Takaisin
=> Yhteiskunta

Vastauksia Halosen leirille

 

Kirjoitukseni (9.1) Halosesta ja hänen vaalikirjastaan sai palautetta, johon mielelläni vastaan. Eskot Helle ja Mäkelä (11 ja 12.1.) sekä Pentti Sorvali (14.1) tarjoilivat monenmoista, Helle kuin herrasmies, muut hieman toisin.

PS:n kieroussyytettä en ymmärrä. Tilanne oli joka tapauksessa seuraava: vuoden 2000 vaaliyönä Halosen yksi keskeinen tukija siis laukaisi voiton selvittyä TV:ssä : ”nyt saa jokainen uskoa, mitä haluaa”. Halos-kirjasta ottamani sanatarkka lainaus liittyy täsmälleen samaan tilanteeseen.

Kytkennän vaaliyöhön tekee siis kirjoittaja, Heikkilä, en minä. Oma tulkintani on kyllä samansuuntainen kuin näillä kahdella, mutta asialle asettamani etumerkki on vastakkainen: surin sitä, mitä jotkut muut juhlivat.   

Kirjassa olisi voitu konkretisoida presidentin media-kuvan perusteluja. Mielestäni niin ei tehty. Esim. kuva kv. solidariteetista näyttää toisenlaiselta kuin mediassa.  

Asenteellisuudesta ja objektiivisuudesta: Viime vuosien keskustelut ovat alleviivanneet sitä, että jokaisella tutkijalla ja kansalaisella (ja toimittajalla) on omiin ennakkolähtökohtiinsa perustuvaa asenteellisuutta. Kysymys on siitä, ovatko lähtökohtamme oikeat vai väärät ja siitä, miten ne vaikuttavat asenteisiimme. Omat lähtökohtani perustuvat kristilliseen vakaumukseen. Jokaisen omien lähtökohtien tiedostaminen lisää mahdollisuuksia objektiivisuuteen.

Poliitikon ja valtiomiehen ero on toki tuttu. Olisi kuitenkin syvästi valitettavaa, jos presidentti olisi ainoastaan poliitikko ja/ tai kiinnittyisi sen roolin sidoksiin. Mihin jäisivät koko kansan etu ja muuallakin olevien kärsivien auttaminen?

EM on oikeassa: Halonen sanoi YK:ssa samaa, mitä monet muutkin. Historian näkökulmasta ”saman sanominen” tai asian tarpeeton toistaminen poliittisen valtaenemmistön kanssa herättää helposti kuvan mielistelystä tai mitäänsanomattomuudesta. Muitakin mahdollisuuksia toki on. Toisen motiiveista on aina vaikea sanoa kovin paljon (eikä pidäkään), ja tämä epävarmuustekijä pätee tietysti omaankin vaikutinarviooni. 

Vielä Irak. ”Sodan laittomuus” on jo perin rahiseva levy. Koko kysymystä on ollut pakko muuttaa. Nyt kysytään, miksi YK valitsi kansainvälisen lain pohjalta juuri sen tulkinnan, minkä se valitsi. YK:n oman miehen, asetarkastaja Hans Blixin, paljastus kyseisen lain monista monitulkintaisuudesta kirjassaan (2004) oli selventävä.  Suuri yleisö ja media saivat tietää viimeistään silloin, ettei lakiteksti itsessään vaatinut YK:n kantaa, vaan tekstin tietty tulkinta. Miksi YK valitsi oman peruskirjansa (joka vaatii kansanmurhan lopettamista) vastaisen tulkinnan? Oma vastaukseni muotoutuu varovaisesti, ja se liittyy alustavasti YK:n ”ruokaa öljytuloilla” –ohjelman väärinkäytöksiin Venäjän ja Ranskan osalta.   

”Öljysota”-väite on myös jäänyt sivuun sen epämielekkyyden ja tarpeettomuuden vuoksi, kun on tiedostettu USA:n öljypolitiikan realiteetit (Yksinkertaistaen: ”Miksi maksaa öljystä miljardikertainen hinta vaikka lyhyen sodan kuluina?”) USA:n ei ole tarvinnut myöntää sotaperustelujen menneen vikaan, vaikka niin väitetään. Pitäviä todisteita esim. aseiden hävittämisestä Irakissa ei ole saatu vieläkään. Looginen kysymys on ja pysyy: mitä niille siis on tapahtunut?

Irakista on mahdotonta keskustella, jos tilanteen päätekijä Saddam jää sivuun. Ei kukaan tutki esim. 2. maailmansodan historiaa Hitlerin unohtaen. Ystävällisesti,

Juhani Lindgren
Hämeenlinna

Takaisin
=> Yhteiskunta