jopa kahteen kertaan, kuinka oli mahdollista, että psykiatrin koulutuksen saaneesta Radovan Karadzicista saattoi tulla kansanmurhaaja. Valitettavasti kirjoittajan suuri asiantuntemus ei edes osittaisena sijoitu lähellekään kristinuskon sisältöä, ei sen perusasioihinkaan. Kirja on joka tapauksessa erittäin mielenkiintoinen ja opettava lukuelämys. Kirjan huumori on niin eleetöntä ja kuivaa, että sitä voi pitää nerokkaana.

Takaisin
=> Yhteiskunta